Tuomas Malinen

suomalainen taloustieteilijä

Matti Tuomas Malinen (s. 19. lokakuuta 1976)[1] on suomalainen taloustieteilijä.

Malinen pitämässä puhetta Suomen eroa Euroopan unionista ja hallituksen eroa vaatineessa Fixit-mielenosoituksessa syyskuussa 2020.

Elämä

Malinen valmistui kauppatieteiden maisteriksi Oulun yliopistosta ja väitteli valtiotieteiden tohtoriksi Helsingin yliopistosta, jossa hänen pääaineenaan oli kansantaloustiede. Lisäksi hän suoritti taloustieteellisiä opintoja New Yorkin yliopistossa. Malisen tutkimusaloja ovat olleet erityisesti talouskasvu, suhdanteet, keskuspankit ja talouskriisit. Malista on kuultu asiantuntijana suomalaisissa ja ulkomaisissa talousmedioissa sekä eduskunnan eri valiokunnissa.[2]

Malinen työskentelee perustamansa talousennuste- ja riskianalyysiyhtiö GnS Economicsin toimitusjohtajana ja pääekonomistina. Yrityksellä ei ole muita työntekijöitä. Malisella on dosentin arvonimi Helsingin yliopistossa.[2][3]

Kannanottoja

Yhteiskunnallisessa keskustelussa hän on muun muassa esittänyt arvostelua Euroopan unionin elvytysrahastoa ja Marinin hallitusta kohtaan.[4][5] Malisella on yhteyksiä koronapassiin kriittisesti suhtautuneeseen Vapauden puolesta -liikkeeseen[6]. Lisäksi Malinen on kyseenalaistunut vuoden 2021 kuntavaalien tuloksen vilpiksi.[7]Nykyisellään Malinen tunnetaan Länsikriittisenä Venäjän toiminnan hyväksyjänä[8].

Lähteet