Manaus

Manaus tarkoittaa henkiolentojen saamista tottelemaan loitsun avulla.^[1] Se voi merkitä joko henkiolentojen esiin kutsumista,^[2] tai riivaajien eli pahojen henkien pois karkottamista eli eksorkismia (kreikan sanasta eksorkismos).^[3] Manauksen käsite on hyvin vanha ja edelleen osa useita uskontoja. Assyriassa 700-luvulla eaa. punaisiin pukeutunut manaaja paransi sairaita, joille taudin oli aiheuttanut paha henki.^[4] Aasialaisissa kulttuureissa usko pahoihin henkiin on ollut kautta aikojen vahva, ja myös eksorkismi on säilynyt osana kulttuuria. 2000-luvun alussa Afrikan kristittyjen (esimerkiksi Nigeriassa) keskuudessa on huomattu harjoitettavan eksorkismia.

Suomen kielen sanat manaus ja manaaminen ovat germaanisia lainoja (vrt. ruots. mana, saks. mahnen), eivätkä ne ole sukua suomen sanoille mana ja manala.^[5] Manaus tarkoittaa myös kirosanaa eli loukkaavaa ilmaisua taikka kirousta, joka yleensä huutamalla langetetaan toisen ihmisen päälle ja siten yritetään tuottaa tälle haittaa tai vahinkoa. (Polynesialaisissa kielissä mana on näkymätön yliluonnollinen voima, jota voi olla esineessä, eläimessä tai ihmisessä.)

Manauksen suorittava henkilö eli manaaja on usein pappi taikka šamaani tai muu sellainen henkilö, jolla uskotaan olevan erityisiä henkivoimia tai taitoja.

Yksinkertaisimmillaan manaaminen tapahtuu vetoamalla joko toisaalta henkivoimiin tai toisaalta jumaluuteen kuten Jumalaan tai Kristukseen, ja käskemällä riivaajaa poistumaan. Manaaja saattaa käyttää myös taika- ja uskonnollisia välineitä, kuten loitsuja, jumalilta pyytämistä eli rukousta, eleitä, ikoneja tai amuletteja ja vihkivettä. Manauksen tehon uskotaan perustuvan joko jumaluuden tai jonkin hyväntahtoisen henkiolennon vaikutukseen taikka manaajan käyttämien sanojen, symbolien tai rituaalien tehoon.

Yleensä riivattua eli possessoitua henkilöä ei pidetä vastuussa pahoista teoistaan tai riivaajan paikallaolosta. Manaaminen käsitetään siksi kristinuskossa enemmänkin vapauttamisena kuin rankaisemisena. Paholaisen poishäätämistä, päin vastoin kuin noituuden harjoittamista, ei ole pidetty pahana asiana, vaan osoituksena hengellisyydestä.^lähde?

Jeesus karkotti Raamatun mukaan demoneita, eikä karkottaminen tapahtunut vahvempaan demoniin viittaamalla, vaan nämä tunnistivat Jeesuksen ”Messiaana”.^[6]

Katolisessa kirkossa manaaminen, oikeammin eksorkismi, on edelleen käytössä, muun muassa kasteen yhteydessä. Paavi Johannes Paavali II määräsi, että jokaisella hiippakunnalla on oltava ainakin yksi manaaja eli eksorkisti. Eksorkistien koulutus on myös kasvanut katolisessa kirkossa 2000-luvulla. Myös Suomessa toimivalla katolisella kirkolla on yksi eksorkisti. ^[7]

Luterilaisen kirkon virallinen oppi, kuten se esitetään Upsalan kokouksen päätöksessä vuodelta 1593,^[8] on, että manaamista ei tuomita, mutta pahan karkottamisessa käytettävää sanamuotoa ”Lähde ulos!” suositellaan lievennettävän muotoon ”Väisty pois!”. Päätöksen mukaan seremonia sopii hyvin kastetoimituksen yhteyteen.

Suomessa paholaisen poishäätäminen liittyi tavanomaisena toimenpiteenä luterilaiseen seurakuntaan liittymiseen eli kasteeseen, sillä suomalaisen piispan Mikael Agricolan kastekaava sisältää paholaisen häätömanauksen. Suomen evankelis-luterilainen kirkko luopui eksorkismista kasteessa vuonna 1886. Joissakin muissa evankelis-luterilaisissa kirkossa sitä edelleen käytetään. ^lähde?

Vuonna 2023 kerrottiin uutisena, että luterilaisessa kirkossa toimii kaksi pastoria, jotka ajavat pahoja henkiä pois riivattuna pidetyistä ihmisistä.^[9] Kyseiset pastorit eivät itse käytä sanaa manaus, vaan heidän mukaansa kyse on rukoushetkistä, joiden tavoite on ajaa pahoja henkiä pois^[10]. Haastattelussa he kertovat järjestäneensä rukoushetkiä “joidenkin vuosien ajan” ja joitain kertoja kuukaudessa^[10]. Hetki kestää yleensä noin 1,5 tuntia ja sen rakenne muistuttaa messun tai kodin siunaamisen kaavaa^[10]. Rukoushetkeen ei heidän mukaansa käytetä kirkon rahoja^[10]. Heidän toimintansa ei maksa asiakkaalle mitään, eivätkä he itse saa siitä korvausta^[10].

Ortodoksisessa kirkossa eksorkismi kuuluu edelleen kasteeseen. ^lähde?

Manaamisen on tuonut yleiseen tietoisuuteen muun muassa vuonna 1973 julkaistu kauhuelokuva Manaaja, joka otti vaikutteita katolisesta manausperinteestä ja kansantaruista.

Rooman katolisen arkkihiippakunnan tunnetun eksorkistin isä Gabriele Amorthin mukaan elokuva Manaaja on sisällöltään tarkka ja perustuu tositapahtumiin, joskin erikoisefektit ovat liioiteltuja. Hänen mielestään mahdollisimman monen pitäisi nähdä elokuva, jotta ”ihmiset tietäisivät, mitä me teemme”.^[11]

• Manaaja (The Exorcist) (1973)
• Luojan tähden, paetkaa! (The Amityville Horror) (1979)
• The Possessed (1979): amerikkalainen televisiokauhuelokuva
• Manattu mikä manattu (Repossessed) (1990): Manaaja-parodia
• Stigmata (1999)
• Pahan vallassa (Possessed) (2000): yhdysvaltalainen televisioelokuva, tositarina ainoasta tunnetusta paholaisen manaamisesta Yhdysvalloissa vuonna 1949.^[12]
• Constantine (2005)
• Emily Rosen riivaaja (The Exorcism of Emily Rose) (2005)
• The Possessed (2009): perustuu tositarinaan Yhdysvaltain ensimmäisestä dokumentoidusta riivatusta 1870-luvulla.^[13]
• Kirottu (The Conjuring) (2013)

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Manaus Wikimedia Commonsissa

• Levack, Brian P.: The Devil Within: Possession & Exorcism in the Christian West. New Haven: Yale University Press, 2013. ISBN 978-0-300-11472-0.
• Midelfort, H. C. Erik: Catholic and Lutheran Reactions to Demon Possession in the Late Seventeenth Century. Daphnis: Zeitschrift für mittlere Deutsche Literatur, 1986, 15. vsk, s. 623–648.