Wilhelm Steinitz

Wolf Steinitz syntyi toukokuussa 1836 Prahassa. Steinitzin tarkkaa syntymäpäivää ei tiedetä, mutta useimmat lähteet ilmoittavat päiväksi 14., 17. tai 18. toukokuuta. Hän vaihtoi myöhemmin nimensä Wilhelmiksi, koska Wolf tarkoittaa sutta muun muassa saksaksi ja englanniksi. Kun hän muutti Yhdysvaltoihin, hän käytti siellä nimeä William. Hän haki Yhdysvaltain kansalaisuutta ja sai sen 23. marraskuuta 1888.^[2][3]

Wilhelm Steinitzin vanhemmat Anna Steinitz (o.s. Torsch) ja Joseph Salomon Steinitz olivat juutalaisia. Vaikka isä Joseph oli rautakauppias ja omisti liikkeensä, Steinitzit olivat hyvin köyhiä, sillä heillä oli toistakymmentä lasta.^[4]

Wilhelm tutustui shakkiin nähdessään isänsä pelaavan erään rabbin kanssa. Hän opetteli shakin säännöt ja opiskeli teoriaa shakkikirjoista. Pian Wilhelmin taidot olivat hämmästyttävän hyvät, muttei häntä kuitenkaan voi pitää ihmelapsena shakissa tai muutenkaan. Hän piti shakkia vain harrastuksena ja keskittyi opiskeluun.^[4]

Wilhelmin vanhemmat olivat säästäneet rahaa pojan opiskeluja varten, ja 22-vuotiaana hänet lähetettiin Wieniin, missä hänen piti opiskella insinööriksi teknillisessä korkeakoulussa. Koko opiskeluajan hän joutui elämään niukkuudessa, sillä hänen vanhemmillaan ei ollut varaa lähettää rahaa opiskeluja varten. Wilhelm hankki rahaa kirjoittamalla lehtiin ja opettamalla matematiikkaa, mutta kummastakaan ei saanut tarpeeksi tuloja, joten hän yritti ratkaista rahaongelmansa šakkia pelaamalla.^[5]

Tavallisesti Steinitzia on luonnehdittu teräväkieliseksi, pilkalliseksi ja pitkävihaiseksi. Hän oli epämiellyttävä ja huono häviäjä, joka puhui yleensä vain sanoakseen jotain sarkastista vastapelaajastaan.^[6] Steinitzia pidettiin samaan aikaan sekä hulluna että nerona. Hän oli suuruudenhullu, ja hänellä oli käsitys, että kaikki maailmassa liittyi jotenkin häneen itseensä. Hän oli hiukan vainoharhainen ja aina löytävinään muiden puheista itseensä kohdistuvia loukkauksia ja ilkeitä vihjauksia. Hänellä olikin useita vihamiehiä, niin kuviteltuja kuin todellisiakin. Välillä hän vaikutti eristäytyneeltä, koska ei luottanut keneenkään ja halusi tulla toimeen omillaan.^[7] Jos Steinitzia provosoitiin, hän kirjoitti heti artikkeleissaan ja kolumneissaan solvauksia takaisin.^[8] Steinitz oli tietoinen taipumuksistaan ja sanoi uransa alussa, ettei ryhtyisi kolumnistiksi juuri hyökkäävän luonteensa takia.

Steinitzin henkilökohtainen kirjeenvaihto sekä hänen artikkelinsa osoittavat kuitenkin, että hänellä oli vaikeasta luonteestaan huolimatta myös hyviä ystäviä šakkimaailmassa. Heihin kuuluivat muun muassa Ignác Kolisch,^[9] Mihail Tšigorin, Harry Nelson Pillsbury,^[10] Bernhard Horwitz ja Amos Burn. Steinitzilla oli myös hyvät suhteet Kuuban ja Venäjän šakkiyhteisöihin,^[10] ja hän teki yhteistyötä Yhdysvaltain šakkiliiton kanssa tulevien šakin maailmanmestaruusotteluiden järjestämiseksi.^[11] Steinitz pyrki olemaan objektiivinen kirjoittaessaan šakkikisoista tai peleistä. Hän esimerkiksi sanoi Henry Birdin huonon tuloksen eräässä šakkiturnauksessa johtuvan pelkästään huonosta onnesta, vaikkei ollutkaan tämän kanssa ystävällisissä väleissä.^[12] Steinitz ei myöskään jättänyt ylistämättä pahimpiakaan vastustajiaan, jos he pelasivat hyvin.^[13][14]

Steinitz maksoi tunnollisesti velkansa takaisin, mutta ei muuten yleensä osannut hoitaa raha-asioitaan kunnolla. Hän antoi usein kilpailijoiden viedä asiakkaitaan ja tarjoutui pelaamaan vuoden 1886 maailmanmestaruusottelun ilmaiseksi. Steinitz myös kuoli köyhänä ja jätti leskensä selviytymään makeiskaupan tulojen avulla.^[15] Vuoden 1895 Hastingsin turnauskirja, jonka pelaajat yhdessä kirjoittivat, kuvaa Steinitzia seuraavasti:^[16]

» Herra Steinitz on hyvä teoreetikko ja kirjailija; hän on vahva kirjoittaja ja voi halutessaan käyttää ilmeikästä englantia. Hän pyrkii selvästi olemaan reilu niin ystävilleen kuin vihollisilleenkin, mutta joskus epäonnistuu vain huomatakseen olevansa tässä suhteessa samanlainen kuin monet muutkin. Hän on hyvin älykäs ja todella pitää pelistä, ja hän on omiaan unohtamaan kaiken muun, niin ihmiset kuin talousasiatkin. Šakki on hänen elämänsä ja sielunsa, ainoa asia, jolle hän elää.»

Steinitz oli naimisissa kahdesti. Ensimmäinen vaimo Caroline ja tämän kanssa saatu tytär Flora kuolivat pian Steinitzin ja Tšigorinin välisen toisen maailmanmestaruusottelun jälkeen.^[3][17] Steinitz solmi myöhemmin uuden avioliiton.

