Jalkapallon Suomen Cup
Suomen Cup (vuosina 1989–1992 Kansallis cup ja 1993–1999 Veikkaajan Suomen Cup) on vuosittainen jalkapallon cupkilpailu, joka on avoin kaikille Suomen Palloliiton alaisiin sarjoihin osallistuville miesten joukkueille. Se järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 1955.[1]
| Suomen Cup | |
|---|---|
Meneillään oleva kausi Jalkapallon Suomen Cup 2024 | |
 | |
| Laji | jalkapallo |
| Maa(t) |  Suomi |
| Perustettu | 1955 |
| Joukkueita | 333 (2023) |
| Hallitseva mestari | Ilves |
| Eniten mestaruuksia | HJK (14) |
| TV | Ruutu+, Jim |
| Sivusto | Suomen Cup |
Suomen Cupin voittajajoukkue saa kiertopalkinnon lisäksi 50 000 euron rahapalkinnon sekä paikan UEFAn Konferenssiliigan karsintoihin.[2] Hallitseva mestari on vuoden 2023 finaalin voittanut Ilves.[3]
Naisille järjestettävä vastaava kilpailu on vuonna 1981 perustettu Naisten Suomen Cup.
Yleistä
Suomen Cupin esikuva on vuonna 1871 perustettu Englannin FA Cup, joka on maailman vanhin ja tunnetuin jalkapallon cup-kilpailu. Niiden suosio perustuu alempien sarjatasojen joukkueiden mahdollisuuteen päästä haastamaan suurseuroja.[4] Jalkapallocupit ovat useissa maissa arvostettuja kilpailuja, mutta Suomen Cup ei ole saavuttanut vastaavaa merkitystä tai yleisönsuosiota. Yhtenä syynä on pidetty sen ennalta-arvattavuutta. Alkuvuosia lukuun ottamatta cupissa ei juurikaan ole nähty muualla maailmassa usein koettuja yllätyksiä, vaan pääsarjaseurat ovat hallinneet kilpailua.[5][6] Suomen cupin suosio on ollut nousussa 2020-luvulla, kun kahden ylimmän tason seurojen lohkovaihe poistettiin. Perinteisessä kaikille avoimessa pudotuspelimuotoisessa kilpailussa kuka tahansa voi kohdata kenet tahansa ja uudistusta onkin pidetty onnistuneena.[7][8]
Suomen Cup on perinteisesti käynnistynyt keväällä ja finaali on muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta pelattu syksyllä kotimaisen sarjakauden päätteeksi.[9] Loppuottelupaikkana oli aluksi Helsingin olympiastadion ja vuodesta 2000 lähtien Töölön jalkapallostadion. Helsingin lisäksi finaali on järjestetty Tampereella 1976, 2001 ja 2016, Porissa 1993, Valkeakoskella 2015 ja Seinäjoella 2017. Vuonna 1978 pelattiin kaksiosainen loppuottelu finalistien kotikentillä Kuopiossa ja Lahdessa. Loppuottelu televisioitíin ensimmäistä kertaa suorana lähetyksenä vuonna 1972.[5]
Vuosina 1962–1997 Suomen Cupin voittaja sai paikan UEFA:n järjestämään Cup-voittajien cupiin ja sen lakkauttamisen jälkeen UEFA-cupiin vuoteen 2007 saakka. Vuodesta 2008 lähtien Suomen Cupin voittaja on saanut paikan UEFA-cupin seuraajaksi perustetun Eurooppa-liigan karsintaan.
