Yhdystie 3041
Yhdystie 3041 on Etelä-Pirkanmaalla sijaitseva yhdystie. Tie kulkee Kärjenniemen ja Lempäälän kirkonkylän välillä.
Historia
Tie on pääosin varsin vanhaa vaikka reittiä on paikoin muokattu. Valkeakosken puolella tie kulki ennen nykyistä Pastintietä pitkin ja Lempäälässä tie kulki ennen nykyistä Sotavallantietä pitkin Ahtialaan asti. Tie on erittäin vanhaa. Tiellä kulki ennen 1950-lukua myös Akaaseen matkaavat koska nykyistä Seututie 304:ta ei tuolloin vielä ollut. Vanhan Lempääläntien alkuosa siis kulkee Seututie 304:tä pitkin Kärjenniemeen asti, josta se erkanee nykyiselle yhdystielle.
🔥 Top keywords: Wikipedia:EtusivuJalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailutDonald TrumpShannen DohertyHarri HeliövaaraAR-15Lamine YamalEnglannin jalkapallomaajoukkueToiminnot:HakuCarlos AlcarazJalkapallon maailmanmestaruuskilpailutEspanjan jalkapallomaajoukkueElectric CallboyYhdysvaltain republikaaninen puolueNovak ĐokovićHarry KaneJalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut 2024Berliinin olympiastadionBehm (laulaja)Äideistä parhain (elokuva)Nico WilliamsRodrigo HernándezJalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut 2020John F. KennedyDani OlmoReetta KorhonenJoe BidenJalkapallon maailmanmestaruuskilpailut 2026Felipe VILuettelo Yhdysvaltain presidenteistäWimbledonin tennisturnausToiminnot:Tuoreet muutoksetNeitosetLaura SaarikoskiYhdysvaltain salainen palveluYhdysvaltain presidentinvaalit 2024Osmo IkonenPhil FodenAnita Hirvonen