Vanessa Kurri

suomalainen malli

Vanessa Kurri (o.s. Forsman, s. 27. tammikuuta 1977 Porvoo) on suomalainen malli ja juontaja. Hänet valittiin Miss Suomeksi vuonna 1999.[1] Miss Baltic Sea -kilpailussa hän oli ensimmäinen perintöprinsessa ja Miss Skandinavia -kilpailussa toinen perintöprinsessa.[2][3] Koulutukseltaan Kurri on tradenomi.[4]

Vanessa Kurri
Henkilötiedot
Koko nimiVanessa Forsman
Syntynyt27. tammikuuta 1977 (ikä 47)
Porvoo
Kansalaisuus Suomi
Ammattimissi, juontaja
Malli
Hiusten värivaaleat

Keväällä 2007 Kurri osallistui MTV3:n Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan parinaan tanssinopettaja Marko Keränen. Pari putosi kilpailusta kolmantena.[5] Keväällä 2008 Kurri juonsi kyseisen ohjelman kolmannen tuotantokauden yhdessä Marco Bjurströmin kanssa.[6] Hän kertoi olevansa kiinnostunut juontamaan myös ohjelman seuraavan kauden,[7] mutta sittemmin sanoi keskittyvänsä perheeseensä. Hänen sijastaan juontajana nähtiin Vappu Pimiä.[8] Kurri on juontanut myös Vanessa ja pikkuväki -ohjelmaa Liv-kanavalla.

Keväällä ja kesällä 2015 Kurri esiintyy Uuden Iloisen Teatterin revyyssä Kivaa ja korkealta! Peacock-teatterissa Linnanmäellä.[9]

Vanessa Forsman alkoi seurustella jääkiekkoilija Jari Kurrin kanssa vuonna 2000.[10] He avioituivat 17. heinäkuuta 2004 Porvoon tuomiokirkossa.[11] Heillä on neljä yhteistä lasta.[12] Kurrit asuvat Espoossa.[1]

Lähteet

 

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.