Suomen Cupin menestyneinen seura on Helsingin Jalkapalloklubi, joka on voittanut kilpailun 13 kertaa. HJK on hallinnut cupia erityisesti 2000-luvulla, sillä sen mestaruuksista seitsemän on voitettu tällä vuosituhannella. Ensimmäisten vuosikymmenten menestysjoukkueita olivat Valkeakosken Haka ja seitsemän cup-mestaruutta vuosina 1964–1978 voittanut Lahden Reipas. Pelaajista eniten voittoja on Timo Kautosella, joka oli mukana kaikissa Reippaan mestaruuksissa ja voitti Suomen Cupin vielä FC Kuusysin joukkueessa vuonna 1983. Lisäksi Kautonen oli häviämässä finaalia kolmesti.[5]
”Tuplamestaruuden” eli Suomen mestaruuden ja Suomen Cupin saman kauden aikana ovat saavuttaneet Haka (1960, 1977), HJK (1981, 2003, 2011, 2014, 2017 ja 2020) ja Tampere United (2007).[10][11]
Pelitapa
Yleistä
Suomen Cup on cup-muotoinen kilpailu eli ottelun voittaja jatkaa kilpailussa ja häviäjä putoaa. Kilpailuun voivat ilmoittautua suomalaiset jalkapallojoukkueet Seiskasta ja JKKI-joukkueista aina Veikkausliiga-tasolle saakka.[12]
Pelin päättyessä tasan Suomen Cupissa pelataan suoraan rangaistuspotkukilpailu seitsemännelle kierrokselle saakka. Välierissä ja finaalissa tasapeliä seuraa 2 x 15 min. -mittainen jatkoaika, jonka jälkeen mahdollinen rangaistuspotkukilpailu.[13][14]
Suomen Cupin otteluparit arvotaan arvonnoissa, joissa on käytössä ns. ”vapaa arpa” eli kaikki joukkueet ovat samassa arvontakorissa sarjatasostaan riippumatta. Arvonnat suoritetaan viidennelle kierrokselle saakka maantieteellisesti painotetuilla arvontakoreilla.[14]
Neljällä ensimmäisellä kierroksella alemmalla sarjatasolla pelaava joukkue saa automaattisesti kotiedun, samalla sarjatasolla pelaavien joukkueiden välisissä otteluissa kotietu arvotaan. Viidennestä kierroksesta eteenpäin kotietu arvotaan aina.[15]
Kilpailun kulku
Kaudella 2024 miesten Suomen Cup alkaa helmi-maaliskuussa tasauskierroksella (kierros 0), jolla pelaavat Vitosen ja sitä alempien tasojen joukkueet sekä JKKI-joukkueet. Ensimmäisellä kierroksella pelaavat Kolmosen ja Nelosen joukkueet sekä tasauskierrokselta jatkoon menneet joukkueet.[12]
Vuoden 2024 Suomen Cupin finaali pelataan 21. syyskuuta Tampereella, Tammelan stadionilla.[12][16]
| Kierros | Pelipäivä(t) | Arvontapäivä | Kierroksella mukaan tulevat joukkueet |
|---|---|---|---|
| Tasauskierros | 9. helmikuuta–3. maaliskuuta | 31. tammikuuta | Vitosen, Kutosen ja Seiskan joukkueet |
| 1. kierros | 9. helmikuuta–17. maaliskuuta | Kolmosen ja Nelosen joukkueet | |
| 2. kierros | 12. maaliskuuta–1. huhtikuuta | 5. maaliskuuta | - |
| 3. kierros | 16. huhtikuuta–28. huhtikuuta | 3. huhtikuuta | Veikkausliiga-joukkueet (6kpl), jotka eivät pelaa UEFAn seurajoukkuekilpailuissa Ykkösliigan, Ykkösen ja Kakkosen joukkueet |
| 4. kierros | 8. toukokuuta–12. toukokuuta | 30. huhtikuuta | Liigacupin perusteella valikoituneet Veikkausliiga-joukkueet (2 kpl) |
| 5. kierros | 15. kesäkuuta–16. kesäkuuta | 16. toukokuuta | Veikkausliiga-joukkueet (4 kpl), jotka pelaavat UEFAn seurajoukkuekilpailuissa |
| 6. kierros | 25. kesäkuuta–26. kesäkuuta | – | |
| 7. kierros (puolivälierät) | 3. heinäkuuta | 27. kesäkuuta | |
| 8. kierros (välierät) | 21. elokuuta | ||
| Finaali | 21. syyskuuta | – |
Historia
Perustaminen ja alkuvuodet
