Rantasuon raatajat

vuoden 1942 elokuva

Rantasuon raatajat on Orvo Saarikiven ohjaama elokuva vuodelta 1942. Elokuva perustuu Urho Karhumäen vuonna 1923 ilmestyneeseen romaaniin Rantasuon sankarit, josta ilmestyi uusittu laitos vuonna 1943 elokuvan ensi-illan jälkeen nimellä Rantasuon raivaajat. Romaani murrosvuosilta.

Rantasuon raatajat
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
OhjaajaOrvo Saarikivi
KäsikirjoittajaToivo Särkkä
PerustuuUrho Karhumäen romaaniin Rantasuon sankarit (WSOY, 1923), josta ilmestyi uusittu laitos elokuvan ensi-illan jälkeen vuonna 1943 nimellä Rantasuon raivaajat. Romaani murrosvuosilta.
TuottajaT. J. Särkkä
SäveltäjäVäinö Haapalainen
KuvaajaArmas Hirvonen
LeikkaajaOrvo Saarikivi
LavastajaKarl Fager
PääosatAnsa Ikonen
Eino Kaipainen
Toppo Elonperä
Elna Hellman
Valmistustiedot
ValmistusmaaSuomi
TuotantoyhtiöSuomen Filmiteollisuus SF Oy
Ensi-ilta1942
Kesto91 min
Alkuperäiskielisuomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

1860-luvulle Hämeeseen sijoittuvan elokuvan päähenkilön rooliin Rantasuon nuoreksi isännäksi Taavetiksi valittiin yli-ikäinen Eino Kaipainen. Taavetti onnistuu viemään kilpakosijan nenän edestä suuren tilan tyttärestä Maijasta itselleen morsiamen (Ansa Ikonen). Avioliitto ei kuitenkaan ole auvoisaa, vaan sitä koettelevat niin luonnonvoimat kuin ihmisetkin. Sota-aikainen isänmaallishenkinen elokuva heijastelee ajan henkeä siinä, kuka maan ja isänmaan omistaa.[1][2]

Näyttelijät

 Ansa Ikonen  Töyrylän Maija, Rantasuon nuori emäntä 
 Eino Kaipainen  Taavetti, Rantasuon nuori isäntä 
 Toppo Elonperä  Isoahon äijä 
 Elna Hellman  Anna Lemppanen, "Lemppa-Anna" 
 Hugo Hytönen  Vanha Taavetti, Rantasuon vanha isäntä 
 Ensio Jouko  Rantalan Masa 
 Paavo Kostioja  vallesmanni 
 Edvin Laine  Antti, Taavetin vankitoveri 
 Veikko Linna  tukkipäällikkö Veijonen 
 Aino Lohikoski  Tiina, Rantasuon vanha emäntä 
 Aku Peltonen  Pummi, vanginvartija 
 Jalmari Rinne  Töyrylän isäntä, Maijan isä 
 Kalle Rouni  vankilanjohtaja 
 Yrjö Tuominen  Abraham Väisänen, talollinen 
 Pentti Viljanen  Salmisen Jussi 
 Valli Raita  Taava, Isoahon piika 
 Simo Osa  kultaseppä 
 Kalle Viherpuu  Lahnalan Mika 
 Evald Terho  markkinamies 
 Olavi Saarinen  Voutilan Ellu 
 Jalmari Parikka  Pahkamäen Aapo 
 Erkki Anio  kyytipoika 
 Arja Niska  tyttö kirkonmäellä 
 Leo Sarri  Jänispuron Manu 
 Topo Leistelä  tuomari 
 Edvin Kajanne  lautamies 
 Otto Noro  lautamies 
 Eija Hiltunen  Väisäsen piikatyttö 
 Jarl Malmstén  vanginkuljettaja 
 Teijo Joutsela  huutokauppakirjuri 
 Einar Nieminen  hakumies 
 Martti Saarikivi  Maijan ja Taavetin poika 

Lähteet

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.