Rockin’ (Hurriganesin albumi)

Rockin’ (tai Rockin’ Hurriganes) on suomalaisen Hurriganes-yhtyeen marraskuussa 1982 julkaistu kymmenes albumi. Levyllä yhtye oli yleisesti siirtynyt melko kauas alkuperäisestä rock and roll -tyylistään. Albumi myi kultalevyyn oikeuttavan määrän.[3]

Rockin’
Hurriganes
Studioalbumin Rockin’ kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty 11.–20. lokakuuta 1982[2]
 Studio Polar Studios, Tukholma
 Julkaistumarraskuu 1982
 FormaattiLP, MC, CD
 Tuottaja(t)Hurriganes
 Tyylilajirock, rock and roll
 Kesto36.21[1]
 Levy-yhtiöSonet
Listasijoitukset

 Suomi: 17. (Mitä Suomi soittaa)

(Lisää listasijoituksia)
Hurriganesin muut julkaisut
Fortissimo
1981
Rockin’
1982
Seven Days, Seven Nights
1983
Singlet albumilta Rockin’
  1. ”Blue Heaven” / ”Last Night”
    Julkaistu: loppuvuosi 1982

Albumin teosta kitaristi Janne Louhivuori on kertonut, että hän ei pitänyt Remu Aaltosen liian ohjailevasta asenteesta varsinkin kitarasooloissa. Kitaristina Louhivuori olisi halunnut enemmän päätäntävaltaa levylle soitettavaan sisältöön, mutta Aaltosella yhtyeen johtohahmona oli omasta mielestään tarkka näkemys tavoitteesta. Nämä ristiriidat Louhivuoren kommenttien mukaan edesauttoivat hänen päätöstään jäädä yhtyeestä pois.

Musiikki

Rockin’-albumin sävellykset tekivät pääasiassa Remu Aaltonen ja Harri Merilahti. Levyn sisältö ei täysin vastaa nimeään. Vaikka albumin avaavat ”Let’s Have a Party” ja ”Blue Heaven” ovatkin nopeita kappaleita, Hurriganesille tyypillistä rajua rockia on levyllä vain muutaman kappaleen verran. Valtaosa kappaleista on keskitempoisia ja melko kevyitä. Yhtyeen Roadrunner-albumin kaltaista rock and rollia odottaneille albumi olikin pettymys. Hurriganes-kirjan kirjoittaja Honey Aaltosen mukaan Rockin’ on modernista digitaaliäänityksestään huolimatta edellislevy Fortissimoa maanläheisempi soundiltaan, mutta lopputulokseltaan vähemmän monipuolinen.[4]

Instrumentaalikappale ”Helge’s Dream” sävellettiin itsemurhan tehneen Hurriganes-roudari Helge Niemisen muistolle. Melodian työstäminen aloitettiin surullisissa tunnelmissa ennen keikkaa takahuoneessa Siilinjärvellä. Remu Aaltonen tapaili kitarasta etsimiään nuotteja, joista kehittyi vähitellen looginen sävelkulku. Yhtyeen kanssa sitä ryhdyttiin sovittamaan kokonaisuudeksi.[5]

Hurriganes oli esittänyt tulevan albumin kappaleet ”Helge’s Dream” ja ”Hip Up” jo helmikuussa 1982 television Tuubi-ohjelmassa. Kappaleella ”Hip Up” ei vielä ollut varsinaista nimeä, vaan Remu Aaltonen esitteli sen spontaanisti nimellä ”Tiu tau tilhi”.[5]

Julkaisu ja vastaanotto

Myynti

Levy-yhtiö Sonet julkaisi Rockin’-albumin marraskuun lopulla 1982.[6] Levy ylsi Mitä Suomi soittaa -listalla sijalle 17. Suosikin myyntilistalla se ylsi tammikuussa 1983 kahdeksanneksi, helmikuussa se oli pudonnut 18:nneksi. Seuran listalla Rockin’ oli joulukuussa sijalla 14. Listaviikkoja albumille kertyi yhteensä kahdeksan.[7] Uusintapainoksia on noussut fyysiselle albumilistalle vuosina 2019 ja 2021.[8] Yhteensä albumia on myyty yli 33 000 kappaletta.[9]

Hurriganesille myönnettiin albumista kultalevy huhtikuun lopulla 1983. Samassa tilaisuudessa julkaistiin Remu Aaltosen sooloalbumi Message for You.[7]