Ajatuksen Suomen Cupista esitti 1950-luvun alussa Suomen Palloliiton puheenjohtaja vuorineuvos Juuso Walden, joka kuului myös Valkeakosken Hakan taustavaikuttajiin.[5] Tärkeimpänä esikuvana oli Englannin perinteinen FA Cup.[9] Walden oli innokas brittiläisen jalkapallon ystävä, joka kävi seuraamassa otteluita aina maassa vieraillessaan.[17] Hänen lisäkseen kilpailun kehittämiseen osallistui Waldenin johtaman Yhtyneiden Paperitehtaiden palveluksessa ollut insinööri Antero Nyman.[5] Cup-kilpailun tarkoituksena oli pidentää kilpailukautta, joka tuolloin päättyi jo syys–lokakuun vaihteessa.[18][19] Nyman kuoli kaksi vuotta ennen kilpailun käynnistymistä syksyllä 1953, jonka jälkeen cupin kiertopalkinto nimettiin hänen mukaansa.[9]
Ensimmäinen Suomen Cup piti alun perin järjestää vasta vuonna 1956, jolloin myös vuosikymmenten ajan erillään ollut Suomen Palloliiton ja Työväen Urheiluliiton jalkapallotoiminta yhdistettiin. Lokakuun puolivälissä 1955 päättyneen Mestaruussarjan jälkeen kautta kuitenkin päätettiin jatkaa uudella cup-kilpailulla, koska maajoukkueen ohjelmassa oli kuukautta myöhemmin ottelu Jugoslaviaa vastaan. Nopean aikataulun vuoksi osallistumisoikeus rajattiin 30:lle Mestaruussarjassa ja Suomensarjassa pelanneelle sekä neljälle Suomensarjaan nousseelle seuralle.[20] Kutsukirjeiden lähettämisen jälkeen cupiin ilmoittautui määräaikaan mennessä 31 joukkuetta, ja ottelut käynnistyivät jo viikon kuluttua.[21] Ensimmäisen Suomen Cupin voitti Valkeakosken Haka, joka kukisti loppuottelussa Helsingin Palloseuran maalein 5–1.[22]
Seuraavana vuonna kilpailuun saivat osallistua kaikki Suomen Palloliiton jäsenseurat, joista mukaan ilmoittautui 161. Loppuotteluun selvisi yllättäen kaksi Suomensarjan joukkuetta, minkä innoittamana Juuso Walden totesi Suomen Palloliiton varapuheenjohtajalle Hugo Valppaalle lähettämässään kirjeessä ”pallon olevan cupkilpailussa pyöreämpi kuin missään muualla”.[5] Suomen Cup vakiintui uuden kilpailun nimeksi vasta muutaman vuoden kuluttua, sillä alussa sen rinnalla käytettiin yleisesti nimitystä Antero Nyman cup.[23][24] Lehdistössä puhuttiin usein myös ”jalkapallo-cupista” tai ”kilpailusta Antero Nymanin muistopalkinnosta”.[20][25]
Loppuottelun pelipaikaksi määrättiin Helsingin olympiastadion ja pelipäiväksi sunnuntai. Ensimmäinen poikkeus tehtiin vuonna 1965, kun finaali jouduttiin maajoukkueen MM-karsintaottelun vuoksi siirtämään keskiviikoksi. Loppuottelun toistaiseksi suurin yleisömäärä saavutettiin vuonna 1963, jolloin Reippaan ja Hakan välistä finaalia oli seuraamassa yli 14 000 katsojaa. Joukkueet olivat sijoittuneet viikkoa aikaisemmin päättyneessä Mestaruussarjassa kärkeen vain pisteen erolla. Reippaan mestaruus oli varmistunut viimeisellä kierroksella ottelussa, jota epäiltiin ennalta sovituksi. Tämä loi cupfinaalille oman jännitteensä, mikä houkutteli paikalle ennätysyleisön. Haka saikin revanssin Mestaruussarjan hopeamitaleilleen voittamalla cupin.[5]
Vuoden 1955 Suomen Cupissa ei ensimmäisellä kierroksella pelattu lainkaan jatkoaikaa, vaan ottelun päättyessä tasan arvottiin jatkoon päässyt joukkue.[21] Toisesta kierroksesta eteenpäin pelattiin tarvittaessa kaksi 2×15 minuutin pituista jatkoaikaa, ja mikäli tilanne oli edelleen tasan suoritettiin arvonta.[26][27] Myöhemmin arvonnasta luovuttiin ja jatkoonmenijä ratkaistiin uusintaottelussa.[28]
Yksi Suomen Cupin perinteistä on ”cup-juna”, jolla kannattajat saapuvat seuraamaan loppuottelua. Perinne sai alkunsa vuonna 1960, jolloin lähes 1 200 Hakan kannattajaa matkusti Helsinkiin Juuso Waldenin vuokraamalla erikoisjunalla. Tapa levisi pian myös muiden seurojen käyttöön.[29] Muualta Suomesta tulleet katsojat ovat aina olleet tärkeä osa cupfinaalin tunnelmaa. Esimerkiksi vuonna 1963 uutisoitiin loppuottelua olleen seuraamassa yli 2 000 Lahden Reippaan kannattajaa.[30] Vieraskannattajien runsasta alkoholinkäyttöä paheksuttiin lehdistössä jo 1960-luvulta lähtien. Katsojien juopumustila on usein aiheuttanut myös tappeluita ja muita järjestyshäiriöitä.[31][32][33]