Steinitzin opiskeluaikoina Wienissä pelattiin hyvin paljon shakkia, ja Steinitz huomasi turnauksissa ja kahvilapeleissä olevan tarjolla hänen kipeästi kaipaamaansa rahaa.^[5] Steinitz ryhtyi pelaamaan kahviloissa pienillä rahapanoksilla, ja pian hänestä tuli yksi Wienin shakkipiirien vakiopelaajista. Samalla tosin hänen opintonsa jäivät taka-alalle.^[18]

Steinitzin ensimmäinen turnaus oli wieninmestaruusturnaus vuonna 1859.^[3] Turnauksen voitti Carl Hamppe, toiseksi tuli Jenay ja kolmanneksi Steinitz. Toisessa turnauksessaan vuonna 1860 Steinitz tuli toiseksi Hamppen voittaessa taas.^[3] Läpimurtonsa Steinitz teki kolmannessa turnauksessaan 1861, kun hän voitti mestaruuden ja sai 30 pistettä 31 mahdollisesta.^[19]

Vuonna 1862 Lontoossa pidettiin maailmannäyttely, jonka yhteydessä järjestettiin myös kansainvälinen shakkiturnaus. Turnaus oli siitä historiallinen, että se oli ensimmäinen kerta, kun käytettiin aikarajoja; aikaa mitattiin tiimalaseilla.^[20]Turnauksessa jokainen neljästätoista pelaajasta pelasi jokaista vastaan, eikä tasapelejä huomioitu, vaan jokaisesta ottelusta haluttiin saada selville voittaja. Pelit uusittiinkin, jos ne päättyivät tasan.^[20] Turnauksen ennakkosuosikki oli Adolf Anderssen, sillä maailman vahvimpana pidetty pelaaja Paul Morphy oli lopettanut pelaamisen.^[21]Myös 26-vuotias Wilhelm Steinitz oli kutsuttu turnaukseen, sillä hän oli pelannut vakuuttavasti edellisenä vuonna Wienin turnauksessa.^[21] Hän matkusti toiveikkaana Lontooseen, mutta lopputulos ei ollut niin hyvä kuin mitä hän oli odottanut. Steinitz sijoittui vasta kuudenneksi Adolf Anderssenin, Louis Paulsenin, John Owenin, George MacDonnellin ja Serafino Dubois'n jälkeen.^[3] Hän sai turnauksesta yhteensä kahdeksan pistettä 13:sta mahdollisesta.^[22]Tulos oli hänelle pettymys, vaikka hän oli osallistunut vasta ensimmäisen kerran kansainväliseen suureen turnaukseen.^[23] Steinitz sai kuitenkin pelistään Augustus Mongredienia vastaan nerokkuuspalkinnon. Hän uhrasi pelissä ensin laadun, sitten torninsa sotilaaseen ja lopetti pelin hienoon mattiin. Turnauksen jälkeen Steinitz päätti jäädä Lontooseen.^[3]

Ison turnauksen jälkeen Steinitz otteli muita pelaajia vastaan ja menestyi hyvin. Steinitz haastoi heti turnauksen jälkeen viidennelle sijalle tulleen Dubois'n otteluun, jonka voitti tuloksella 5–3.^[24] Siitä alkoi hänen 31 vuoden voittoputkensa otteluissa. Vielä saman vuoden syyskuussa Lontoossa pidettiin pieni turnaus, jonka Steinitz voitti puhtaasti tuloksella 7/7.^[25]Muut turnaukseen osallistuneet pelaajat olivat kuitenkin niin heikkoja, ettei Steinitzin voitto vaikuttanut hänen maineeseensa.^[25] Seuraavaksi Steinitz haastoi Lontoon parhaan pelaajan, šakkiammattilaisena tunnetun Joseph Henry Blackburnen, ja voitti hänet yllättävän helposti luvuin 7–1.^[25] Hän jatkoi kiertelemällä ympäri Britteinsaaria, antoi simultaaniesityksiä ja voitti pieniä turnauksia.^[3] Vuonna 1863 hän voitti otteluissa Frederick Deaconin^[26] ja Valentine Greenin^[27], jotka olivat molemmat englantilaisia huippupelaajia.^[3]

Vuoden 1865 syksyllä Steinitz osallistui Dublinissa pidettyyn kansainväliseen turnaukseen, joka oli tavallaan Irlannin avoin mestaruusturnaus. Siihen osallistui viisi pelaajaa, ja Steinitz voitti sen.^[28][29]Seuraavan vuoden kesä-heinäkuussa Steinitz voitti kaksi Englannin šakkiliiton turnausta:^[25] Lontoon Knockout-turnauksen 8 voitolla ja 3 tasapelillä ilman tappioita sekä toisen turnauksen puhtaasti kahdellatoista voitolla.^[3][30]

Anderssenin ja Steinitzin välinen ottelu 1866 ei ollut virallinen maailmanmestaruuskilpailu, mutta koska Anderssenia pidettiin Paul Morphyn vetäytymisen jälkeen maailman parhaana pelaajana, kyseessä oli tavallaan moraalinen kamppailu maailman parhaan pelaajan tittelistä.^[25] Anderssen oli voittanut vuosien 1851 ja 1862 Lontoon šakkiturnaukset, mutta Steinitzin paras suoritus oli vasta kuudes sija vuoden 1862 turnauksessa. Steinitzin mahdollisuuksiin uskottiin silti sen verran, että ottelulle saatiin rahoittajia.^[25] Ottelu järjestettiin Lontoossa vuoden 1866 heinäkuun alussa. Aikaa mitattiin tiimalaseilla, ja pelaajilla oli kaksi tuntia aikaa suorittaa 20 siirtoa.^[3][31] Hävinneelle pelaajalle oli tarjolla 20 puntaa, ja voittaja saisi 100. Vuoden 2006 rahassa se vastaa noin 55 000:tta puntaa.^[32] Anderssen oli selvä ennakkosuosikki, mutta Steinitzille oli etua siitä, että hän oli 18 vuotta nuorempi, sillä ottelut kestivät useita tunteja ja vaativat fyysistä kuntoa. Vedonlyöntikerroin oli ennen ottelun alkua Anderssenin hyväksi 2:1.^[33]

