William Turner

englantilainen maisemamaalari
Tämä artikkeli käsittelee kuvataiteilijaa. Muista samannimisistä henkilöistä katso William Turner (täsmennyssivu).

Joseph Mallord William Turner (23. huhtikuuta 1775 Lontoo19. joulukuuta 1851 Chelsea)[1] oli englantilainen romantiikan ajan maisemamaalari ja taidegraafikko. Hänet tunnetaan erityisesti merimaalaustensa ilmaisuvoimaisista väreistä, voimakkaasta luonnosmaisesta tekniikasta ja vahvasta tunnelmasta. Turneria pidetään yhtenä abstraktin taiteen edelläkävijöistä.

William Turner
Omakuva, 1798, öljy.
Omakuva, 1798, öljy.
Henkilötiedot
Syntynyt23. huhtikuuta 1775
Lontoo
Kuollut19. joulukuuta 1851 (76 vuotta)
Chelsea
Kansalaisuusenglantilainen
Taiteilija
Alataidemaalari
Taidesuuntausromantiikka
Kuuluisimpia töitäSotalaiva Temerairen viimeinen matka (1839)
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus

Maisemien lisäksi Turner kuvasi mytologisia aiheita. Hänen tunnetuimmat työnsä ovat öljyvärimaalauksia, mutta hän maalasi myös akvarelleja ja teki taidegrafiikkaa. Varsinkin uransa loppuvaiheessa hän kuvasi erityisen usein vettä, erityisesti myrskyjen, tulvien ja kaatosateiden kaltaisia ääriolosuhteita. Turnerin myöhäiskauden työt irtautuvat puhtaan esittävästä traditiosta. Ne ovat yhä enemmän tunnelmien, värien ja valon kuvausta.

Elämä ja ura

Orjalaiva, 1840, öljy kankaalle, 91 × 123 cm, Museum of Fine Arts Boston. Turner ei hätkähtänyt dramaattisia, ajankohtaisia ja keskustelua herättäviä aiheita. Teos perustuu vuoden 1781 tositapahtumaan. Orjalaiva Zongin kapteeni heitätti orjat mereen nostaakseen vakuutusrahat lastin tuhoutumisesta.[2]

Nuoruus ja perhe

Turner syntyi Lontoossa Covent Gardenissa, missä hänen isällään William Turnerilla (1745–1829) oli parturi- ja peruukkiliike. Myös Turnerin äiti Mary Turner (1739–1804) tuli kauppiassuvusta. Turnerilla oli yksi sisarus, nuorempi sisko, joka kuoli neljävuotiaana.[3][4] Turnerin synnyinkoti sijaitsi Thamesjoen varrella, mikä saattoi olla yksi syy siihen, että hän keskittyi koko uransa ajan joki- ja merinäkymiin.[4]

Turnerin äiti kärsi mielenterveysongelmista ja hänet otettiin vuonna 1799 hoitoon mielisairaalaan. Äiti vietti laitoshoidossa koko loppuelämänsä.[3][4] Turner asui seuraavina vuosina osin setiensä luona ainakin vuoteen 1789 saakka.[3]

Opinnot, uran alku ja topografiset kuvat

Turnerin ensimmäiset tunnetut työt ovat piirustuksia noin vuodelta 1785. Hänen ensimmäinen ajoitettu akvarellinsa on vuodelta 1787. Vuonna 1790 Turnerin akvarelli pääsi Kuninkaallisen taideakatemian näyttelyyn. Hän sai 14-vuotiaana vuonna 1790 ilmaisen osallistumisoikeuden akatemian piirustusluokille.[5] Kuninkaallisen akatemian opintojen ohella Turner työskenteli arkkitehtien ja arkkitehtonisia rakennuspiirustuksia maalanneiden ja piirtäneiden taiteilijoiden avustajana.[3] Turnerin opettajia olivat ainakin arkkitehti Thomas Hardwick ja akvarellisti Thomas Malton nuorempi.[5] Lisäksi Turner maalasi lavasteita Lontoon näyttämöille.[3]