Cupin suosio hiipuu
1970-luvulle tultaessa Suomen Cupin suosio alkoi hiipumaan. Vuonna 1972 loppuottelua saapui suoran televisioinnin johdosta seuraamaan Olympiastadionille vain reilut 500 katsojaa. Kaksi vuotta myöhemmin Suomen Palloliitto palkkasi konsulttitoimiston kehittämään cupia ja sen markkinointia. Tämä johti lukuisiin uudistuksiin, joista merkittävin oli samana vuonna ensimmäistä kertaa jaettu rahapalkinto.[5] Finaalin voittaja sai tuolloin 35 000 ja häviäjä 10 000 markkaa. Lisäksi kaikki 16 parhaan joukkoon selvinneet saivat pienempiä summia, niin että koko palkintopotti oli 65 000 markkaa.[34] Aikaisemmin finaaliin selvinneet seurat olivat saaneet ainoastaan osuutensa sen pääsylipputuloista.[35] Samassa yhteydessä luovuttiin uusintaotteluista ja siirryttin nykyiseen 2×15 minuutin jatkoajan ja rangaistuspotkukilpailun malliin.lähde?
Cupin alkukierroksia uudistettiin laittamalla SM-sarjan ja I divisioonan joukkueet pelaamaan yksi ottelukierros keskenään. Lisäksi suunniteltiin Pohjois-Amerikan NASL-liigassa käytetyn rangaistuskuljetuksen, kultaisen maalin ja jäähyjen kaltaisia uudistuksia, mutta kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA ei hyväksynyt niitä. Rahapalkintojen ansiosta myös huippuseurat alkoivat suhtautumaan cupiin tosissaan, eivätkä ne 1960-luvun tapaan enää osallistuneet kakkosmiehistöillään. Tämä tarkoitti kuitenkin yllätysten vähenemistä, mikä puolestaan laski yleisön mielenkiintoa.[5] Sitä yritettiin lisätä siirtämällä vuosien 1975 ja 1976 loppuottelut pelattavaksi vasta seuraavana keväänä ennen sarjakauden alkua.[36] Ensimmäisellä kerralla kokeilu olikin onnistunut, sillä finaalia saapui seuraamaan kaikkien aikojen kolmanneksi suurin yleisömäärä yli 6 000 katsojaa.[37] Vuotta myöhemmin loppuottelu vietiin ensimmäistä kertaa Helsingin ulkopuolelle, kun se pelattiin toisen finalistin kotikentällä Tampereella. Tällä kertaa kiinnostus oli kuitenkin vähäistä ja ottelun yleisömäärä jäi pariin tuhanteen.[38] Vuonna 1978 pelattiin kaksiosainen finaali, kunnes vuoden kuluttua siirryttin jälleen perinteiseen syksyllä Olympiastadionilla järjestettävään loppuotteluun.[5]
Vuonna 1981 loppuottelu jouduttiin siirtämään Töölön pallokentälle, kun Stadion-säätiö kielsi huonokuntoisen Olympiastadion käytön. Pallokenttä osoittautui vielä huonokuntoisemmaksi, minkä johdosta varapaikkakunniksi määrättiin jatkossa Lahti tai Tampere.[5][39] Neljä vuotta myöhemmin loppuottelu ratkaistiin ensimmäistä kertaa rangaistuspotkukilpailulla.[40]
Vuonna 1988 Suomen Cup sai tukijakseen Kansallis-Osake-Pankin, jonka myötä finaalin palkintosumma nousi 250 000 markkaan,[41][42] ja vuotta myöhemmin kilpailun nimi muutettiin Kansallis cupiksi.[43] KOP:n toimiessa cupin sponsorina järjestettiin finaalin yhteydessä ”kansallinen futispäivä”, johon liittyi Helsingin keskustassa pidettyjä yleisötapahtumia.[44] Kilpailussa pisimmälle selvinneiden alasarjajoukkueiden ”pikkufinaali” otettiin cupin ohjelmaan vuonna 1989.[45] Se oli aluksi tarkoitettu III divisioonan ja piirisarjojen joukkueille, mutta myöhemmin mukaan kelpuutettiin Kakkosen ja sitä alempien sarjatasojen joukkueet.[46] Reservi-, A-juniori- ja ikämiesjoukkueet saivat osallistua cupiin 1980-luvulta lähtien.[5] Vuonna 1997 pelattiin ensimmäisen kerran ikämiesjoukkueille tarkoitettu Fair play -finaali, josta myöhemmin käytettiin myös nimeä Kaikki pelaa -finaali.lähde?