Anderssen aloitti ottelun vahvasti Evansin gambiitilla ja voitti pelin 35 siirrossa.^[34]Toisessa pelissä Steinitz avasi kuningasgambiitilla ja hämmästytti yleisön voittamalla pelin. Steinitz voitti myös seuraavat kolme peliä, joten tilanne oli 4–1 Steinitzin hyväksi. Steinitzin kannattajat uskoivat, että ottelu oli ratkennut eikä Anderssenista olisi enää vastusta.^[33] Anderssen kuitenkin pelasi seuraavassa pelissä mustilla sisilialaista puolustusta ja voitti pelin 54 siirron taistelun jälkeen.^[35] Seuraavankin pelin Anderssen voitti, kun hän pelasi valkeilla taas Evansin gambiittia.^[36] Kahdeksannessa pelissä Anderssen saavutti yhden hienoimmista voitoistaan ja Steinitz luovutti jo 24. siirron kohdalla.^[37] Ottelu oli nyt tasatilanteessa 4–4. Steinitz hävisi seuraavankin pelin, minkä jälkeen Anderssenin voittoon uskottiin entistä enemmän. Steinitz voitti kuitenkin kaksi peliä peräkkäin, minkä jälkeen Anderssen tasoitti tilanteeksi 6–6. Kolmannentoista pelin voitto meni taas Steinitzille, ja sen jälkeen hän tarvitsi vain yhden voiton koko ottelun voittoon. Viimeinen peli päättyikin Steinitzin voittoon 85. siirrossa, ja näin hän voitti myös koko ottelun.^[38][39]

Steinitz itse oli sitä mieltä, että hänen maailmanmestaruuskautensa alkoi jo tästä ottelusta. Steinitzhan voitti maailman parhaana pidetyn pelaajan, minkä perusteella hän katsoi olevansa maailman paras. Steinitz olikin ottelun jälkeen käytännössä maailman vahvin pelaaja. Virallisen maailmanmestaruusottelun Steinitz pelasi kuitenkin vasta 20 vuoden kuluttua, mistä hänen virallinen kautensa maailmanmestarina alkoi.^[40]

Seuraavana Steinitz otteli englantilaista Henry Birdiä, omaperäisestä pelitavastaan tunnettua mestaria vastaan, ja voitti ottelun 7 voitolla, 5 tasapelillä ja 5 tappiolla. Bird ei kuulunut maailman parhaiden pelaajien joukkoon, joten kun Steinitz voitti hänet vain niukasti, epäilykset Steinitzin pelitaidoista heräsivät.^[41][42] Jotkut uskoivat šakista jo vetäytyneeseen Morphyynkin enemmän kuin Steinitziin.^[40]

Vuonna 1867 Pariisin maailmannäyttelyn yhteydessä järjestettiin kansainvälinen šakkiturnaus, ja itse keisari Napoleon III oli paikalla lahjoittamassa voittajalle palkinnon. Turnaukseen osallistui kolmetoista pelaajaa, ja jokainen pelasi kaksi peliä jokaista vastaan. Tasapeleistä ei saanut pisteitä, ja aikaa oli kuusi minuuttia siirtoa kohden. Turnauksen voitti rohkeaa hyökkäyspeliä pelannut Ignaz Kolisch, joka ei kuitenkaan voittanut myöhemmin enää yhtään turnausta. Steinitz sijoittui kolmanneksi,^[43] mihin hän ei ollut täysin tyytyväinen. Steinitz myös riitautui turnauksessa Blackburnen kanssa, joka löi Steinitzia tämän ensin syljettyä hänen päälleen.^[3][20][44]

Seuraava merkittävä turnaus järjestettiin Saksan Baden-Badenissa.^[45] Turnauksessa oli monia uusia käytäntöjä: miettimisaikaa oli rajoitettu, tasapeleistä sai puolikkaan pisteen ja vain kansainvälisiä huippupelaajia oli kutsuttu.^[46] Turnaus oli kaksinkertainen, ja siirtoja piti tehdä kaksikymmentä tunnissa.^[46] Turnaus oli vaarassa keskeytyä, sillä pelipaikka sijaitsi lähellä Ranskan ja Saksan välisen sodan rintamaa. Se saatiin kuitenkin pelatuksi loppuun, vaikka eräs osallistuja joutuikin jättämään pelin kesken saatuaan kutsun rintamalle. Steinitz tuli turnauksessa toiseksi ja hävisi voittaneelle Anderssenille vain puolella pisteellä.^[45][47] Steinitz aloitti turnauksen heikosti, mutta paransi suoritustaan loppua kohden.^[46] Hän kuitenkin hävisi molemmat pelinsä Anderssenia vastaan.^[3]

Turnauksen jälkeen Steinitz palasi Lontooseen, missä hankki elantonsa pelaamalla kahvilapelejä rahasta.^[48] Vuonna 1872 hän voitti Lontoossa erään turnauksen voittamalla kaikki pelinsä. Vaikka turnaus oli pieni, Steinitzin saavutus oli huomattava, sillä turnaukseen osallistui myös muita tunnettuja pelaajia kuten Blackburne ja Zukertort.^[49] Saman vuoden lokakuussa Steinitz otteli Zukertortin kanssa vielä henkilökohtaisen ottelun Lontoossa. Steinitz oli ottelussa aivan ylivoimainen ja voitti selvästi tuloksella 7 voittoa, yksi tappio ja 4 tasapeliä.^[3][50]

Vuonna 1873 Steinitz saavutti ensimmäisen voittonsa kansainvälisessä turnauksessa. Turnauksen säännöt olivat epätavalliset: kaikki pelasivat kaikkia vastaan kolmen pelin sarjan, jonka voittaja sai yhden pisteen. Jos ottelu päättyi tasan, molemmat saivat puoli pistettä.^[51] Blackburne aloitti turnauksen hyvin ja johti sitä aina toiseksi viimeiselle kierrokselle asti, jolloin hävisi ottelunsa. Steinitz oli vain pisteen verran Blackburnea jäljessä, ja kun hän voitti oman pelinsä, pisteet olivat tasan. Mestaruuden ratkaisemiseksi pelattiin uusintaottelu, jonka Steinitz voitti tuloksella 2–0. Kolmanneksi turnauksessa tuli Anderssen, jonka Steinitz oli voittanut puhtaalla pelillä heidän välisessään sarjassa.^[52]

