The Heat

komediallinen toimintaelokuva vuodelta 2013

The Heat on vuonna 2013 ensi-iltansa saanut Paul Feigin ohjaama komediallinen toimintaelokuva. Se kertoo kahdesta poliisista, jotka joutuvat vasten tahtoaan työskentelemään yhdessä huumekauppiaan jäljittämiseksi. Elokuvan pääosissa ovat Sandra Bullock ja Melissa McCarthy.

The Heat
Elokuvan Blu-rayn kansi
Elokuvan Blu-rayn kansi
OhjaajaPaul Feig
KäsikirjoittajaKatie Dippold
TuottajaPeter Chernin
Jenno Topping
SäveltäjäMichael Andrews
KuvaajaRobert Yeoman
LeikkaajaJay Deuby
Brent White
PääosatSandra Bullock
Melissa McCarthy
Valmistustiedot
ValmistusmaaYhdysvallat
TuotantoyhtiöTwentieth Century Fox Film Corporation
Chernin Entertainment
Levittäjä20th Century Studios
InterCom
Netflix
Ensi-iltaYhdysvallat 28. kesäkuuta 2013
Suomi 20. syyskuuta 2013
Kesto117 minuuttia
Alkuperäiskielienglanti
Budjetti43 000 000 dollaria[1]
Tuotto229 930 771 dollaria[1]
Katsojat21 651 (Suomi)[2]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Elokuva sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa 28. kesäkuuta 2013 ja Suomessa 20. syyskuuta 2013. Suomessa elokuva sai alun perin ikärajamerkinnän K12, mutta myöhemmin elokuvien ikärajoja valvova Meku nosti ikärajamerkinnän 16 vuoteen väkivaltakriteerin perusteella. Sen mukaan väkivaltatilanteisiin liittyvää ahdistavuutta lieventää kuitenkin elokuvan selkeä toimintakomediakonteksti.[3]

Juoni

Sarah Ashburn (Sandra Bullock) on erittäin ammattitaitoinen FBI-agentti, joka ei kuitenkaan ylimielisyytensä vuoksi tule toimeen kollegoidensa kanssa. Hänen pomonsa (Demián Bichir) lähettää hänet Bostoniin etsimään huumeparoni Simon Larkinia ja lupaa ylennyksen, jos hän onnistuu tehtävässä.

Bostonissa Ashburn joutuu työskentelemään paikallisen konstaapelin Shannon Mullinsin (Melissa McCarthy) kanssa, jonka väkivaltainen ja kaoottinen lähestymistapa asioihin poikkeaa jyrkästi Ashburnin tavoista käsitellä asioita. Mullinsin veli Jason (Michael Rapaport) on juuri vapautunut vankilasta, jonne Mullins itse hänet lähetti, ja saattaa olla sekaantunut huumesotkuihin.

Näyttelijät

 Sandra Bullock  FBI:n erikoisagentti Sarah Ashburn 
 Melissa McCarthy  konstaapeli Shannon Mullins 
 Demián Bichir  Hale 
 Marlon Wayans  Levy 
 Michael Rapaport  Jason Mullins 
 Jane Curtin  Mullinsin perheen äiti 
 Dan Bakkedahl  DEA:n erikoisagentti Garrett Craig 
 Taran Killam  DEA:n erikoisagentti Adam / Simon Larkin 
 Michael McDonald  Julian Vincent 
 Thomas F. Wilson  ylikomisario Woods 
 Kaitlin Olson  Tatiana Krumula 

Julkaisu ja vastaanotto

Elokuva näytettiin Yhdysvalloissa 3 181 teatterissa ja se tuotti avausviikonloppunaan 39 115 043 dollaria. Elokuva tuotti Yhdysvalloissa yhteensä 159 582 188 dollaria ja maailmanlaajuisesti 70 348 583 dollaria eli yhteensä 229 930 771 dollaria.[1]

Rotten Tomatoes -internetsivustolla 66 % kriitikoista on antanut elokuvalle positiivisen arvosanan 6,2/10 keskiarvolla. Keräys perustuu 163 arvioon. 142 500 käyttäjästä 73 % on puolestaan antanut elokuvalle positiivisen arvosanan 3,8/5 keskiarvolla.[4] Metacritic-sivustolla 37 kriitikkoa on antanut elokuvalle arvosanan 60/100 ja 188 käyttäjää keskiarvon 6,5/10.[5]

Helsingin Sanomien Nyt-liite antoi elokuvalle kolme tähteä viidestä ja luonnehti sitä keskivertohauskaksi elokuvaksi.[6] Yle, Iltalehti ja Ilta-Sanomat antoivat elokuvalle kaksi tähteä.[7][8][9] V2.fi antoi elokuvalle yhden tähden ja moitti muun muassa tarinan kerrontaa.[10]

Elokuva julkaistiin DVD- ja Blu-ray-tallenteina Yhdysvalloissa 15. lokakuuta 2013 ja Suomessa 31. joulukuuta 2013. Tallenteet sisältävät muun muassa poistettuja kohtauksia.[11]

Palkinnot

VuosiPalkintoKategoriaEhdollaTulos
2013Teen Choice AwardsKesän komediaelokuvaEhdokkuus[12]
Kesän elokuvatähtiSandra BullockVoitti[12]
Melissa McCarthyEhdokkuus[12]
Paras kemiaSandra Bullock
Melissa McCarthy
Voitti[12]
Paras raivokohtausMelissa McCarthyEhdokkuus[12]
Women Film Critics CircleParas komedianäyttelijätärMelissa McCarthyVoitti[13]
2014Critics' Choice Movie AwardsParas komediaelokuvaEhdokkuus[12]
Paras naispääosa komediaelokuvassaSandra BullockEhdokkuus[12]
Melissa McCarthyEhdokkuus[12]
People's Choice AwardsParas komediaelokuvaVoitti[12]
Paras elokuvakaksikkoSandra Bullock
Melissa McCarthy
Ehdokkuus[12]
MTV Movie AwardsParas komediaesiintyminenMelissa McCarthyEhdokkuus[12]

Lähteet

Aiheesta muualla