Rudolf Caracciola

Ennen kilpa-ajouraansa sisilialaistaustaiseen perheeseen syntynyt Caracciola työskenteli oppipoikana autoalan Fafnir Car Companyssä, kunnes hän siirtyi kotikunniltaan belgialaisen upseerin kanssa käydyn tappelun seurauksena Dresdeniin, missä toimi saman yrityksen automyynti- ja huoltoliikkeessä.^[2] Ensiesiintyminen autokilpailuissa tapahtui vuonna 1922, kun Caracciola ajoi yhtiön 1 500 cm³ moottorilla varustetulla autolla neljänneksi AVUS:in radalla.^[2] Heti seuraavana vuonna hän vaihtoi Mercedeksen valmistamiin kulkuvälineisiin, joita hän autokauppiaan työtehtävänsä ohessa lainasi ylämäkinousu- ja trialkilpailuihin (vuoteen 1926 asti hän voitti kilpailuja sekä kaksi- että nelipyöräisissä).^[2] Vuoden 1926 Saksan Grand Prix oli menestys, kun Caracciola pystyi huonon lähdön jälkeen voittamaan kilpailun Mercedes -autollaan sateisella AVUS:in radalla ja ansaitsemaan 17 000 Saksan markan palkintorahat.^[2] Kansainvälisempää menestystä hän alkoi saada voitettuaan Tourist Trophy -kilpailun Ulster's Ardsilla 1929, ja vuosina 1930-31 hän oli Euroopan ylämäkinousun maailmanmestari urheiluautoluokissa.^[2] Caracciola teki myös historiallisen saavutuksen vuonna 1931 voittamalla Italian Mille Miglia -tiekilpailun ensimmäisenä ulkomaalaisena.^[2] Vuoden 1930 Le Mansin 24 tunnin ajo sen sijaan päättyi keskeytykseen.^[3]

1930-luvun talouslaman vuoksi Caracciolan saama tuki Mercedekseltä loppui ja hän siirtyi Alfa Romeon palvelukseen.^[2] Saksan kilpailun voitosta ja Euroopan ylämäkinousun mestaruudesta huolimatta Caracciolan kautta häiritsivät taustalla vaikuttaneet tallimääräykset sekä italialaisten tallikaverien kateus.^[2] Menestystä seurasi kuitenkin surullisten tapahtumien aikakausi, kun hän kolaroi perustamansa tallin autolla vuoden 1933 Monacon kilpailun harjoituksissa murtaen reitensä, menetti vaimonsa lumivyörymäonnettomuudessa Sveitsin Alpeilla 1934 ja ajautui syvään masennukseen.^[2] Kunniavieraskutsu Monacon osakilpailuun sekä toisen vaimon Alice Hoffmannin tuki sai hänet jälleen kilpailemaan.^[2]

Caracciola saavutti suurimmat autourheilumenestyksensä Mercedes-Benzin ratissa, erityisesti kausi 1935, jolloin hän voitti kuusi kilpailua yhdestätoista (kausi oli tiukkaa taistelua niskoitelevaa tallikaveri Luigi Fagiolia sekä Auto Unionin tulokasta Bernd Rosemeyeria vastaan).^[1][2] Seuraava kausi oli kuitenkin pettymys tallin auton suorituskyvylle, ja Caracciola voitti jälleen Euroopan mestaruuden vuosina 1937-38.^[2]

Rosemeyer ja Caracciola olivat 1930-luvulla tiukkojen taisteluiden kilpakaksikko sekä kilpailuissa että nopeusennätysten yrittämisissä, mutta Rosemeyerin kuolema vuoden 1938 nopeusennätysyrityksessä ja Caracciolan vanhat reisivammat saivat hänet lopettamaan kilpailun kauden 1939 jälkeen.^[2] Useat paluuyritykset peruuntuivat erilaisten sairauksien lisääntyessä ja Caracciola menehtyi lopulta syöpään syyskuussa 1959.^[1][2] Caracciolan menestyksen salaisuutena on pidetty useasti hänen maltillista ajotyyliään, jolla hän kontrolloi autoaan lähes täydellisesti, teki todella harvoin virheitä ja auto kulki aina kuin kiskoilla.^[1] Suurta menestystä hän sai aikaisesti erityisesti sadekelillä, minkä seurauksena hänen lempinimensä oli "Regenmeister" (saks. sademestari).^[2] Ennen Michael Schumacheria, Caracciolaa pidettiin (ja pidettäneen edelleen joissain) Rosemeyerin sekä Tazio Nuvolarin ohella kaikkien aikojen parhaana saksalaisena kilpa-autoilijana.^[2]

• GP-autoilun Euroopan mestaruus 1935, 1937 ja 1938
• Monacon GP 1936
• Saksan GP 1926, 1928, 1931, 1932, 1937, 1939
• Italian GP 1934, 1937
• Belgian GP 1935
• Ranskan GP 1935
• Tšekkoslovakian GP 1937
• Espanjan GP 1935
• Sveitsin GP 1935, 1937, 1938
• Mille Miglia 1931

• Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rudolf Caracciola Wikimedia Commonsissa