Vuoden 1876 helmikuussa Steinitz otteli uudestaan Blackburnen kanssa ja voitti puhtaasti seitsemällä voitolla ilman tappioita tai tasapelejä.^[53] Tämä oli ensimmäinen ottelu, johon katsojien piti maksaa pääsymaksu. Voiton jälkeen Steinitz piti kuuden vuoden tauon vakavista peleistä. Hän antoi sen sijaan simultaani- ja sokkoshakkiesityksiä ^[3] ja työskenteli šakkitoimittajana The Field -lehdessä. Kun hän menetti työnsä, hänen oli pakko ruveta jälleen osallistumaan turnauksiin.^[54]

Wienissä pidettiin vuonna 1882 turnaus, johon osallistui 18 pelaajaa ja joka pelattiin kaksinkertaisena. Steinitz ei ollut pelannut yhtään turnauspeliä yhdeksään vuoteen, aiemmin pelatun Wienin turnauksen jälkeen. Siihen nähden hänen menestyksensä oli todella loistavaa. Steinitz sai 24 pistettä ja hän jakoi ensimmäisen sijan Simon Winawerin kanssa. Turnaus oli hyvin tasainen, sillä täydet pisteet olisivat olleet 36, ja kuusi ensimmäistä pelaajaa mahtuivat neljän pisteen sisään.^[54]

Syksyllä Steinitz matkusti Amerikkaan, missä hän antoi kuuden viikon ajan sokko- sekä simultaaninäytöksiä ja menestyi loistavasti. Hänen taitojansa ihailtiin, ja hän sai vierailukutsuja eri puolilta maata. Steinitz kävi matkallaan niin New Yorkissa, New Orleansissa kuin Havannassakin. Steinitz tapasi myös ohimennen Paul Morphyn, joka oli vain varjo entisestään.^[54]

Steinitz osallistui vuoden 1883 huhtikuussa Lontoossa järjestettyyn turnaukseen, jossa oli taas mukana šakinpelaajien terävin kärki.^[55] Turnauksessa käytettiin ensi kertaa nykyaikaisen kaltaista šakkikelloa, joka pysähtyy painettaessa ja käynnistää vastustajan kellon.^[56] Tasapelit uusittiin, mutta jos peli päättyi kolmesti tasan, molemmat pelaajat saivat puoli pistettä.^[56] Steinitz sijoittui turnauksessa vasta toiseksi, ja hänen pahin vastustajansa Zukertort voitti turnauksen kolmen pisteen erolla.^[55][57][58]

Steinitz muutti vuoden 1883 lokakuussa Yhdysvaltoihin, mikä hidasti Steinitzin ja Zukertortin välisen ottelun suunnittelua.^[59] Pitkän kirjeenvaihdon ja säännöistä kiistelyn jälkeen osapuolet pääsivät yksimielisyyteen: Ottelun voittoon vaadittiin kymmenen voittoa. Miettimisaikaa oli 15 siirtoa tunnissa, ja molemmat osapuolet asettivat panokseksi 2 000 dollaria. Steinitzin erityisestä vaatimuksesta sopimuksessa mainittiin, että ottelu pelattiin maailmanmestarin tittelistä.^[60] Hän oli varma voitostaan ja halusi, ettei sen jälkeen olisi enää epäselvyyttä maailmanmestarista. Ottelu alkoi 11. tammikuuta 1886, ja sitä oli seuraamassa suuri määrä lehdistön edustajia.^[61]

Zukertort aloitti ensimmäisen pelin valkeilla.^[62] Hän käytti kuningatargambiittia, mutta teki jo seitsemännessä siirrossa asemallisen virheen.^[63] Steinitz uhrasi kuudennessa siirrossaan ratsunsa valkean kahteen sotilaaseen ja voitti pelin sotilaidensa ansiosta. Zukertort kokosi kuitenkin tappion jälkeen itsensä nopeasti ja voitti seuraavan pelin. Zukertort siirtyi johtoon kolmannessa pelissä, kun Steinitz teki virheen voittoasemassa. Sama jatkui neljännessä pelissä: Steinitz menetti upseerinsa, vaikka oli luullut voittavansa sotilaan, ja luovutti pelin. Zukertort voitti myös viidennen pelin vaivattomasti, joten tilanne oli jo 4–1 hänen hyväkseen.^[61] Sen jälkeen ottelua jatkettiin St. Louisissa. Steinitz nousi takaa-ajoasemasta ja voitti kuudennen pelin valkeilla pelaten espanjalaista peliä. Seitsemännessä pelissä Steinitz hankki Zukertortille eristetyn sotilaan, johon kohdisti hyökkäyksensä. Steinitz voitti pelin 35 siirrossa.^[63] Seuraava peli päättyi tasan, mutta yhdeksännen pelin Steinitz voitti, minkä jälkeen tilanne olikin tasan 4–4. Kymmenes peli päättyi nopeasti tasan. Steinitz voitti yhdennentoista pelin, kun Zukertort teki epäkorrektin uhrauksen lähetillään. Sama lopputulos oli myös kahdennessatoista pelissä, joten Steinitz johti ottelua jo kahdella pisteellä 6–4.^[63] Zukertort voitti seuraavan pelin, ja sen jälkeen kaksi peliä päättyi tasan.^[64] Steinitz voitti puolestaan kuudennentoista pelin mutta joutui tyytymään tasapeliin seuraavassa pelissä. Loput ottelusta oli sitten Steinitzin juhlaa: hän voitti loput kolme peliä.^[64] Viimeisessä pelissä Zukertort yritti rohkeaa gambiittia, mutta luovutti, kun huomasi menettävänsä kuningattarensa ratsuhaarukalle.^[63] Lopputulos oli 10 voittoa, 5 tappiota sekä 5 tasapeliä Steinitzille, josta tuli vihdoin virallinen maailmanmestari.^[65][66][67]

	a	b	c	d	e	f	g	h
8									8
7									7
6									6
5									5
4									4
3									3
2									2
1									1
	a	b	c	d	e	f	g	h

Tšigorin–Steinitz, maailmanmestaruusottelu 1892, 23. peli

Valkea olisi asettanut mustalle paljon ongelmia siirrolla 32.Txb7. Tšigorin pelasi sen sijaan 32.Lb4?. Peli jatkui 32...Txh2+, ja Tšigorin luovutti.