Arvioita

Asko Alanen arvosteli albumin Soundin numerossa 2/1983. Hänen mukaansa Rockin’ edustaa ”puhdasta rock-maailmaa, ulottuvuutta, jossa ei elää muu kuin rock’ n roll”. Alasen mielestä Hurriganes kuulostaa jälleen kerran hyvältä ja ”omassa unelmassaan aidolta”, vaikka Rockin’ samalla onkin hänen mielestään yhtyeen ehkä kevyimmin ja ilmavimmin tuotettu levy, ja esimerkiksi edellislevy Fortissimo sisälsi ”tyrnämpää kamaa”. Rockin’-albumin keveyden vuoksi urut pääsevät hallitsemaan sen äänimaailmaa. Alanen mainitsee, että albumin elementit tuntuvat soivan toisistaan irrallisina, hieman kuin Beatlesin alkupään levyjen stereoversioilla. Basisti Cisse Häkkisen roolia Alanen kehuu, etenkin kappaleessa ”Daddy’s Boy”. Avauskappaletta ”Let’s Have a Party” Alanen sen sijaan kritisoi liian stereotyyppiseksi, minkä jälkeen laatu kuitenkin paranee. Kaikki kappaleet eivät kuitenkaan tee yhtä suurta vaikutusta, ja instrumentaali ”Helge’s Dreamia” Alanen kuvaa ”ihan täytteeksi”. Kokonaisuudessaan Alasen mielestä Hurriganesin kuitenkin erottaa kilpailijoistaan edelleen sen kappalemateriaalin vetovoima.[10]

OK-lehden Raimo Kankkunen sanoi arvostelussaan, että Rockin’ edustaa ehkä monipuolisinta Hurriganesia koskaan.[10]

Listasijoitukset

1982–1983

ValtioListaKorkein sijoitusNousu listalleLähde
 SuomiSuosikki8.tammikuu 1983[7]
 SuomiSeura14.joulukuu 1982[7]
 SuomiMitä Suomi soittaa17.joulukuu 1982[7]

Myöhemmät ajankohdat

ValtioListaKorkein sijoitusNousu listalleLähde
 SuomiFyysinen albumilista10.16/2019[8]
 SuomiFyysinen albumilista7.31/2021[8]

Sertifiointi

1983

ValtioSertifikaattiMyönnettyLuovuttajaLähde
 Suomi kultalevy1983ÄKT[9]

Kappaleet

A-puoli

  1. Let’s Have a Party – 2.48 (säv. Remu Aaltonen, Harri Merilahti)
  2. Blue Heaven – 3.15 (säv. Aaltonen, Merilahti)
  3. Last Night – 3.11 (säv. Aaltonen, Merilahti)
  4. Analytic Mind – 2.44 (säv. Merilahti)
  5. Give It to You – 3.10 (säv. Aaltonen, Merilahti)
  6. Daddy’s Boy – 3.03 (säv. Aaltonen, Merilahti)

B-puoli

  1. Movin’ Show – 3.49 (säv. Aaltonen, Merilahti)
  2. Easy Love – 2.56 (säv. Janne Louhivuori, Merilahti)
  3. Helge’s Dream – 2.35 (säv. Aaltonen)
  4. Chippy Cheap – 2.45 (säv. Aaltonen)
  5. Hip Up – 2.15 (säv. Aaltonen, Merilahti)
  6. Alone in the Night – 3.44 (säv. Aaltonen, Merilahti)

[11]

Singlet

”Blue Heaven” (loppuvuosi 1982[2], Scandia)
  1. Blue Heaven
  2. Last Night

Albumin ainoa single oli loppuvuodesta 1982 ilmestynyt ”Blue Heaven”. Sen B-puolella julkaistiin ”Last Night”.[12] Single ei saavuttanut suurempaa huomiota. RAY osti sitä huomattavan erän jukeboxeihin, mutta hittiä siitä ei tullut levyautomaateissakaan. Kuitenkin ”Blue Heaven” on ollut yleisin Hurriganesin 1980-luvun single käytettyjen levyjen myyntitapahtumissa sekä huutokaupoissa.[13]

Svart Records julkaisi singlestä uusintapainoksen vuonna 2017. Siitä on olemassa kaksi rajallista versiota: mustaa vinyyliä on painettu 200 ja kirkasta vinyyliä 300 kappaletta.[12]

Kokoonpano

Soittajat

Muut

  • Hurriganes – tuottaja
  • Leif Mases – äänitys ja miksaus
  • Kari Riipinen – valokuvat ja kannen suunnittelu

[14]

Lähteet

Viitteet