Rolf Harris

Rolf Harris (30. maaliskuuta 1930 Perth, Australia[1][2]10. toukokuuta 2023 Bray, Berkshire, Yhdistynyt kuningaskunta[3]) oli syntyjään australialainen laulaja, säveltäjä, taiteilija ja televisiojuontaja, joka asui Britanniassa vuosikymmeniä[4].

Rolf Harris vuonna 2010.

Harris nousi kuuluisuuteen 1960-luvun alussa laulullaan Tie Me Kangaroo Down, Sport (suom. Katso, kenguru loikkaa)[4]. Kappaleessa oli ensi kertaa käytössä Harrisille tyypillinen itserakennettu soitin, "wobble board" eli masoniittikovalevyn pala, jota edestakaisin heiluttelemalla syntyy "vupp-vupp"-ääni. Harris on myöhemminkin käyttänyt epätavallisia soittimia, kuten didgeridoota, munniharppua ja stylofonia.

Maalaustaiteilijana Harris esiintyi muutaman kerran televisiossa ohjelmassa, jossa hän maalasi kuvia suurelle kankaalle näennäisen hutiloivalla tyylillä ja omituisen musiikin säestämänä. Lopputulos oli kuitenkin taidokas. Nämä ensiesiintymiset televisiossa poikivat Harrisille joukon piirustusaiheisia televisiosarjoja. Nykysuomalaiselle Harris on kuitenkin tutumpi juontamastaan Elämäni eläimet (Animal Hospital) -tositelevisiosarjasta.

Tuomio hyväksikäytöstä

Rolf Harris pidätettiin maaliskuussa 2013, ja häntä kuulusteltiin seksuaalirikostutkimusten yhteydessä.[5] Tuomioistuimessa hänen todettiin syyllistyneen vuosina 1968–1986 kaikkiaan 12 hyväksikäyttöön.[4] Harris sai hyväksikäytöstä viiden vuoden ja yhdeksän kuukauden vankeustuomion.[6]

Lähteet

Aiheesta muualla