Tässä artikkelissa käytetään algebrallista merkintätapaa kuvailemaan shakkisiirtoja.

Tuoreena maailmanmestarina Steinitz vieraili Havannassa, jonka shakkikerho tarjoutui järjestämään šakin maailmanmestaruusottelun. Steinitz sai valita itse vastustajansa, joka oli vanhan koulukunnan edustajana tunnettu Mihail Tšigorin. Järjestelyt onnistuivat, ja ottelu saatiin alkuun 20. tammikuuta 1889. Se pidettiin Havannassa ja voittoon tarvittiin vähintään 10½ pistettä 20 pelistä.^[68]

Ottelun alku oli hyvin tasainen. Tšigorin voitti ensimmäisen pelin, minkä jälkeen molemmat voittivat vuorotellen, kunnes tilanne oli 4–4.^[69] Steinitz voitti yhdeksännen ja kymmenennen pelin ja otti voitoillaan kahden pisteen johdon. Tšigorin kavensi eron yhteen pisteeseen voittamalla seuraavan pelin, mutta Steinitz voitti vuorostaan kahdennentoista pelin. Tšigorin voitti vielä kolmannentoista pelin, mutta se jäikin hänen viimeiseksi voitokseen.^[68] Steinitz voitti seuraavat kolme peliä, minkä jälkeen tilanne oli 10–6 ja Steinitz tarvitsi enää puoli pistettä voittaakseen ottelun.^[70] Se onnistuikin seuraavassa pelissä, joka päättyi tasan, joten Steinitz säilytti maailmanmestarin arvonimen.^[71][72]

Steinitz pelasi Tšigorinin ja kahden paikallisen mestarin kanssa loput kolme peliä vielä yleisön iloksi neuvottelupeleinä. Pienoisottelu päättyi tasan 1½–1½.^[71]

Steinitzin haastajaksi löytyi nopeasti uusi ehdokas Isidor Gunsberg, joka oli voittanut muun muassa vuonna 1889 New Yorkissa pidetyn turnauksen.^[71] Steinitz ei osallistunut turnaukseen, mutta hän hoiti järjestelyjä ja kirjoitti turnauksesta kirjan.^[73] Maailmanmestaruusottelu järjestettiin pikaisesti New Yorkissa, ja säännöt olivat samat kuin edellisessäkin ottelussa. Steinitz meni seitsemännessä pelissä johtoon, säilytti asemansa loppuun asti ja voitti ottelun.^[74] Ottelun peleistä peräti yhdeksän päättyi tasan.^[75] Voitot olivat Steinitzin eduksi lopussa 6–4 ja loppupisteet 10½–8½.^[76][77] Ottelun tasaväkisyys yllätti šakkiyleisön, ja se oli merkki sekä tason noususta että Steinitzin ikääntymisestä; hän oli jo 54-vuotias.^[74]

Steinitz kärsi koko elämänsä taloudellisista vaikeuksista, minkä takia hänen piti hyväksyä lähes jokainen ottelu- ja turnaushaaste. Niinpä kun Tšigorinin ja Steinitzin välille ehdotettiin uutta maailmanmestaruusottelua, Steinitz hyväksyi sen välittömästi. Pelien lukumäärä rajoitettiin taas kahteenkymmeneen ja voittoon vaadittiin yli puolet pisteistä. Steinitz oli heikentynyt pelaajana, kun taas Tšigorinin taidot olivat kehittyneet.^[78]

Tšigorin otti ottelun alussa heti lupaavan voiton ja pelasi niin hyvin, että hänellä oli kymmenennen pelin jälkeen turvallinen kahden pisteen johto.^[78] Viimeisen eli 20. pelin alkaessa Tšigorin johti ottelua 10–9. Steinitz voitti kuitenkin ottelun tekemällä 26. siirrossa passiivisen laadunuhrauksen, jossa hän tarjosi torniaan ratsusta. Ottelu päättyi siis tasan, jolloin hallitseva mestari saisi säilyttää tittelinsä. Kumpikaan pelaajista ei ollut kuitenkaan tyytyväinen tasapeliin, joten ottelua päätettiin jatkaa kolmen pelin erissä, kunnes voittaja olisi selvillä.^[79] Ensimmäinen jatkopeli päättyi tasan, ja Steinitz voitti seuraavan.^[80] Kolmannessa pelissä Tšigorin oli upseerin voitolla ja olisi voinut helposti voittaa pelin ja tasoittaa tilanteen.^[81] Hän teki kuitenkin šakin maailmanmestaruusotteluiden historian hirvittävimmän siirron, kun hän jätti kuninkaan edessä olleen sotilaan suojattomaksi, jolloin Steinitz olisi voinut tehdä kahden siirron matin. Huomattuaan Steinitzin seuraavan siirron Tšigorin luovutti.^[82] Steinitz voitti siis ottelun ja säilytti vielä 56 vuoden iässä maailmanmestarin tittelinsä.^[81][83]

Pääartikkeli: Shakin maailmanmestaruusottelu 1894

Seuraavaksi Steinitzin haastoi Emanuel Lasker, 26-vuotias lupaava šakinpelaaja. Hän oli jo saanut mainetta voittamalla useita vahvoja turnauksia, ja hänelle oli myönnetty šakkimestarin arvo.^[84] Eräiden arvioiden mukaan hän oli yksi maailman neljästä parhaasta pelaajasta Steinitzin, Tarraschin ja Tšigorinin ohella. Lasker yritti saada aikaan mestaruusottelua Steinitzin kanssa tämän vastustuksesta huolimatta.^[85] Laskerin tukijoiden painostuksen ja ottelusta luvatun palkkion vuoksi Steinitz suostui lopulta ottelemaan Laskerin kanssa.^[85] Ottelu alkoi 15. huhtikuuta 1894 New Yorkissa.^[86] Ottelu pelattiin loppuun Philadelphiassa ja Montrealissa.^[3] Maailmanmestaruuteen vaadittiin kymmenen voittoa, ja aikarajaksi oli asetettu 15 siirtoa tunnissa.^[85]

