Ushma Olava

suomalainen laujaja ja näyttelijä
(Ohjattu sivulta Ushma Karnani)

Ushma Susanna Olava (o.s. Karnani, s. 4. elokuuta 1981 Helsinki[1][2]) on suomalainen laulaja ja näyttelijä. Hän tuli tunnetuksi ollessaan Suomen ensimmäisen Popstars-yhtye Gimmelin jäsen. Yhtyeen hajottua Olava aloitti vuonna 2004 opiskelun Teatterikorkeakoulussa, jonne hän pääsi opiskelemaan toisella yrittämällä.[2] Teatteritaiteen maisteriksi hän valmistui vuonna 2009.[1]

Ushma Olava
Henkilötiedot
Syntynyt4. elokuuta 1981 (ikä 42)
Helsinki
Ammattinäyttelijä, laulaja
PuolisoPekka Olava (2005–)
Näyttelijä
Aktiivisena2002–
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Olava on näyttelijän urallaan esiintynyt pääasiassa teatterissa. Vuodet 2013–2014 hänet oli kiinnitetty Hämeenlinnan Teatteriin.[3][1] Televisiossa hänet on nähty muun muassa sarjoissa Donna Paukku (2006–2007) sekä brittiläisen The Office -sarjan suomalaisessa versiossa Konttori (2017–2019).[4] Syksyllä 2019 hänet nähtiin Lahden kaupunginteatterin tuotannossa Nunnia ja konnia -musikaalin pääosassa[5]. Syksyllä 2021 hän palasi Lahden kaupunginteatteriin vierailevana näyttelijänä musikaalissa Waitress – Unelmien resepti[6].

Olavan isä on intialainen ja äiti suomalainen.[7] Hän on ollut vuodesta 2005 naimisissa valosuunnittelija Pekka Olavan kanssa.[8][9]

Filmografia

Televisiosarjat

VuosiSarjaRooli
2006–2007Donna PaukkuMartina Koskinen
2017–2019KonttoriLeyla
2019SykeTuuli Laakso
HilloTaijan pomo
2019–2022Aikuisetjuristi Hanna
2022Kultakaladiagnosoiva lääkäri
Rakkaat lapsetElin
2023Putoususeita rooleja
Sunnuntailounashoitaja

Lähteet

Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.