Sicherheitsdienst

natsi-Saksan SS-organisaation tiedustelupalvelu

Sicherheitsdienst (suom. Turvallisuuspalvelu), lyhyemmin SD, oli natsi-Saksan Schutzstaffelin (SS) tiedustelupalvelu.[1]

Sicherheitsdienst
SD:n hihamerkki
SD:n hihamerkki
Toiminnassa1932–1945
Valtio Saksa
AselajitSchutzstaffel
Allgemeine SS
Roolitiedustelupalvelu
Osa joukkoaRSHA
TukikohtaBerliini

Sicherheitsdienstin perusti viestiupseeri Reinhard Heydrich vuonna 1932 SS:n vastavakoilun järjestämiseksi. Se nousi SS:n tiedusteluorganisaatioksi Saksan kansallissosialistisen työväenpuolueen noustua valtaan 1933. Se ei kyennyt syrjäyttämään kilpailijaansa Abwehria ennen vuoden 1944 Adolf Hitlerin murhayrityksen jälkipuhdistuksia. SD:n tehtävänä oli tunnistaa varsinaiset tai mahdolliset natsihallinnon vastustajat ja poistaa heidän aiheuttamansa uhka hallinnolle. Tämän tehtävän täyttämiseen SD loi agenttijärjestön ja hankki tiedonantajia ympäri valtakuntaa ja myöhemmin myös valloitetuilta alueilta. Järjestö koostui muutamasta sadasta täysipäiväisestä agentista ja muutamasta tuhannesta tiedonantajasta.[2]

Vuonna 1936 poliisivoimat jaettiin kahteen organisaatioon: Ordnungspolizei (’Järjestyspoliisi’) ja Sicherheitspolizei (’Turvallisuuspoliisi’). Sicherheitspolizei koostui rikospoliisista (saks. Reich Kriminalpolizei, Kripo) ja salaisesta valtiollisesta poliisista (Geheime Staatspolizei, Gestapo). Heydrichistä tuli turvallisuuspoliisin ja SD:n johtaja.

Toinen maailmansota

SD:n miehistöä Puolassa syyskuussa 1939.

SD nousi keskeisimmäksi tekijäksi, kun valtakunnan pääturvallisuusvirasto RSHA perustettiin. SD:n operatiivisista osista muodostettiin Amt III (paitsi ulkomaan tiedustelun osalta, joka sijoitettiin Amt VI:een), Gestaposta Amt IV ja Kriposta vastaavasti Amt V. SD oli tiedonhankintavirasto, Gestapo ja Kripo puolestaan olivat poliittisen poliisijärjestelmän toimeenpanevia virastoja. SD antoi tarvittaessa taustatukea Gestapolle. Sekä SD että Gestapo olivat vankasti Heinrich Himmlerin hallinnan alaisena hänen toimiessaan Saksan poliisivoimien johtajana. Myöhemmin vuonna 1944 useimmat osat sotilaallisen tiedustelun Abwehr-organisaatiosta liitettiin Amt VI:een.lähde?

SD:n joukkoja hirttämässä neuvostovirkamiehiä 7. elokuuta 1941.

Vuodesta 1941 SD perusti valloitetuille alueille erityisiä ihmisten surmaamisryhmiä, Einsatzgruppen (’Toimintaryhmät’), virallisesti Einsatzgruppen der Sicherheitspolizei und des SD. Tarkoitus oli surmata natsihallinnon ei-toivotuksi määrittelemä väestö (Untragbaren Elemente) itärintaman valloitetuilta alueilta. Päätehtävä oli etsiä ja tappaa juutalaisia ja kommunisteja, mutta kohteeksi joutui myös romaneita, älymystön edustajia sekä mielenvikaisia.lähde?

Johtajat

Heydrich oli turvallisuuspoliisin ja SD:n (RSHA) johtaja salamurhaamiseensa asti vuonna 1942, jonka jälkeen tehtävässä toimi Ernst Kaltenbrunner. Kaltenbrunner otti viran vastaan 30. tammikuuta 1943 ja pysyi johdossa sodan loppuun asti.lähde?

Sodan jälkeen SD:n korkeinta johtoa joutui oikeuteen sotarikoksista Nürnbergissä. Organisaation johtajana Ernst Kaltenbrunner todettiin syylliseksi rikoksiin ihmiskuntaa vastaan. Hänen kuolemantuomionsa toteutettiin hirttämällä.lähde?

