Vesa-Matti Saarakkala

Wikipediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Vesa-Matti Saarakkala
Henkilötiedot
Syntynyt24. maaliskuuta 1984 (ikä 40)
Kurikka
Poliitikko
Puoluesitoutumaton
Entiset puolueetPerussuomalaiset
Sininen tulevaisuus
AsemaKansanedustaja (2011–2019)
Kaupunginvaltuutettu (2005–2017)
VaalipiiriVaasan vaalipiiri
KotipaikkaKurikka

Vesa-Matti Saarakkala (s. 24. maaliskuuta 1984 Kurikka) on suomalainen poliitikko, joka toimi kansanedustajana Vaasan vaalipiiristä vuosina 2011–2019 sekä Kurikan kaupunginvaltuutettuna vuosina 2005–2017.[1] Saarakkala kuului perussuomalaiseen puolueeseen puoluekokoukseen 2017 asti, minkä jälkeen hän erosi puolueesta ja siirtyi myöhemmin perustettuun Sininen tulevaisuus -puolueeseen ja sen eduskuntaryhmään.

Saarakkala kirjoitti ylioppilaaksi Kurikan lukiosta vuonna 2003 ja valmistui yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2009 pääaineenaan valtio-oppi.[2]

Vuodesta 2000 vuoteen 2017 Saarakkala oli perussuomalaisten jäsen. Hänet valittiin Kurikan kaupunginvaltuustoon vuoden 2004 kunnallisvaaleissa ja vuodesta 2005 hän oli kaupunginvaltuuston perussuomalaisten ryhmän puheenjohtaja. Hän toimi Kurikan kaupunginhallituksen jäsenenä vuosina 2009–2010 ja uudelleen 2013–2015 sekä Etelä-Pohjanmaan maakuntahallituksen jäsenä vuosina 2013–2017.[1] Lokakuussa 2016 Saarakkala ilmoitti, ettei aio asettua ehdolle vuoden 2017 kuntavaaleissa. Syyksi hän kertoi aikapulan.[3] Syyskuussa 2018 Saarakkala ilmoitti, ettei hän pyri myöskään enää eduskuntaan kolmannelle kaudelle.

Vuosina 2003–2010 Saarakkala oli Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja. Hän toimi puolueensa ensimmäisenä varapuheenjohtajana vuosina 2005–2007 ja kolmantena varapuheenjohtajana vuosina 2009–2011.[2] Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Saarakkala jäi varasijalle.[4] Hän oli ehdolla myös vuoden 2009 europarlamenttivaaleissa.[5]

Saarakkala valittiin kansanedustajaksi ensimmäisen kerran vuoden 2011 eduskuntavaaleissa.[6] Eduskunnassa hän toimi suuren valiokunnan, perustuslakivaliokunnan, hallintovaliokunnan ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsenenä.[1] Saarakkala oli ehdolla myös vuoden 2015 eduskuntavaaleissa, joissa hänet valittiin toiselle kaudelle. Saarakkala jätti eduskunnan vuoden 2019 eduskuntavaaleissa[7] ja on nykyään poliittisesti sitoutumaton.[8]

Eduskuntavaalit

muokkaa wikitekstiä
  • 2007: 1 514 ääntä (Vaasan vaalipiiri, varalla)
  • 2011: 8 276 ääntä (Vaasan vaalipiiri, valittiin)
  • 2015: 8 529 ääntä (Vaasan vaalipiiri, valittiin)

Kunnallisvaalit

muokkaa wikitekstiä
  • 2004: 88 ääntä (Kurikka, valittiin)
  • 2008: 447 ääntä (Kurikka, valittiin)
  • 2012: 633 ääntä (Kurikka, valittiin)

Europarlamenttivaalit

muokkaa wikitekstiä
  • 2004: 1 574 ääntä (ei valittu)
  • 2009: 4 922 ääntä (ei valittu)[9]

Yksityiselämä

muokkaa wikitekstiä

Saarakkala on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta.[1]

Aiheesta muualla

muokkaa wikitekstiä

Navigointivalikko