Ensimmäisen pelin voitti Lasker. Steinitz selitti tappiotaan väsymyksellä ja hermostuneisuudella, mikä pitikin osin paikkansa: hän oli jo 58-vuotias.^[87] Steinitz nousi seuraavassa pelissä tasoihin, ja kuudennen pelin jälkeen molemmilla oli kaksi voittoa tilillään.^[86] Sitten Lasker voitti kaksi peliä, minkä jälkeen ottelua jatkettiin Philadelphiassa tilanteessa 4–2 haastajan hyväksi. Steinitz ei kuitenkaan enää pystynyt vastaamaan Laskerille, vaan hävisi kaikki Philadelphian kolme peliä. Ottelu siirtyi Montrealiin, missä Steinitz kavensi tilanteeksi 7–4.^[88] Se ei kuitenkaan auttanut, vaan Laskerista tuli maailmanmestari 10 voitolla, 5 tappiolla ja 4 tasapelillä.^[89][90] Steinitz oli hävinnyt tittelin, mutta hän ei suinkaan vetäytytynyt šakin pelaamisesta vaan alkoi osallistua turnauksiin entistä aktiivisemmin.^[91]

	a	b	c	d	e	f	g	h
8									8
7									7
6									6
5									5
4									4
3									3
2									2
1									1
	a	b	c	d	e	f	g	h

Wilhelm Steinitz vs. Curt von Bardeleben
Pelin kuuluisa lopputilanne. Valkean kaikki upseerit ovat lyötävissä ja musta uhkaa siirron mattia, mutta valkea on silti voittanut pelin. Musta ei voi lyödä tornia ja yksi mahdollinen jatko olisi: 24...Kh8 25. Txh7+ Kg8 26. Tg7+ Kh8 27. Dh4+ Kxg7 28. Dh7+ Kf8 29. Dh8+ Ke7 30. Dg7+ Ke8 31. Dg8+ Ke7 32. Df7+ Kd8 33. Df8+ De8 34. Rf7+ Kd7 35. Dd6#.

Steinitz osallistui syksyllä 1894 New Yorkissa pieneen turnaukseen, jonka hän voitti.^[92][93]

Seuraava iso kilpailu hänen urallaan oli Hastingsin turnaus.^[92] Se oli ensimmäinen oikea superturnaus, sillä siihen osallistui yhteensä 22 kansainvälisesti menestynyttä pelaajaa.^[94] Hastingsin turnausta pidetään yhtenä kaikkien aikojen parhaista turnauksista, ja siitä tulikin vuosittainen tapahtuma suuren suosion takia.^[95] Turnaus pelattiin niin, että jokainen pelasi yhden pelin jokaista vastaan.^[96] Turnauksen voiton vei nuori Harry Nelson Pillsbury, joka oli aiemmin suurelle yleisölle täysin tuntematon.^[92] Toiseksi tuli Tšigorin, kolmanneksi Lasker, neljänneksi Tarrasch, ja Steinitz oli vasta viides.^[97][98] Hän myös hävisi Laskeria vastaan pelaamansa pelin,^[96] mikä edelleen vahvisti käsitystä, että Lasker on Steinitzia vahvempi pelaaja. Steinitz pelasi kuitenkin von Bardelebenia vastaan pelin, joka on šakkihistorian kuuluisimpia.^[97] Steinitz aloitti 22. siirrolla hienon sommitelman, jonka lopuksi jokainen hänen upseereistaan oli mustan lyötävänä ja lisäksi musta uhkasi yhden siirron mattia. Silti tilanne oli valkean voitto, ja Bardeleben antoikin aikansa kulua loppuun ikään kuin luovutukseksi, sillä ei halunnut Steinitzin pelaavan hienoa sommitelmaansa laudalla.^[99] Peli sai myöhemmin lempinimen Ikivihreä peli.^[97]

Vuosina 1895–1896 Lasker osallistui neljän pelaajan otteluturnaukseen, jossa olivat mukana myös Pillsbury, Lasker sekä Tšigorin. Turnaus koostui otteluista, joissa pelattiin aina kuusi peliä vastustajaa vastaan.^[99] Lasker voitti turnauksen ylivoimaisesti, mutta Steinitz osoitti olevansa yhä vaarallinen kilpailijoilleen ja sijoittui toiseksi.^[100][101]

Vuoden 1896 kesällä pidettiin Nürnbergissä turnaus, johon sekä Steinitz että Lasker osallistuivat.^[100] Tämäkin turnaus osoitti Laskerin vahvuuden: hän voitti tuloksella 13½/18, kun Steinitz jäi vasta kuudenneksi tuloksella 11.^[102][103]

Vaikka Lasker oli selvästi parempi, Steinitz haastoi hänet maailmanmestaruusotteluun vielä vuoden lopulla. Ottelu sovittiin alkavaksi marraskuussa,^[104] mutta voittajasta ei ollut missään vaiheessa epäselvyyttä. Lasker voitti Moskovassa ensimmäiset neljä peliä, jolloin Steinitz pyysi lykkäystä heikentyneen terveydentilansa takia. Ottelussa pidettiin taukoa kaksi kuukautta, minkä jälkeen Lasker jatkoi vahvoja otteitaan.^[100] Lasker voitti seuraavista seitsemästä pelistä kolme, ja neljä peliä päättyi tasan. Steinitz sai taisteltua kahdesta seuraavasta pelistä voitot, mutta se oli enää laiha lohtu entiselle maailmanmestarille. Seuraava peli päättyi tasan, ja sitten Lasker voitti kuudennentoista ja seitsemännentoista pelin.^[105] Lopputulos oli selvä 10–2 Laskerin hyväksi.^[104][106]

Ottelu rasitti Steinitzia niin paljon, että hän joutui jäämään muutamaksi viikoksi moskovalaiseen psykiatriseen sairaalaan lepäämään. Päästyään sairaalasta Steinitz palasi takaisin Yhdysvaltoihin, missä hän ei kuitenkaan pysynyt kauan aloillaan.^[107]

Steinitz osallistui vielä muutamaan turnaukseen. Wienissä hän tuli vuonna 1898 hienosti neljänneksi yhdeksäntoista osallistujan joukosta.^[108][109] Samana vuonna pelatussa Kölnin turnauksessa Steinitz sijoittui viidenneksi, mikä oli myös hyvä suoritus.^[110] Katastrofi iski kuitenkin seuraavana vuonna Lontoon turnauksessa.^[107] Steinitz tuli viidentoista osanottajan joukosta vasta sijalle 11.^[111][112]

