Wachowskin sisarukset

Wikipediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Wachowskin sisarukset Lilly (vasemmalla) ja Lana vuonna 2012.

Wachowskin sisarukset eli Lana Wachowski (ent. Laurence ”Larry” Wachowski, s. 21. kesäkuuta 1965) ja Lilly Wachowski (ent. Andrew ”Andy” Wachowski, s. 29. joulukuuta 1967) ovat yhdysvaltalaisia elokuvaohjaajia ja -käsikirjoittajia. Heidät tunnetaan parhaiten Matrix-elokuvasarjasta.

Wachowskit ovat kotoisin Chicagosta. High schoolin jälkeen he opiskelivat tahoillaan yliopistoissa, mutta kumpikin jätti opintonsa kesken ja palasi kotikaupunkiinsa. He perustivat maalaus- ja remonttiyrityksen ja käsikirjoittivat sarjakuvia Marvelille.[1] 1980-luvun lopulla he lukivat Roger Cormanin ja Jim Jeromen kirjan Corman on Corman, jonka innoittamina he kokeilivat elokuvan käsikirjoittamista. Ensimmäisestä Wachowskien myymästä käsikirjoituksesta tuotettiin Ammattitappajat (1995), mutta käsikirjoitusta muokattiin heidän jälkeensä niin paljon, että he olisivat lopulta halunneet nimensä pois elokuvan tekijätiedoista.[1][2]

Wachowskit esittelivät Ammattitappajien tuottajalle Joel Silverille Matrixin käsikirjoituksen, mutta he halusivat myös ohjata elokuvan itse. Silver suostui tuottamaan sisarusparin esikoisohjauksena pienen budjetin rikosdraaman Bound, joka sai kriitikoilta erinomaisen vastaanoton. Sen jälkeen he pääsivät tekemään Matrixia.[1]

Sisarukset tunnettiin aiemmin Wachowskin veljeksinä, kunnes vuonna 2012 Lana (ent. Larry) Wachowski kertoi julkisuudessa olleensa sukupuolenkorjausprosessissa ja käyttävänsä nimeä Lana. Hänen transsukupuolisuutensa oli ollut julkisuudessa jo pitkään, ja naiseksi pukeutuminen oli herättänyt huomiota jo kymmenen vuotta ennen kaapista ulos tulemista.[3] Lilly Wachowski kertoi transsukupuolisuudestaan 8. maaliskuuta 2016 Windy City Timesille.[4]

VuosiElokuvaWachowskit toimineet
ohjaajinakäsikirjoittajinatuottajinavastaavana tuottajina
1995AmmattitappajatEiKylläEiEi
1996BoundKylläKylläEiKyllä
1999MatrixKylläKylläEiKyllä
2001The Matrix RevisitedEiEiEiKyllä
2003The Matrix ReloadedKylläKylläEiKyllä
The Matrix RevolutionsKylläKylläEiKyllä
AnimatrixEiKylläKylläEi
2006V niin kuin verikostoEiKylläKylläEi
2008Speed RacerKylläKylläKylläEi
2009Ninja AssassinEiEiKylläEi
2012PilvikartastoKylläKylläKylläEi
2015Nouseva JupiterKylläKylläKylläEi
2022The Matrix ResurrectionsLana WachowskiLana WachowskiLana WachowskiEi

Televisiosarjat

muokkaa wikitekstiä
VuosiSarjaWachowskit toimineet
LuojaShowrunnerKäsikirjoittajaOhjaaja
2015–2017Sense8Kyllä1. kausi Wachowskit
2. kausi Lana Wachowski
1. kausi Wachowskit
2. kausi Lana Wachowski
1. kausi Wachowskit
2. kausi Lana Wachowski
VuosiPeliWachowskit toimineet
Creative DirectorKäsikirjoittaja
2003Enter the MatrixKylläKyllä
2005The Matrix OnlineKylläEi
The Matrix: Path of NeoKylläKyllä
VuosiLehtiWachowskit toimineet
SarjakuvakäsikirjoittajaJulkaisija
1989–1994Clive Barker's HellraiserKylläEi
1992Clive Barker's NightbreedKylläEi
1993Clive Barker's Book of the DamnedKylläEi
1993–1994EctokidKylläEi
1999–2004The Matrix ComicsKylläKyllä
2004–Doc FrankensteinKylläKyllä
2004–2007Shaolin CowboyJaksot 2–7.Kyllä

Kirjallisuutta

muokkaa wikitekstiä
  • Keegan, Cael M.: Lana and Lilly Wachowski. University of Illinois Press, 2018. ISBN 9780252083839.

Aiheesta muualla

muokkaa wikitekstiä
Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.

Navigointivalikko