Zoolandia
Zoolandia on erityisesti lapsiperheille tarkoitettu eläintarha, vesipuisto ja huvipuisto Liedossa, Turun kupeessa valtatie 9:n varrella. Se avattiin vuonna 1984. Zoolandia sijaitsee Liedon asemanseudun taajamassa.
Zoolandia | |
---|---|
Eläinmaa Zoolandia Oy | |
![]() | |
Sijainti | Lieto |
Entiset nimet | Zoolandia Oy |
Perustettu | 1984 |
Organisaatio | |
Organisaatiomuoto | Osakeyhtiö |
Omistaja | Yksityisomistuksessa |
Jäsenyydet | Ei eläintarhajärjestöjen jäsenyyttä |
Aiheesta muualla | |
Verkkosivut |
Vuonna 1995 Zoolandiaa ylläpitänyt Zoolandia Oy ajautui konkurssiin ja eläinpuisto vaihtoi omistajaa.[1][2]
Eläimet
Eläinlajien määrä Zoolandiassa vaihtelee vuodenaikojen mukaan. Suurin osa lajeista on kotieläimiä, kuten vuohia, kaneja ja kanoja. [3] Vuonna 2006 sinne muuttivat alpakat ja davidinhirvet, joista jälkimmäinen on päässyt myös karkaamaan tarhastaan. [4]
Aikaisemman omistajan aikana eläinlajeja on ollut enemmän ja ne ovat olleet eksoottisempia: Zoolandiassa on asunut jopa kaksi norsua, joista viimeiseksi jäi vuoteen 2005 saakka siellä asunut Vanni. Muita eläimiä ovat vuosien varrella olleet muassa kamelit, peurat, papukaijat, kengurut, emut, pöllöt ja erilaiset matelijat. [5] Matelijoista tunnetuimpia oli Hannibal-niminen alligaattori ja krokotiilit.[6]
Huvipuisto
Huvipuistolaitteita ovat muun muassa lentokoneet, leppäkerttukaruselli ja juna. Lisäksi Zoolandiasta löytyy esimerkiksi mönkijöitä, vesikupoli, pomppulinna sekä liukumäkiä. Vuonna 2006 puistoon tuli uusi benjitrampoliini.
Zoolandiassa on toimintahalli, jossa on muun muassa labyrintti, liukumäkiä, Sega- ja PlayStation-pelikonsoleita ja muita aktiviteetteja. Alueella on myös mahdollisuus asuntovaunumajoitukseen.
Lähteet
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Zoolandia Wikimedia Commonsissa