Pian turnauksen jälkeen Steinitz todettiin mielisairaaksi ja hän joutui laitoshoitoon.^[113] Joidenkin lähteiden mukaan Steinitz kärsi kupasta, jonka hän olisi saanut Pietarin turnauksessa vuosina 1895–96.^[114] Sairauden arvellaan olleen osasyynä hänen hermoromahduksiinsa. Hän jopa yritti yhdessä vaiheessa haastaa Jumalan šakkiotteluun ja aikoi antaa siirron ja sotilaan tasoituksena.^[115][3] Vuonna 1900 hänen vaimonsa toimitti hänet Ward's Islandin mielisairaalaan. 12. elokuuta vuonna 1900 Steinitz sai sairaalassa sydänkohtauksen, mikä johti hänen kuolemaansa. Hänet haudattiin Brooklynin Ikivihreiden hautausmaalle.^[15]

Vuodesta 1873 Steinitz toimi englantilaisen The Field -lehden šakkikolumnistina. Vuonna 1882 kustantaja lopetti kolumnin julkaisemisen lehdessä ja Steinitz erotettiin. Palsta aloitettiin kuitenkin uudestaan heti seuraavana vuonna, mutta kolumnisteina toimivat Leopold Hoffer ja Zukertort.^[3]

Vuonna 1885 Steinitz toteutti pitkäaikaisen unelmansa: Hän perusti oman šakkiaiheisen lehden, jonka nimeksi tuli The International Chess Magazine.^[3] Lehti sisälsi muun muassa šakkipelien analyysejä, teorian esittelyä sekä Steinitzin oman palstan, jossa hän kertoi ajatuksiaan yleensä šakkiin liittyvistä asioista. Tällä palstalla Steinitz suututti monet arvostelemalla esimerkiksi Paul Morphya, jonka kritisointi oli yhdysvaltalaisille ennenkuulumatonta.^[116] Lehteä julkaistiin aina vuoteen 1891, kunnes tappiolliseksi muuttunut julkaisu oli pakko lopettaa. Steinitz jatkoi siitä huolimatta kirjoittamistaan ja aloitti moniosaisen šakkikirjan, joka sai nimekseen The Modern Chess Instructor. Vain ensimmäinen osa ehti ilmestyä, ja sitäkin kritisoitiin paljon.^[117] Steinitz kirjoitti myös šakkiartikkeleita The New York Tribune- ja The New York Herald -lehtiin. Lisäksi hän teki turnauskirjan Yhdysvaltain kuudennesta kongressiturnauksesta ja analysoi siinä kaikki 432 peliä. Kirja julkaistiin vuonna 1891.^[3]

»Kolisch on tiikeri, joka hyppää vihollisen kurkkuun, kun taas Steinitz on taskuvaras, joka varastaa sotilaan ja pitää sen. »
(Johannes Zukertort^[118])

	a	b	c	d	e	f	g	h
8									8
7									7
6									6
5									5
4									4
3									3
2									2
1									1
	a	b	c	d	e	f	g	h

Steinitz–Tšigorin 1892, maailmanmestaruusottelun neljäs peli
Kuuluisa asema, jossa Steinitz pelasi uhrauksen 24.Txh7+!. Matti seurasi viiden siirron kuluttua jatkossa 24...Kxh7 25.Dh1+ Kg7 26.Lh6+ Kf6 27.Dh4+ Ke5 28.Dxd4+ Kf5 29.Df4#.

Alun perin Steinitz pelasi samanlaisella romanttisella ”kaikki peliin” -hyökkäystyylillä kuin aikaisemmatkin pelaajat. Vuonna 1873 Steinitz siirtyi yllättäen uuteen tyyliin, jota nykyään kutsutaan asemalliseksi koulukunnaksi. Tätä Steinitzin kehittämää pelitapaa pidetään nykyään tavallisena. Hän painotti asemallisia tekijöitä: sotilasrakennetta, tilaetua, ratsujen sijoittautumista etuvartioihin ja lähettiparia. Hän loi uusia termejä ja alkoi puhua heikoista ja vahvoista ruuduista, heikoista ja vahvoista läheteistä ja sotilasenemmistön merkityksestä.^[119] Lasker tiivisti myöhemmin Steinitzin šakkiteoriat neljään pääperiaatteeseen:^[120]

1. On olemassa käsite ”aseman tasapaino”.
2. Teräviin hyökkäyksiin saa ja pitää ryhtyä vasta silloin, kun aseman tasapaino on järkkynyt.
3. Hyökkäykset tulee kohdistaa vastustajan aseman heikkoihin kohtiin.
4. Puolustamiseen ei pidä käyttää ylimääräistä materiaalia. Varsinkin upseerien sitomista puolustukseen täytyy varoa.

Aseman tasapaino oli Steinitzin keksimä termi, johon Lasker erityisesti ihastui.^[120] Steinitz painotti myös sitä, että jos pelaaja on saanut etua, hänen täytyy hyökätä säilyttääkseen sen.^[119] Sen jälkeen kun Steinitz oli siirtynyt asemalliseen tyyliin, hän hallitsi kilpailušakkia 1870- ja 1880-luvuilla.^[121] Max Euwen mukaan Steinitz pyrki selväpiirteisiin asemiin, joissa hänen teoriansa toimi parhaiten.^[122] Steinitz ei kuitenkaan pidättäytynyt hienoista mattihyökkäyksistä: Esimerkiksi vuoden 1895 Hastingsin turnauksessa hän voitti vielä 59 vuoden iässä von Bardelebenin uskomattomassa pelissä. Siinä Steinitz sommitteli aseman, jossa kaikki hänen upseerinsa ovat lyötävissä mustan seuraavalla siirrolla, samalla kun musta uhkasi siirron mattia. Siitä huolimatta peli oli valkean voitto.