Vuonna 1993 pääsponsoriksi tuli Oy Veikkaus Ab, jonka jälkeen kilpailu tunnettiin 1999 saakka yhtiön julkaiseman Veikkaaja-lehden mukaan nimellä Veikkaajan Suomen Cup.[5] Vuosina 1992–1994 loppuottelu pelattiin poikkeuksellisesti heinäkuussa.[5] Olympiastadionin remontin vuoksi vuoden 1993 finaali järjestettiin Porissa samanaikaisesti Pori Jazz -festivaalien kanssa.[47] Ottelua saapui seuraamaan lähes 4 700 katsojaa, mikä on edelleen suurin yleisömäärä Helsingin ulkopuolella pelatuissa finaaleissa.[10]
2000-luvun uudistukset
Vuosituhannen vaihteesta lähtien cupin viimeiset kierrokset pelattiin vasta sarjakauden päättymisen jälkeen.[6] Vuonna 2000 loppuottelun pelipaikaksi vaihdettiin samana vuonna valmistunut Töölön jalkapallostadion, joka tuolloin tunnettiin sponsorinimellä Finnair Stadium. Heti seuraavana vuonna finaali jouduttiin kuitenkin siirtämään Tampereelle Töölön jalkapallostadionin nurmen jäädyttyä.[48] Vuoden 2003 finaali ratkesi niin sanotulla kultaisella maalilla.[49] Kerta jäi ainoaksi, kun UEFA luopui siitä jo vuoden kuluttua.[50]
2010-luvun alussa cupin alkukierroksia siirrettiin aikaisemmaksi, jolloin kilpailu käynnistyi jo tammikuussa. Ongelmaksi muodostui, että lyhyiden hallivuorojen johdosta alasarjajoukkueet eivät useinkaan pystyneet pelamaan otteluitaan täydellä peliajalla.[51] Ikämiesten JKKI-joukkueet suljettiin cupista vuonna 2010.[52] Viimeinen pikkufinaali pelattiin 2011, jonka jälkeen se korvattiin Suomen Regions’ Cupin loppuottelulla.[53]
Keväällä 2016 Suomen Cupiin tehtiin liigajoukkueiden toivomusten mukaisesti kilpailun historian merkittävimpiä uudistuksia.[54] Vuoden 2017 Suomen Cup käynnistyi jo elokuussa 2016, jolloin mukaan tulivat Kakkosen ja alempien sarjatasojen joukkueet. Uutuutena oli tammi–helmikuussa pelattu lohkovaihe, johon Veikkausliigan ja Ykkösen seurat pääsivät automaattisesti. Lisäksi paikan saivat Kakkosen nousukarsintoihin selviytyneet joukkueet. Lohkovaiheen parhaat jatkoivat kilpailua myöhemmin keväällä jälleen cup-muotoisena.[55] Malli uudelle pelisysteemille oli haettu Ruotsin cupista.[56] Tarkoituksena oli saada liigajoukkueille merkityksellsiä otteluita ja näin pidentää kilpailukautta alkupäästä. Uudistuksen myötä lakkautettiin vuonna 1994 perustettu Liigacup.[55]
2000-luvulla Suomen Cupin osallistujamäärät ovat laskeneet merkittävästi. Vuonna 2006 kilpailuun osallistui 368 joukkuetta, mutta kymmenen vuotta myöhemmin enää 125.[57] Vuonna 2016 tehdyt uudistukset romahduttivat osallistujien määrän entisestään, sillä vuoden 2017 cupiin ilmoittautui 91 joukkuetta ja 2018 enää 65.[58][59] Erityisesti Kakkosen joukkueet jättivät kilpailun väliin, sillä esimerkiksi vuonna 2017 sarjatason 36 seurasta vain 11 ilmoittautui mukaan.[59] Seurojen mukaan vähentyneen kiinnostuksen syynä on, että alkukierrosten ottelut osuvat syksylle samaan aikaan sarjasijoitusten kannalta ratkaisevien pelien kanssa. Alasarjojen joukkueilla ei myöskään ole enää juurikaan mahdollisuutta päästä pelaamaan isompia seuroja vastaan.[59]