Turner matkusteli 1790-luvun alussa Walesissa ja Englannissa etsimässä aiheita.[6] Hän löysi nopeasti oman työtapansa. Turner teki matkoillaan luonnoksia, joiden perusteella pystyi työskentelemään myöhemmin ateljeessa. Hän noudatti työtapaa koko loppuelämänsä ja matkusti kesällä luonnostelemassa aihioita, joiden pohjalta maalasi talvella.[3] Turnerin ensimmäinen kaupallinen menestys oli matkojen aikana tehtyjen akvarellien ja luonnosten pohjalta suunniteltu grafiikka, jota julkaistiin lehdissä.[6]

Menestyksen vuodet: Kuninkaallinen taideakatemia ja matkat Euroopassa

Esimerkki Turnerin grafiikasta. Turner ja Charles Turner, Basle, julkaistu vuonna 1807. National Gallery of Art, Washington DC.[7]

Turner oli aiemmin tuonut Kuninkaallisen taideakatemian näyttelyihin akvarelleja mutta debytoi vuonna 1796 öljyvärimaisemalla Kalastajat merellä. Seuraavina vuosina Turner maalasi tilaustöinä historiallisia maalauksia ja maisemia.[3] Hän menestyi kaupallisesti. Vuonna 1799 hän hankki asunnon Harley Streetiltä Lontoosta ja avasi vuonna 1804 taideteoksiaan esittelevän yksityisen gallerian.[3][6] Hän hankki myös tontin Lontoon ulkopuolelta Twickenhamista ja suunnitteli sinne itselleen talon.[6] Turner ei koskaan mennyt naimisiin, mutta on pidetty todennäköisenä, että hän sai naisystävänsä Sarah Danbyn kanssa kaksi tytärtä vuosina 1801 ja 1811. Näkemys on kuitenkin myös kiistetty.[3][8]

Turner hyväksyttiin Kuninkaallisen taideakatemian jäseneksi 1799. Vuonna 1802 hänet nimitettiin akatemian opettajaksi vain 27-vuotiaana.[9] Turnerin maine maalarina levisi, ja useat tärkeät keräilijät ostivat hänen töitään. Turnerilla oli kuitenkin myös vaikutusvaltaisia kriitikkoja. Hänen suorasukainen keskustelutapansa aiheutti akatemiassa usein sanasotia. Useat akatemian opettajat ja johtaja Benjamin West kritisoivat Turnerin töitä. Omapäinen Turner ei väistänyt kiistoja vaan näytti usein jopa hakevan niitä.[3] Turnerista tuli silti vuodesta 1808 lähtien akatemian perspektiivinopettaja.[3]

Vuoden 1806 tienoilla Turner oli alkanut matkustella Euroopassa mesenaattiensa rahoituksella.[8] Hän suuntasi Sveitsin Alpeille. Pariisissa hän tutustui Louvren taideaarteisiin. Hän kävi vuonna 1817 Belgiassa ja Reininmaalla sekä 1819 Italiassa. Erityisesti Italian-matka vaikutti hänen tyyliinsä, ja hän keskittyi taiteessaan uudella tavalla valon kuvaamiseen.[8][3]

Uran loppuvaihe: moderni taidemaalari

The Burning of the Houses of Lords and Commons, n. 1834–1835, 92 × 123 cm, Philadelphia Museum of Art, Philadelphia. Turner oli kymmenientuhansien lontoolaisten tavoin todistamassa tulipaloa lokakuussa 1834. Maalaus perustuu paikalla tehtyihin luonnoksiin.[10]

1830-luvulla Turnerista oli tullut tunnustettu taiteilija. Akatemian johtaja Thomas Lawrence oli nimennyt Turnerin Euroopan johtavaksi maisemamaalariksi. Uudessa näkyvässä asemassaan Turner tarttui historiallisten teemojen lisäksi yhä useammin ajankohtaisiin aiheisiin. Hän kuvasi erityisesti historiallista muutosta symboloivia tapahtumia, esimerkiksi Lontoon parlamenttitalon paloa.[3]