Steinitz oli ehdottoman objektiivinen pelaaja, joka etsi laudalla parhaita siirtoja välittämättä vastustajasta.^[123]

» Keskityn täysin peliin. Ylipäänsä en ota huomioon vastustajani persoonallisuutta. Minun puolestani vastapelaaja voisi yhtä hyvin olla abstraktio tai automaatti.^[123]»

Steinitz oli sitä mieltä, että pelaaja menestyy tekemällä parhaat siirrot, olipa vastassa kuka tahansa.^[123] Tosiasiassahan pelaaja voi menestyä paremmin, jos tietää, millaisista asemista vastustaja pitää tai mitä avauksia hän haluaisi pelata, ja voi välttää tällaiset tilanteet. Steinitzin suurimmat heikkoudet olivat ehkä kokeilumielessä pelatut siirrot ja tarpeettoman vaikeisiin puolustustilanteisiin ajautuminen huippuluokan peleissä.^[121][15] Hänellä saattoi olla 20 siirron jälkeen vielä lähes kaikki sotilaat alkuperäisillä paikoillaan upseerien edessä.^[124] Hän uskoi järkkymättä siihen, että pystyisi puolustamaan lähes mitä tahansa asemaa.^[124]

Steinitzin pelivahvuutta on yritetty mitata ja verrata niin nykyisiin kuin entisiinkin pelaajiin. Eräs vahvuusluvun kartoitus asettaa hänet vasta 47:nneksi kaikkien aikojen tilastoissa.^[125] Chessmetricsin mukaan Steinitz on 15. kaikkien aikojen parhaiden pelaajien listalla.^[126] Tosin Chessmetrics ei suosi pelaajia, jotka pelaavat epäsäännöllisesti, ja Steinitzin parhaiden vuosien aikaan kilpašakki oli epäsäännöllistä. Steinitz piti myös pitkiä taukoja kilpapelaamisesta. Vuonna 2005 Chessmetricsin tekijä Jeff Sonas kirjoitti artikkelin, jossa hän tutki erilaisia tapoja verrata maailman parhaita pelaajia ja käytti Chessmetricsin tarjoamaa tietoa peleistä. Hän tuli siihen lopputulokseen, että Steinitz oli enemmän muita pelaajia edellä 1870-luvulla kuin Bobby Fischer parhaina vuosinaan. Hän totesi myös, että Steinitz on ollut kolmanneksi pisimpään maailmanmestarina ja että hän oli myös seitsemäs, kun tutkittiin pelaajia, jotka olivat olleet pisimpään maailman kolmen parhaan joukossa.^[127]

Pääartikkeli: Steinitzin muunnelma

Steinitzin mukaan on nimetty useiden avauksien muunnelmia:

• Ranskalainen puolustus, Steinitzin hyökkäys: 1.e4 e6 2.e5^[128]
• Ranskalainen puolustus, Steinitzin muunnelma: 1.e4 e6 2.d4 d5 3.Rc3 Rf6 4.e5^[128]
• Wieniläinen peli, Steinitzin gambiitti: 1.e4 e5 2.Rc3 Rc6 3.f4 exf4 4.d4^[128]
• Kolmiratsupeli, Steinitzin puolustus: 1.e4 e5 2.Rf3 Rc6 3.Rc3 g6^[128]
• Espanjalainen peli, Steinitzin puolustus: 1.e4 e5 2.Rf3 Rc6 3.Lb5 d6^[128]
• Espanjalainen peli, moderni Steinitz: 1.e4 e5 2.Rf3 Rc6 3.Lb5 a6 4.La4 d6^[128]
• Espanjalainen peli, suljetun muunnelman Steinitzin puolustus: 1.e4 e5 2.Rf3 Rc6 3.Lb5 a6 4.La4 Rf6 5.O-O b5 6.Lb3 d6^[128]
• Steinitzin vastagambiitti suljetussa pelissä: 1.d4 d5 2.Lf4 c5^[128]
• Vastaanotetun kuningatargambiitin Steinitzin muunnelma: 1.d4 d5 2.c4 dxc4 3.Rf3 Rf6 4.e3 e6 5.Lxc4 c5 6.O-O cxd4^[128]

• Wilhelm Steinitz vs Augustus Mongredien (1862) Steinitz sai tästä pelistään palkinnon Lontoon kansainvälisessä turnauksessa.
• Wilhelm Steinitz vs Adolf Anderssen (1866) Steinitzin ja Anderssenin välisen ottelun kahdeksas peli
• Johannes Zukertort vs Wilhelm Steinitz (1886) Vuoden 1886 MM-ottelu, jossa näkyvät hyvin Steinitzin asemalliset periaatteet. Steinitz vaihtoi vahvan keskustansa luodakseen valkealle kaksi heikkoa sotilasta, joihin hän kohdisti hyökkäyksensä.
• Wilhelm Steinitz vs Mikhail Chigorin (1892) Vuoden 1892 MM-ottelun neljäs peli, jossa Steinitz uhrasi laadun sekä tornin saattaakseen mustan kuninkaan mattiverkkoon.
• Mikhail Chigorin vs Wilhelm Steinitz (1892) Vuoden 1892 MM-ottelun 23. peli
• Wilhelm Steinitz vs Curt von Bardeleben (1895) Hastingsin turnauksessa pelattu Ikivihreä peli

• Konsala, Kimmo: Shakin maailmanmestareita. Hämeenlinna: Karisto, 1981. ISBN 951-23-1789-3.
• Steinitz, William; Landsberger, Kurt: The Steinitz Papers: Letters and Documents of the First World Chess Champion. McFarland, 2002. ISBN 0-78641193-7. Esikatselu Google Book Searchissa (viitattu 17.5.2011). (englanniksi)

• ChessGames.com (englanniksi)
• Chessmetrics.com (englanniksi)

• The Games of Wilhelm Steinitz, Pickard & Son 1995. (englanniksi) Yli tuhat Steinitzin peliä kommentoituina
• From Steinitz to Fischer, Sahovski Informator, Belgrad 1976. (englanniksi)

Wikisitaateissa on kokoelma sitaatteja aiheesta Wilhelm Steinitz.

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Wilhelm Steinitz.

• Wilhelm Steinitz ChessGames.com-sivustolla (englanniksi)
• Wilhelm Steinitz ChessMetricsissä
• A Literary Steinitz Gambit (englanniksi)
• Steinitz Chesscornerissa (englanniksi)
• Steinitzin lyhyt elämäkerta (englanniksi)