Cupiin on viime vuosina yritetty saada uutta mielenkiintoa myös loppuottelupaikkoja kierrättämällä. Vuoden 2015 finaali pelattiin Valkeakoskella Hakan 60 vuotta aikaisemmin voittaman ensimmäisen Suomen Cupin kunniaksi,[22] ja vuotta myöhemmin loppuottelu järjestettiin Tampereen Ratinassa. Uudistuneen pelitavan myötä loppuottelupaikka arvottiin vuosina 2017–2020 finalistien kesken.[60] Suomen Cupin palkintosumma nousi viimeksi vuonna 2014, jonka jälkeen finaalin voittaja on saanut 50 000 ja häviäjä 10 000 euroa.[2][61]
Paluu perinteiseen pudotuspelimuotoon 2022 ja suosio kasvuun
Palloliitto päätti lokakuussa 2021, että kaudella 2022 Suomen Cup palaa perinteiseen tulos tai ulos -pudotuspelimuotoon, jossa ottelun voittaja etenee jatkoon kilpailussa ja häviäjä tippuu. Päätöstä perusteltiin kannattajien, seurojen ja pelaajien toiveilla palata pelimuotoon, jossa pienemmät seurat pääsevät haastamaan isompia seuroja.[62]
Perinteiseen pudotuspelimuotoon paluun jälkeen Suomen Cupin osallistujamäärä on lähtenyt uuteen nousuun. Vuonna 2022 kilpailuun osallistui 314 joukkuetta ja vuonna 2023 333 joukkuetta.
Kilpailussa on nähty enenevissä määrin otteluita, joissa alasarjojen joukkueet haastavat Veikkausliigan ja Ykkösen joukkueita. Muun muassa kaudella 2023 Kolmosessa pelaava Vantaan Jalkapalloseura eteni aina puolivälieriin saakka, jossa se taipui Ilvekselle 2 883 katsojan edessä.[63][64] Myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö intoutui hehkuttamaan Salon Palloilijoiden menestystä kilpailussa, kun joukkue kaatoi vuonna 2023 kuudennella kierroksella Veikkausliiga-joukkue FC Interin ja eteni puolivälieriin.[65][66]
Vuosina 2021–2023 kilpailun loppuottelu pelattiin Helsingin olympiastadionilla. Marraskuussa 2023 Palloliitto ilmoitti, että kaudesta 2024 alkaen Suomen Cupin finaalit pelataan Tampereen uudella Tammelan stadionilla.[67]
Osallistujamäärän ja palkintosumman kehitys
|
|
|
Kritiikki
Suomen Cup on perustamisestaan lähtien herättänyt runsaasti keskustelua ja kritiikkiä. Aluksi sitä vastustettin, koska cupin otteluiden katsottiin rasittavan pelaajia liikaa, ja vaikuttavan näin myös maajoukkueen peliesityksiin. Toisaalta kilpailua kritisoitiin myös siitä, etteivät joukkueet pelaa tosissaan. Parhaiden seurojen epäiltiin jopa ryhtyvän peluuttamaan kakkosmiehistöjään, mikä vähentäisi yleisön kiinnostusta ja vaikeuttaisi Vakioveikkauksen kohteiden puntarointia. Tästä huolimatta ehdotettiin myös, että korkeimpien sarjatasojen seurat osallistuisivat kilpailuun juuri kakkosjoukkueillaan, jotta niidenkin pelaajat saisivat peliaikaa.[5] Myöhemmin on erityisesti kiinnitetty huomiota siihen, ettei Suomen Cup ole saavuttanut muualla pelattavien kansallisten cup-kilpailuiden kaltaista suosiota. Suomen Palloliittoa onkin usein kritisoitu cupin markkinoinnin laiminlyönnistä.[6] Asiaan kiinnitettiin huomiota jo 1970-luvun alussa,[68] ja joitakin vuosia myöhemmin muun muassa Valkeakosken Hakan valmentaja Esko Malm väitti, ettei liitto ole tehnyt cupin markkinoinnin eteen käytännössä mitään.[69]
