SMP Formula 4

Formula 4 -autojen kilpasarja

SMP Formula 4 (eli Formula 4 NEZ Championship) oli vuonna 2015 käynnistynyt FIA:n hallinnoima Formula 4 -sarja, jota kilpailtiin muun muassa Euroopan pohjoisilla alueilla Suomessa, Virossa ja Venäjällä[1]. Sarjan viimeinen kausi ajettiin vuonna 2019.[2]

SMP Formula 4

Nykyinen kausi SMP Formula 4 -kausi 2019

JärjestäjäFIA
LuokkaFormula 4
Maa Viro
 Venäjä
 Suomi
 Ruotsi
 Alankomaat
Ensimmäinen kausi2015
Viimeinen kausi2019
Moottoreiden valmistajatAbarth
Rengasvalmistaja(t)H Hankook
Kuljettajien mestariSuomi Konsta Lappalainen

Tietoja

Historiaa

SMP Formula 4 sai alkunsa heinäkuussa 2014, kun SMP Racing, RAF sekä suomalaiset Koiranen Motorsport ja AKK-Motorsport perustivat sarjan Pohjois-Euroopan alueelle (NEZ = North European Zone; suom. Pohjois-Euroopan alue). Samankaltainen Formula 4 -sarja oli muun muassa Saksassa ja Italiassa. Sarjan nimi SMP Formula 4 tuli venäläisen SMP Racingin nimestä.

Kausi 2015

Historian ensimmäinen SMP Formula 4 -kausi alkoi toukokuussa 2015 Ahveniston moottoriradalta Suomesta[3] ja päättyi lokakuussa 2015 Virossa auto24ringillä. Kalenterissa on yhteensä seitsemän rataa, neljä rataa Venäjällä, kaksi Suomessa ja yksi Virossa.[3]

Kausi 2015 oli arvoltaan Kansainvälisen autoliiton Pohjois-Euroopan alueen (NEZ) mestaruussarja, joten pisteisiin olivat oikeutettuja vain ne kuljettajat, joilla oli NEZ-maassa myönnetty lisenssi).

Kilpailuviikonloppu

Kilpailuviikonloppuun kuului kaksi tunnin kestävää vapaata harjoitusta, yksi puolen tunnin aika-ajo ja kolme kilpailua.[4] Ensimmäisen kilpailun lähtöjärjestys määräytyi aika-ajon perustella, toisen ja kolmannen kilpailun lähtöjärjestys puolestaan perustui edellisten kilpailuiden tuloksiin ja aikoihin.[4]

Auto

Auton suunnitteli ja rakensi italialainen Tatuus. Auton mallinimi oli Tatuus F4-T014.[5] Sen moottorina toimi 1.4 litran Abarth-turbo, joka oli samanlainen kuin Italian F4-sarjassa. Renkaat tulivat Hankookilta.

Mestarit

KausiKuljettaja
2015 Niko Kari[6]
2016 Richard Verschoor[7]
2017 Christian Lundgaard[8]
2018 Konsta Lappalainen[9]
2019 Pavel Bulantsev[10]

Lähteet

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:SMP F4 Championship