Ville Lång

Wikipediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Ville Lång
Henkilötiedot
Koko nimiVille Joonas Lång
Syntynyt14. helmikuuta 1985 (ikä 39)
Lahti
Kansalaisuus Suomi
Sulkapalloilija
Pituus177 cm
Paino75 kg
Kätisyysoikea
Korkein listasijoitus21. (12.3.2009)

Ville Joonas Lång (s. 14. helmikuuta 1985 Lahti)[1] on suomalainen sulkapalloilija ja sulkapallovalmentaja. Hän on vuosien 2005–2014 kaksinpelin Suomen mestari.[2] Sulkapallon maailmanrankingissa Lång oli parhaimmillaan 21. maaliskuussa 2009.[3][4]

Lång lopetti ammattilaisuransa vuonna 2017.[5] Hän edusti Östersundom IF:ää.[6]

Lång valittiin kesäkuussa 2021 Suomen sulkapallomaajoukkueen päävalmentajaksi. Jo tuota ennen hän oli toiminut maajoukkueen päävalmentajan Anu Niemisen äitiyslomasijaisena.[7]

Elämä ja ura

muokkaa wikitekstiä

Lång aloitti sulkapallon noin 10-vuotiaana. Hänen ensimmäinen seuransa oli Lahti-Sulkkis. Lång pelasi myös jalkapalloa, mutta alkoi 14-vuotiaana keskittyä pelkästään sulkapalloon.[8]

Vuonna 2003 Lång voitti nuorten EM-pronssia.[9] Pekingin olympialaisissa 2008 Lång ylsi 16 parhaan joukkoon voitettuaan kaksi ensimmäistä otteluaan. Kyseessä on paras suomalainen olympiasulkapallosaavutus kautta aikain.[10] Hän osallistui myös Lontoon olympialaisiin 2012, joissa hän pelasi ainoan ottelunsa Lee Chong Weitä vastaan.[11] Baselissa 2014 Lång kuului Suomen ensimmäisen aikuisten joukkuekilpailun arvokisamitalin, EM-pronssin, voittaneeseen joukkueeseen.[12]

Lång voitti useita kansainvälisiä turnauksia. Vuonna 2006 hän voitti Toulouse Openin ja Skotlannin avoimet. Vuonna 2008 hän voitti Kroatian avoimet, Romanian avoimet, White Nights -turnauksen Pietarissa ja Norjan avoimet. Vuonna 2009 hän voitti Viron ja Turkin avoimet ja vuonna 2010 Unkarin avoimet.[13] Vuonna 2011 hän voitti Viron avoimet ja Norjan[14] avoimet.[15] Vuonna 2012 hän voitti Viron avoimen mestaruusturnauksen.[16] Vuonna 2014 Lång voitti Ruotsin turnauksen[17] ja Skotlannin GP-turnauksen[18]. Hän voitti Viron turnauksen jälleen vuonna 2016.[19]

Lång kirjoitti ylioppilaaksi Mäkelänrinteen urheilulukiosta vuonna 2005. Lång oli mukana Nelosen Selviytyjät Suomi -tosi-tv-sarjassa vuonna 2018.[20] Lång osallistuu keväällä 2022 Nelosella ja Ruutu-suoratoistopalvelussa alkavaan tosi-tv-ohjelmaan Erikoisjoukot.[21]

Aiheesta muualla

muokkaa wikitekstiä

Navigointivalikko