2000-luvulla keskustelua ovat aiheuttaneet finaalien pienet yleisömäärät, vaatimattomina pidetyt rahapalkinnot sekä Suomen Palloliiton puutteellinen markkinointi, joka on koettu syylliseksi yleisön vähäiseen mielenkiintoon.[70] Erityisesti vuonna 2017 tehty uudistus on herättänyt ankaraa kritiikkiä. Uutta järjestelmää on moitittu siitä, että se tekee yllätykset käytännössä mahdottomiksi ja näin osa perinteisestä ”cup-romantiikasta” katoaa. Päästäkseen 16 parhaan joukkoon pitää alasarjalaisen jättää lohkovaiheessa taakseen ainakin kaksi liigaseuraa.[58][71] Aikaisemmin cupin viehätys perustui alasarjajoukkueiden osalta siihen, että ne saattoivat päästä pelaamaan pääsarjatason seuroja vastaan. Lohkosysteemiin siirtymisen myötä sellaista ei enää juurikaan tapahdu.[58] Lohkosysteemin vuoksi joukkueet voivat myös lähteä hakemaan otteluista tasapeliä varmistaakseen jatkopaikkansa, mitä pidetään cupin hengen vastaisena.[72]
Uusi pelijärjestelmä on aiheuttanut myös erikoisuuksia. Vuoden 2017 Suomen Cup alkoi jo pari kuukautta ennen kuin edellisen kauden finaalia oli pelattu.[58] Toinen erikoisuus oli, että cupista jo kerran pudonnut Kakkosen joukkue saattoi päästä siihen uudelleen mukaan. Esimerkiksi Musan Salama putosi cupista elokuussa 2016 jo ensimmäisellä kierroksella, mutta selvisi kuitenkin myöhemmin syksyllä Kakkosen nousukarsintoihin ja sai näin paikan cupin lohkovaiheeseen.[73][74] Maalivahtilegenda Olli Huttusen mukaan cupin henki muuttui uudistuksen myötä olennaisesti,[58] ja toisen pelaajalegendan Atik Ismailin mielestä kilpailua ei pitäisi enää edes kutsua Suomen Cupiksi.[59] Vastustuksesta huolimatta osa pelaajista ja valmentajista hyväksyi uudistukset.[75] Hyvänä puolena pidettiin sitä, että huippujoukkueet saavat talven harjoitusotteluiden tilalle merkityksellisiä pelejä.[71] Lisäksi niitä tulee perinteisestä cup-kilpailua enemmän.[76] Joidenkin näkemysten mukaan uudistettu Suomen Cup sopii myös ammattimaiseen toimintaan pyrkiville alasarjojen seuroille tarjoamalla niille kovia vastustajia lohkovaiheessa.[77]
Pokaali
Voittajajoukkueen haltuun vuodeksi luovutettava kiertopalkinto on vuorineuvos Juuso Waldenin Englannista hankkima hopeapokaali, joka tunnetaan nimellä Antero Nymanin muistopalkinto.[5] Hän lahjoitti sen Suomen Palloliitolle uutta cup-kilpailua varten vuonna 1954. Nimeksi piti alun perin tulla Juuson pokaali, mutta Waldenin pyynnostä se nimettiin syyskuussa 1953 kuolleen Antero Nymanin mukaan. Hakan joukkueessa ensimmäisessä Suomen Cupin finaalissa pelanneen Aimo Pulkkisen mukaan pokaali saapui maahan niin myöhään, että se uhkasi jäädä tulliin loppuottelun ajaksi.[22]
