Snooker-kausi 2007–2008

Snookerin ammattilaiskausi 2007–2008 koostui kyseisten vuosien aikana pelatuista ranking-turnauksista ja merkittävimmistä kutsuturnauksista, joita ovat Pot Black Cup, Saga Insurance Masters ja Malta Cup. Kausi alkoi uudella ranking-turnauksella Kiinan Shanghaissa.

Kauden kuumin pelaaja oli vuoden 2008 maailmanmestari Ronnie O'Sullivan, joka voitti kolmannen mestaruutensa, ja teki kauden aikana ennätykselliset kolme maksimibreikkiä, joista yksi tuli maailmanmestaruusturnauksen toisella kierroksella. Muita kauden mittaan vakuuttavasti esiintyneitä pelaajia olivat Stephen Maguire, Mark Selby, Shaun Murphy, Marco Fu, nuori Mark Allen sekä Ryan Day. Allen nosti itsensä ensimmäistä kertaa eliittiin eli 16 parhaan joukkoon ja Day nousi 10 parhaan joukkoon ranking-listalla seuraavalle kaudelle. Maailmanmestaruusturnauksessa tehtiin snooker-historiaa, sillä ensimmäistä kertaa kaksi pelaajaa samassa turnauksessa tekivät maksimibreikin. O'Sullivanin lisäksi myös turnauksen yllättäjä Ali Carter suoritti tämän, ja eteni myös lopulta finaaliin asti ensimmäistä kertaa uransa aikana. Tämän ansiosta hän nosti itsensä ranking-listalla sijalle 7 kaudelle 2008–2009.

Main tour

AjankohtaTurnausPaikkaVoittajaHävinnyt finalistiLukemat
6. – 12.8.Roewe Shanghai MastersShanghai Dominic Dale Ryan Day10–6
6.10.Pot Black CupSheffield Ken Doherty Shaun Murphy1–0
13. – 21.10.Royal London Watches Grand PrixAberdeen Marco Fu Ronnie O'Sullivan9–6
4. – 11.11.Northern Ireland TrophyBelfast Stephen Maguire Fergal O'Brien9–5
8. – 16.12.Maplin UK ChampionshipTelford Ronnie O'Sullivan Stephen Maguire10–2
13. – 20.1.Saga Insurance MastersLontoo Mark Selby Stephen Lee10–3
4. – 10.2.Malta CupPortomaso Shaun Murphy Ken Doherty9–3
11. – 17.2.Welsh OpenNewport Mark Selby Ronnie O'Sullivan9–8
24. – 30.3.Honghe Industrial China OpenPeking Stephen Maguire Shaun Murphy10–9
19.4. – 5.5.888.com World Snooker ChampionshipSheffield Ronnie O'Sullivan Ali Carter18–8

Muita ammattilaisturnauksia

AjankohtaTurnausPaikkaVoittajaHävinnyt finalistiLukemat
6.9. – 1.12.Matchroom Premier LeagueAberdeen Ronnie O'Sullivan John Higgins7–4
21.6. – 22.6.
12. – 13.7.
25. – 26.10.
22. – 23.11.
World Series of SnookerJersey
Berliini
Varsova
Moskova
John Higgins
Graeme Dott
Ding Junhui
John Higgins
Mark Selby
Shaun Murphy
Ken Doherty
Ding Junhui
6–3
6–1
6–4
5–0

Seuraavat kaudet

Edelliset kaudet

Ranking top 16

Nro.NimiMaaPisteet
1John Higgins 42,250
2Graeme Dott 37,775
3Shaun Murphy 37,700
4Ken Doherty 35,800
5Ronnie O'Sullivan 33,600
6Peter Ebdon 33,550
7Neil Robertson 33,125
8Stephen Hendry 32,475
9Ding Junhui 30,800
10Stephen Maguire 30,550
11Mark Selby 27,400
12Mark Williams 27,125
13Stephen Lee 25,450
14Allister Carter 25,300
15Steve Davis 24,950
16Ryan Day 24,500

Aiheesta muualla