Taikahuilu (elokuva)
Taikahuilu (Trollflöjten) on Ingmar Bergmanin vuonna 1975 ohjaama elokuvaversio Mozartin satuoopperasta Taikahuilu. Elokuva oli ensimmäinen Ruotsin television tuottama stereoelokuva.[1]
| Taikahuilu | |
|---|---|
| Trollflöjten | |
 Videojulkaisun kansikuva | |
| Ohjaaja | Ingmar Bergman |
| Käsikirjoittaja | Emanuel Schikaneder, Ingmar Bergman |
| Perustuu | oopperaan Taikahuilu |
| Tuottaja | Måns Reuterswärd |
| Säveltäjä | Wolfgang Amadeus Mozart |
| Kuvaaja | Sven Nykvist |
| Leikkaaja | Siv Lundgren |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Ruotsi |
| Tuotantoyhtiö | Sveriges Radio |
| Levittäjä | Sveriges Radio |
| Ensi-ilta | Ruotsi 1. tammikuuta 1975 Suomi 3. huhtikuuta 1975 |
| Kesto | 135 min |
| Alkuperäiskieli | ruotsi |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
| Svensk Filmdatabas | |
Elokuva ei ole oopperaesityksen tallennus, vaan selvästi elokuvallisempi tarina. Väliin on leikattu katkelmia yleisöstä ja näyttämöntakaisesta toiminnasta Tukholman Drottningholmin linnan teatterissa. Laulajat ovat ensin levyttäneet osansa studiossa, ja näyttelevät ne sitten taustanauhan kanssa suurellisissa lavastuksissa ja osin ulkotiloissa. Laulajien valinnassa on kiinnitetty huomiota myös heidän ulkoiseen olemukseensa.
Bergman muokkasi varsin vapaasti Emanuel Schikanederin alkuperäistä librettoa. Tarinan Pamina on nyt Sarastron ja Yön Kuningattaren avioerolapsi.[2]
The New York Timesin kriitikot valitsivat Bergmanin Taikahuilun vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[3] Vuonna 2009 Taikahuilu pääsi mukaan kirjaan Tusen svenska klassiker, johon koottiin tuhat ruotsinkielisten kirjojen, elokuvien, äänilevyjen ja tv-ohjelmien klassikkoa.[4]
Näyttelijät
| Irma Urrila | … | Pamina |
| Josef Köstlinger | … | Tamino |
| Håkan Hagegård | … | Papageno |
| Birgit Nordin | … | Yön kuningatar |
| Ulrik Cold | … | Sarastro |
Yhteislähetyskokeilu Suomessa
Yleisradio esitti Bergmanin Taikahuilun huhtikuussa 1975 radion ja television yhteislähetyksenä, joka sai suuren suosion ja lisäsi ainakin hetkellisesti suomalaisyleisön kiinnostusta oopperataiteeseen. Lähetys oli yksi Ylen ensimmäisiä radion ja television musiikkiohjelmien yhteislähetyskokeiluja, ja se uusittiin seuraavana vuonna.[5]