Turner oli saavuttanut taiteellaan taloudellisen itsenäisyyden. Hän ei ollut enää vuosiin opettanut akatemiassa, kun hän erosi virastaan vuonna 1838. Hän jatkoi matkojaan ja kävi ainakin Italiassa, Sveitsissä, Saksassa ja Ranskassa.[11] Turner varjeli 1840-luvulla yhä tarkemmin yksityisyyttään.[11] Myös hänen terveytensä alkoi pettää.[12] Hän asui Chelseassa Thamesin varrella omistamassaan huvilassa leski Sophia Caroline Boothin kanssa nimellä ”Mr. Booth”.[11]

Turner kuoli 19. joulukuuta 1851 ja haudattiin St Paulin katedraaliin.[13] Testamentissaan Turner halusi perustaa suojakodin köyhille englantilaistaiteilijoille, mutta sukulaiset estivät toiveen toteutumisen laissa olevan porsaanreiän nojalla. Hänen toinen toiveensa oli, että hänen kaikki valmiit teoksensa koottaisiin esille yhteen paikkaan. Tämä toteutui täydellisesti vasta vuonna 1987, kun Lontoon Tate Britain -museoon avattiin Clore Gallery.[14]

Merkitys ja perintö

Varsinkin anglosaksinen taidehistoria pitää Turneria yhtenä 1800-luvun merkittävimmistä maisemamaalareista.[11] Turner oli 1800-luvun Britannian monipuolisin ja menestynein, mutta myös kiistellyin taidemaalari.[15] Hänen rohkea tyylinsä herätti sekä kitkerää kritiikkiä että ihailua.[16] Turner oli koko uransa ajan näkyvä ja vaikutusvaltainen hahmo Kuninkaallisen taideakatemian opettajana, ja hetken akatemian johtaja vuonna 1845.[15] Taidekriitikko John Ruskinista tuli Turnerin suuri tukija jo hänen eläessään. Ruskin nosti vuoden 1843 teoksessaan Modern painters Turnerin aikansa maalaustaiteen suurimmaksi mestariksi.[3] Vaikka Turnerin työ perustui aiempaan traditioon, hän vei työllään maalaustaidetta uuteen suuntaan. Häntä pidetään yhtenä abstraktin taiteen edelläkävijöistä.[15][17]

Teokset ja tyyli

Lehti Turnerin luonnoskirjasta vuodelta 1845, vesiväri paperille[18]

Monipuolista Turneria ei voi lukea ehdottomasti mihinkään tiettyyn kategoriaan. Ensisijaisesti hän on kuitenkin romanttinen maisemamaalari.[19] Turnerin tunnetuimpien teosten tunnuspiirteitä ovat voimakkaat luonnontunnelmat.[17] Hän ilmaisi ylevää kuvaamalla äärimmäisiä sääoloja ja luonnonkatastrofeja. Hän kuvasi varsinkin myöhäiskauden töissään erityisen usein vettä ja myrskyjen, tulvien ja kaatosateiden kaltaisia ääriolosuhteita. Turner maalasi taulunsa valmiiksi ateljeessaan matkoillaan tekemiensä luonnosten ja muistiinpanojen pohjalta.[19]

Turnerin maine perustuu öljymaalauksiin, vaikka hän oli myös taitava vesivärimaalari ja suunnitteli grafiikkaa.[17] Akvarelleissaan Turner työsti maiseman kerros kerrokselta käyttäen hyväkseen värien läpikuultavuutta.[20]