Suomi

Jatkosodan loppuvaiheissa natsi-Saksan ja Suomen välirikon lähestyessä ja Suomen pyrkiessä erillisrauhaan vuorineuvos Petter Forsström osallistui elokuussa 1944 Saksan tiedustelupalvelu SD:n organisoimaan kokoukseen, jossa perustettiin saksalaismielinen vastarintaliike Suomeen.[3] Forsström osaltaan rahoitti organisaation toimintaa muun muassa ostamalla moottoriveneitä, joilla hoidettiin etappikuljetuksia Ruotsiin.[4][5][6] Organisaation paljastumisen jälkeen Forsström sai kuuden vuoden kuritushuonetuomion, josta hän kärsi käytännön mukaan puolet.lähde?

Muita SD:n yhteyshenkilöitä Suomessa

Lähteet

  • Suomen jääkärien elämäkerrasto: I täydennysosa. 224 sivua. Jääkäriliitto, 1957.
  • Ahto, Sampo: Aseveljet vastakkain. Lapin sota 1944–1945. 322 sivua. Kirjayhtymä, 1980. ISBN 951-26-1726-9.
  • Bath, Matthias: Der SD in Dänemark 1940–1945. Heydrichs Elite und der Gegenterror. 164 sivua. Berlin: Neuhaus, 2015. ISBN 978-3-937294-03-2. (saksaksi)
  • Biddiscombe, Perry: The SS Hunter Battalions: The Hidden History of the Nazi Resistance Movement 1944–5. 447 sivua. Tempus, 2006. ISBN 0752439383. (englanniksi)
  • Ekberg, Henrik: Führerns trogna följeslagare. Den finländska nazismen 1932–1944. 364 sivua. Schildts, 1991. ISBN 9789515005229. (ruotsiksi)
  • Kaino, Tuokko: 1. Divisioona 1941–1944.. Saarijärvi: JR 56:n ja 60:n Kilta – 1.D:n historiatoimikunta, 1995. ISBN 952-90-6970-7.
  • Lappalainen, Niilo: Aselevon jälkeen. 380 sivua. WSOY, 1997. ISBN 9510218138.
  • Lappalainen, Niilo: Vaarallisilla teillä. 323 sivua. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22665-3.
  • Metzger, Hans: Poliittiset aseveljet: Kolmannen valtakunnan edustajana jatkosodan Suomessa 1941–1944. 279 sivua. Otava, 1986. ISBN 9511091328.
  • Nevakivi, Jukka: 40-vuotta Lapin sodasta. 80 sivua. Kirjapaino Osakeyhtiö Kaleva, 1984. ISBN 951-9306-11-0.
  • Nordström, Ragnar: Voitto tai kuolema. Jääkärieverstin elämä ja perintö. Suomentanut ja huomautuksin varustanut Raimo-Ragnar Nordström. WSOY, 1996. ISBN 951-0-21250-4.
  • Pohjonen, Juha: Maanpetturin tie. Maanpetoksesta Suomessa vuosina 1945–1972 tuomitut. 543 sivua. Otava, 2000. ISBN 9511169947.
  • Silvennoinen, Oula: Salaiset aseveljet. Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyö 1933–1944. 477 sivua. Otava, 2008. ISBN 978-951-1-21501-1.
  • Silvennoinen, Oula: Suomalaiset fasistit, Mustan sarastuksen airuet. 504 sivua. WSOY, 2016. ISBN 9789510401323. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Simola, Matti: Isänmaan puolesta – Suojelupoliisi 50 vuotta. 227 sivua. Gummerus, 1999. ISBN 51-20-5477-9.
  • Uola, Mikko: ”Suomi sitoutuu hajottamaan…” – Järjestöjen lakkauttaminen vuoden 1944 välirauhansopimuksen 21. artiklan perusteella. 288 sivua. SHS, 1999. ISBN 951-710-119-8.
  • Uola, Mikko: Unelma kommunistisesta Suomesta 1944–1953. Minerva, 2013. ISBN 9789524928168.
  • Vertanen, Anu: Rintamalta Ratakadulle. Suomalaiset SS-miehet kommunistisen Valpon kohteina 1945–1948. Suomen historian Pro gradu -tutkielma. 106 sivua. Jyväskylän yliopisto, 28.8.2005. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Westerlund, Lars: Itsetehostuksesta nöyryyteen: suomensaksalaiset 1933–46. 436 sivua. Helsinki: Kansallisarkisto, 2011. ISBN 978-951-53-3348-3. Teoksen verkkoversio (PDF).
  • Westerlund, Lars: Saksalaisten ja neuvostosotilaiden lapset Suomessa, Norjassa, Tanskassa, Itävallassa, Puolassa ja Itä-Karjalassa: Ulkomaalasten sotilaiden lapset Suomessa 1940–1948 Osa II. 321 sivua. Nord Print, 2011. ISBN 978-951-53-3348-3 978-951-53-3350-6. Teoksen verkkoversio (PDF). selvennä

Viitteet

Aiheesta muualla