Varsinaisen maljan lisäksi pokaaliin kuuluu irtonainen kansi sekä puinen jalusta, johon kiinnitettyihin hopealaattoihin on kaiverrettu voittajajoukkueiden nimet.[78] Noin 4,1 kilon painoinen pokaali on 47 cm korkea ja 35 cm leveä.[21] Sen vetoisuus on kahdeksan litraa, mikä on epävirallisesti mitattu Valkeakosken Hakan voitonjuhlissa.[78] Pokaalin rahalliseksi arvoksi arvioitiin 1950-luvulla satojatuhansia markkoja,[19] ja myöhemmin 1980-luvulla sen vakuutusarvoksi ilmoitettiin 70 000 markkaa.[79]
Voittopokaali ja muut palkinnot jaettiin aluksi kentällä, kunnes vuonna 1976 siirryttiin englantilaistyyliseen palkintojenjakoon katsomon kutsuvierasaitiossa.[80] Finaalissa esiintyneille voittajajoukkueen pelaajille luovutetaan henkilökohtaisena palkintona pokaalin pienoismalli.[81] Vuonna 1956 Idman Oy lahjoitti loppuottelun häviäjälle kunniapalkinnoksi hopeisen pokaalin.[82]
Antero Nymanin muistopalkinto on jalustaa lukuun ottamatta samanlainen kuin Isossa-Britanniassa järjestettävässä Crufts-koiranäyttelyssä jaettava Keddell Memorial Trophy, jonka Sheffieldissä toiminut Martin Hall & Co Ltd valmisti vuonna 1925.[83]. Suomen Cupista poiketen parhaan koiran omistaja saa haltuunsa ainoastaan pokaalin kopion.[78][84]
Suomen Cupin loppuottelut
- Katso myös: Luettelo jalkapallon Suomen Cupin loppuotteluista, joka sisältää tarkat ottelutilastot.
Joukkueen nimen perään on merkitty sarjataso, mikäli se on pelannut pääsarjaa alempana.
Joukkuekohtainen menestys
|
|
Suomen Cupin pikkufinaalit 1989–2011
| Kausi | Voittaja | Tulos | 2. |
|---|---|---|---|
| 1989 | Mäntän Valo | 3–2 | Euran Pallo |
| 1990 | Rautsun Reipas | 8–0 | Buta |
| 1991 | SUMU | 3–2 | Turun Teräs |
| 1992 | Nokian Pyry | 4–1 | Porin Palloilijat |
| 1993 | Hyvinkään Palloseura | 1–0 | FC Norssi |
| 1994 | Mikkelin Kissat | 4–3 | City Stars |
| 1995 | EBK | 1–0 | PK-35 |
| 1996 | VJS | 3–0 | Rakuunat A |
| 1997 | Tervarit | 2–1 | FC Capital |
| 1998 | LTP | 5–0 | Hyvinkään Apollo |
| 1999 | Rakuunat | 3–0 | FC Viikingit |
| 2000 | AC Vantaa | 6–0 | Iisalmen Pallo-Veikot |
| 2001 | ÅIFK | 3–0 | Kajaanin Palloilijat |
| 2002 | AC Vantaa | 1–0 | HJK A |
| 2003 | FCK Salamat | 7–0 | Järvenpään Palloseura |
| 2004 | Klubi 04 | 3–0 | City Stars |
| 2005 | JJK | 6–1 | City Stars |
| 2006 | Kultsu FC | 6–5 rp. (1–1) | PS Kemi Kings |
| 2007 | City Stars | 2–1 | HIFK |
| 2008 | Warkaus JK | 5–4 rp. (1–1) | FC Honka 2 |
| 2009 | FC Jazz-j | 2–1 | City Stars |
| 2010 | Salpausselän Reipas | 2–0 | FC Ilves |
| 2011 | SJK | 7–0 | PK-35 / VJS |
Lähteet
Aiheesta muualla
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Jalkapallon Suomen Cup Wikimedia Commonsissa