Turnerin teoksista tuli hänen uransa aikana vähitellen muodoltaan ja tekniikaltaan yhä vapaamuotoisempia. Kuvatun maiseman yksityiskohtia tärkeämmiksi tuli tunnelman, valon ja värin kuvaaminen.[16] Teokset lähestyivät abstraktia ilmaisua.[17] Varsinkin Turnerin myöhäiskauden teosten raju, fyysinen ilmaisuvoima ja tekniikka hätkähdyttävät katsojaa edelleen.[21]

Liber Studiorum

Turner valmisti vuosina 1806–1819 taidegrafiikasta 71 teosta kattavan vedoskokoelman Liber Studiorum – Tutkielmien kirja. Sen ensisijainen tarkoitus oli opettaa maisemamaalauksen eri alalajeja, kuten historiallisia maisemia, vuoristomaisemia, merimaisemia, pastoraaleja ja arkkitehtonisia näkymiä. Turnerin grafiikan vedokset levisivät ympäri Euroopan, jonka takia hänen vaikutteensa siirtyivät muille taiteilijoille. Alun perin kokoelmaan piti kuulua sata teosta, mutta Turner jätti tekemisen kesken. Suomessa näistä Turnerin teoksista saivat vaikutteita Wrightin veljekset.[22]

Tärkeimpiä töitä

nimivalmistumis-
vuosi
kokotekniikkasijaintihuomioitakuva
Kalastajat merellä[23]179691 × 122 cmöljymaalausTate BritainEnsimmäinen Turnerin Kuninkaalliseen akatemiaan näytteille asettama työ.[24]
Calaisin satamalaituri1803172 × 240 cmöljymaalausNational Gallery (Lontoo)Maalaus perustuu Turnerin ensimmäisellä ulkomaanmatkallaan tekemään luonnokseen.[25]
Lumimyrsky: Hannibal joukkoineen ylittämässä Alppeja1812144,7 × 236 cmöljymaalausTate BritainHannibalin sotilaat ylittävät Alppeja[26] vuonna 218 eaa.[27]
Odysseus pilkkaa Polyfemosta1829132,7 × 203 cmöljymaalausNational GalleryKohtaus Odysseiasta, jossa Odysseus seisoo laivansa kannella ja pilkkaa Polyfemosta,[28] joka on piilossa vasemmalla olevan vuoren takana.
Sotalaiva Temerairen viimeinen matka183990,7 × 121,6 cmoljymaalausNational GalleryTrafalgarin taistelussa 1805 ollutta sotalaivaa hinataan viimeiselle ankkuripaikalle purettavaksi.[29]
Venetsia nähtynä Canale della Giudeccalta184061 × 91,4 cmöljymaalausVictoria & Albert MuseumYksi Turnerin monista Venetsian näkymistä.[30][31]
Sadetta, höyryä ja vauhtia184491 × 121,8 cmöljymaalausNational GalleryVeturi ylittää Thamesjoen siltaa. Teosta on tulkittu Turnerin romanttiseksi näkemykseksi teollisen vallankumouksen teknisestä edistyksestä.[32] Maalauksen silta on melko varmasti Maidenheadin silta.[33]

Suomessa

Vuonna 2012 Tampereen taidemuseossa oli näytteillä Turnerin teoksista koottu Matkalla-näyttely. Se käsitti grafiikkaa ja akvarelleja vuosilta 1807–1832. Mukana oli 71 vedosta kattava grafiikan vedoskokoelma Liber Studiorum sekä historia- ja maisema-aiheisia akvarelleja. Näyttely oli toteutettu yhteistyössä Bury Art Museumin kanssa, jonka kokoelmista lähes kaikki näyttelyn teokset oli lainattu.[34]

Katso myös

  • Mr. Turner, elämäkertaelokuva
  • Turner-palkinto, Tate Galleryn vuosittain myöntämä, J. M. W. Turnerin mukaan nimetty kuvataiteen palkinto

Lähteet

  • Carriere, Massimo (ed.): Pinx. Maalaustaiteen mestareita 3. Weilin+Göös, 2004 (italiankielinen alkuteos 1999). ISBN 951-0-29197-8.

Viitteet

Aiheesta muualla