Tyttö nimeltä Varpu

Selma Vilhusen ohjaama elokuva vuodelta 2016

Tyttö nimeltä Varpu on vuonna 2016 ensi-iltansa saanut suomalainen draamaelokuva, jonka on ohjannut Selma Vilhunen. Elokuva on Vilhusen ensimmäinen pitkä näytelmäelokuva ohjaajana.

Tyttö nimeltä Varpu
Elokuvan juliste
Elokuvan juliste
OhjaajaSelma Vilhunen
KäsikirjoittajaSelma Vilhunen
Tuottaja
Säveltäjä
KuvaajaTuomo Hutri
LeikkaajaSamu Heikkilä
TuotantosuunnittelijaSattva-Hanna Toiviainen
PukusuunnittelijaTiina Kaukanen
LavastajaSattva-Hanna Toiviainen
Pääosat
Valmistustiedot
ValmistusmaaSuomi
TuotantoyhtiöMaking Movies
Final Cut for Real
Ensi-ilta
Kesto100 minuuttia
Alkuperäiskielisuomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuva palkittiin lokakuussa 2016 Taodue Golden Camera -pääpalkinnolla Rooman elokuvafestivaaleilla.[1] Linnea Skog palkittiin roolistaan parhaan naispääosan Jussi-palkinnolla,[2] minkä lisäksi elokuva oli ehdolla yhdeksässä palkintokategoriassa.[3]

Elokuva sai myös Pohjoismaiden neuvoston elokuvapalkinnon marraskuussa 2017. Palkinnon arvo on 350 000 Tanskan kruunua eli noin 47 000 euroa.[4]

Juoni

Tyttö nimeltä Varpu kertoo 12-vuotiaasta Varpusta (Linnea Skog), joka on jo matkalla kohti aikuisuutta, ja äidistä (Paula Vesala), joka ei halua kasvaa isoksi. Varpu asuu kahdestaan äitinsä kanssa eikä ole koskaan tavannut isäänsä. Eräänä iltana Varpu saa tarpeekseen ratsastuskavereistaan ja äidistään. Hän varastaa auton ja ajaa ylös pohjoiseen etsimään isäänsä (Lauri Maijala), josta tietää ainoastaan nimen. Isä ei kuitenkaan ole aivan sellainen kuin hän olisi odottanut. Kohtaaminen isän kanssa laukaisee Varpun ja Sirun elämässä jotakin, mikä saa heidät molemmat ymmärtämään paikkansa suhteessa toisiinsa ja maailmaan.

Näyttelijät

 Linnea Skog  Varpu  
 Paula Vesala  Siru 
 Santtu Karvonen  Bo 
 Lauri Maijala  Isä 
 Antti Luusuaniemi  Ilmari Hukkanen 
 Niina Sillanpää  Emilia Hukkanen 
 Outi Mäenpää  ratsastuksenopettaja 
 Matti Onnismaa  Asko 
 Taisto Oksanen  Raimo Peltonen 

Tuotanto

Elokuva kuvattiin Uudellamaalla ja Oulussa marras–joulukuussa 2015.[5]

Lähteet

Aiheesta muualla