Tuomas Kauhanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Tuomas Kauhasta. Häntä ei pidä sekoittaa Seren albumeilla vierailleeseen Tuomakseen.
Tuomas Kauhanen
Henkilötiedot
Syntynyt1985
Porvoo
Ammattirap-artisti
Muusikko
TaiteilijanimiTuomas Kauhanen (2011–)
Efu (2005–2011)
Eflekti (2003–2005)
Tyylilajitrap
YhtyeetNäkökulma
A04
Levy-yhtiötM-Eazy Music, Universal, Warner

Tuomas Kauhanen (s. 1985 Porvoo)[1] on Porvoosta kotoisin oleva, sittemmin helsinkiläistynyt rap-artisti.[2]

Kauhasen ura alkoi 2000-luvun alussa perustetussa Näkökulma-yhtyeessä, jonka toinen jäsen oli hänen veljensä Simo (taiteilijanimeltä Ola). Näkökulma julkaisi ensimmäisen albuminsa Tulikasteen vuonna 2003. Albumilla Tuomas käytti taiteilijanimeä Eflekti. Toinen yhtye, jossa Kauhanen vaikutti, oli Area 04 Fam, jonka muita jäseniä olivat Tuomaksen ja Olan lisäksi Doon ja MGI. A04:n debyyttialbumi Kovalla maalla julkaistiin alkuvuodesta 2006. Tällöin taiteilijanimi Eflekti lyheni Efuksi. Näkökulma julkaisi vuonna 2008 toisen albuminsa Elä unelmaa tai kuole mukana, jota edelsi Odotusmusiikkia-niminen internetin välityksellä jaettu ilmaislevy. Näkökulman oli tarkoitus julkaista Kaikki palaa kuitenkin -niminen albumi vuonna 2010, mutta yhtye vetäytyi tauolle ja julkaisi lopulta helmikuussa 2010 Odotusmusiikkia 2 -nimisen ilmaislevyn, joka sisälsi albumia varten tehtyjä kappaleita.

Kauhanen julkaisi vuonna 2011 kolme soolokappaletta internetissä. Kappaleet ”Asenneongelma” ja ”Kulutusjuhlat” ovat kuunneltavissa hänen SoundCloud-sivullaan. Kappaleet ”Asenneongelma” ja ”Katulaulu” löytyvät hänen YouTube-kanavaltaan. Kauhasen ensimmäinen sooloalbumi Sano vaan Tuomas julkaistiin 7. kesäkuuta 2013.[3] Albumin ensimmäinen single "1985" julkaistiin 16. huhtikuuta 2012.[4] Kappaleesta on julkaistu myös musiikkivideo. Sano vaan Tuomas -albumin toinen single Miksi naiset rakastuu renttuihin? julkaistiin 3. elokuuta 2012.[5] Albumin kolmas single "Enkeli" julkaistiin 12. huhtikuuta 2013. Kappale voitti Suomen Virallisen Kesähitin tittelin vuonna 2013.[6] Sano vaan Tuomas nousi parhaimmillaan Suomen virallisen albumilistan sijalle 16.[7]

  • Sano vaan Tuomas (2013)
  • Hulluja päiviä ja rakkauslauluja EP (2015)
  • Katastrofin sattuessa (2019)
  • Kun tulee pimeää (2021)
VuosiSingleListasijoitusAlbumilta
SinglelistaLatauslista
20121985Sano vaan Tuomas
Miksi naiset rakastuu renttuihin? (mukana Mikko)
2013Enkeli (mukana Väinöväinö)23
Vahva (mukana Redrama)
2014Pummilla Tallinnaan (mukana Mikko)12Hulluja päiviä ja rakkauslauluja EP
Stalkkeri (mukana Setä Tamu)
Mintis
2015Kultasii aikoi (mukana Puppa J)
Yksiö (mukana Mikko)Kultasii aikoi / Yksiö -single
2016Paita kattoon83TBA
Jatkoajalle (mukana Tiana)
2017Jano (mukana Janna)
Menee aamuun (mukana Nikke Ankara, Mäkki & Aste)
2019OK
Jointti
Vastaantulijoita
2020Sellainen kuin sä

Musiikkivideot

muokkaa wikitekstiä
  • "1985" (2012)
  • "Miksi naiset rakastuu renttuihin?" (mukana Mikko, 2012)
  • "Miksi naiset rakastuu renttuihin? (Remix)" (mukana Cheek & Elastinen, 2012)
  • "Enkeli" (mukana Väinöväinö, 2013)
  • "Vahva" (mukana Redrama, 2013)
  • "Pummilla Tallinnaan" (mukana Mikko Björk, 2014)
  • "Stalkkeri" (mukana Setä Tamu, 2014)
  • "Mintis" (2014)
  • "Kultasii aikoi" (mukana Puppa J, 2015)
  • "Yksiö" (mukana Mikko, 2015)
  • "Rakkaslaulu" (mukana Sharon, 2015)
  • "Paita kattoon" (2016)
  • ”OK” (Mukana Avoin Työhuone-hanke, 2019)

Muut julkaisut

muokkaa wikitekstiä
  • Näkökulma – Tulikaste (2003)
  • A04 – Kovalla maalla (2006)
  • Näkökulma – Odotusmusiikkia (2008)
  • Näkökulma – Elä unelmaa tai kuole mukana (2008)
  • Näkökulma – Odotusmusiikkia 2 (2010)
ArtistiKappaleAlbumiltaMuut vierailijatVuosi
Don P & JaM"Käänne"Tuomitut2006
Don P & JaM"Mist sä mist mä"TuomitutNäkökulma & Paperi T2006
Don P & JaM"Uus suunta"TuomitutNäkökulma & DJUNKLSAM2006
Elastinen"Muut ei kuuntele"Anna soidaNäkökulma2006
JMZ"Watchout"Gotcha!!!Näkökulma2007
Kymppilinja"Lopunajan musiikkia"Kaupunkilapset2007
Aste"Laului ja arpii"AD/HD2008
Cheek"Side"Kuka sä ootNäkökulma2008
Wörlin"Juotan sun känniin"2009
Mikael Gabriel"Graindaamaan"Pohjosen poika2011
Saurus"Oikee taajuus"ElossaNäkökulma2011
Isku"Työtön taiteilija"Vereen, henkeen ja sieluun2012
Immanuel"Unelmii"JumalanmiehiiAngela Meklin2013
Jannika B"Viimeinen matka"Šiva2014
Brädi"Anna palaa"III2014

Muita kappaleita, joilla Tuomas Kauhanen on ollut mukana

muokkaa wikitekstiä

Aiheesta muualla

muokkaa wikitekstiä

Navigointivalikko