Ronald Good

Ronald D'Oyley Good (5. maaliskuuta 1896 Dorchester, Englanti11. joulukuuta 1992) oli englantilainen kasvitieteilijä, kasvimaantieteilijä ja topografi. Good on kirjoittanut teoksen The Geography of the Flowering Plants (1948), johon on viitattu lukuisissa kasvitieteellisissä julkaisuissa.[1][2][3]

Ronald Good
Henkilötiedot
Koko nimiRonald D'Oyley Good
Syntynyt5. maaliskuuta 1896
Dorchester, Englanti
Kuollut11. joulukuuta 1992 (96 vuotta)
KansalaisuusYhdistynyt kuningaskunta
Arvonimiprofessori, 1959
Koulutus ja ura
TutkinnotDowning College, Cambridgen yliopisto
Tutkimusaluekasvitiede, kasvimaantiede ja topografia
Tunnetut työtThe Geography of the Flowering Plants, (1948)

Good syntyi Dorchesterissa vuonna 1896. Hän joutui keskeyttämään opintonsa, kun ensimmäinen maailmansota alkoi. Hän astui palvelukseen Dorsetin rykmenttiin, josta myöhemmin siirtyi Lincolnshiren rykmenttiin. Hän haavoittui rintamalla ja hänet kotiutettiin rintamalta. Sodan jälkeen hän meni Downing Collegeen, Cambridgen yliopistoon, josta hän valmistui maisteriksi ja tohtoriksi. Sen jälkeen hän meni Natural History Museumin kasvitieteelliselle osastolle, jossa oli vuosina 1922–1928.[1][3]

Good siirtyi Hullin yliopistoon kasvitieteelliseen tiedekuntaan vuonna 1928. Hän oli lopulta sen johdossa. Good kirjoitti tuona aikana teoksen The Geography of the Flowering Plants. Se oli kirjoitettu valmiiksi jo vuonna 1939, mutta toisen maailmansodan vuoksi se julkaistiin vasta vuonna 1948. Se oli vuosikymmeniä keskeinen teos kasvitieteessä. Hän jäi Hullin yliopistosta eläkkeelle vuonna 1959.[1]

Good on nimennyt 146 kasvia. Hänen nimeämiensä kasvien nimessä käytetään tieteellisen nimen jälkeen liitettävää auktorilyhennettä R.D.Good.[4]

Kirjallinen tuotanto

  • Plants and Human Economics, (1933)
  • The Old Roads of Dorset, (1940)
  • A Geographical Handbook of the Dorset Flora, (1948)
  • The Geography of the Flowering Plants, (1948)
  • Features of Evolution in Flowering Plants, (1956)
  • The Last Villages of Dorset, (1979)
  • The Philosophy of Evolution, (1981)
  • Concise Flora of Dorset, (1984)

Lähde:[1][3]

Lähteet

Aiheesta muualla