Risto Autio

suomalainen poliitikko

Risto Juhani Autio (s. 22. elokuuta 1954 Helsinki)[1] on suomalainen näyttelijä, ohjaaja, käsikirjoittaja, laulaja ja entinen keskustan kansanedustaja.

Risto Autio
Henkilötiedot
Syntynyt22. elokuuta 1954 (ikä 69)
Suomi Helsinki

Koulutukseltaan Autio on teatteritaiteen maisteri (1995). Hän valmistui Teatterikorkeakoulusta 1986, Jouko Turkan viimeisinä aikoina siellä. Autio oli kiinnitettynä Helsingin Kaupunginteatteriin 1986–1993.

Autio tunnetaan parhaiten Hannes Luotolan roolista TV1:n Kotikatu-sarjasta, jonka ensimmäinen jakso nähtiin 31. elokuuta 1995. Autio oli mukana sarjassa myös käsikirjoittajana. Vuonna 2006 hän jäi sarjasta pois asetuttuaan ehdolle seuraavan kevään eduskuntavaaleihin. Autio teki paluun sarjaan alkuvuodesta 2012.

Risto Autio on kirjoittanut ja ohjannut teatteri- ja ravintolanäytelmiä sekä Radioteatterille kuunnelmia. Autio on myös julkaissut cd:n Kotikatu.

Ennen teatteriuraansa Autio oli stuerttina Finnairilla sekä yrittäjäosakkaana hämeenlinnalaisessa tennisalan kaupassa.

Autio valittiin eduskuntaan 4998 äänellä vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Suomen Keskustan listalta. Hän oli ehdolla Hämeen vaalipiiristä. Autio oli myös ehdolla seuraavissa vuoden 2011 vaaleissa, mutta ei tullut enää valituksi jatkokaudelle 1851 äänellä. Eduskuntatyön lisäksi Autiolla on ollut paljon erilaisia luottamustoimia, hänet valittiin marraskuussa 2019 Suomen Näyttelijäliiton puheenjohtajaksi kolmivuotiskaudelle 2020–2022. Hän toimi myös Hämeen taidetoimikunnan sekä näyttelijöiden tekijänoikeusjärjestö Filmexin puheenjohtajana.

Yksityiselämä

Autiolla on ensimmäisestä avioliitostaan kolme lasta, toisesta liitosta kaksospojat. Autio jäi työkyvyttömyyseläkkeelle monilihaskipureuman vuoksi vuonna 2014, mutta voi jatkaa valinnaisia näyttelijän, ohjaajan ja käsikirjoittajan töitä.[2] Hän asuu Hämeenlinnassa.[3]

Filmografia

Elokuvat

VuosiElokuvaRooli
1986HarmagedonVeijo
LinnaBarnabas
1989Valkoinen nainenBernardo

Televisiosarjat

VuosiElokuvaRooli
1988PoliisijuttuMälkki
1993Tuntemattomalle jumalalleetsivä Antti Aaltonen
1994AutopalatsiHessu Mähönen
1995–2006, 2007, 2012KotikatuHannes Luotola
2018Hyvät katsojatoma itsensä

Lähteet

Aiheesta muualla

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.