Raivola
Raivola (ven. Ро́щино, Roštšino) on kaupunkimainen taajama ja kaupunkikunta Leningradin alueen Viipurin piirissä Venäjällä. Se sijaitsee Karjalankannaksella 75 kilometriä Viipurista kaakkoon. Taajamassa on 14 200 ja kunnassa 20 700 asukasta (vuonna 2014)[1]. Ennen toista maailmansotaa Raivola oli osa Suomeen kuulunutta Kivennavan kuntaa.
| Raivola Рощино, Roštšino | |
|---|---|
.png) lippu |  vaakuna |
  Raivola | |
Koordinaatit: , 29°36′40″E | |
| Valtio | Venäjä |
| Federaatiosubjekti | Leningradin alue |
| Piiri | Viipurin piiri |
| Hallinto | |
| – Asutustyyppi | kaupunkimainen taajama |
| – Hallinnon tyyppi | kaupunkikunta |
| Pinta-ala | |
| – Kokonaispinta-ala | 395,78 km² |
| Väkiluku (2014) | 20 700 |
| Aikavyöhyke | UTC+3 |
Maantiede ja asutus
Raivolan kunnan pinta-ala on 395,78 neliökilometriä[2]. Se rajoittuu lännessä Viipurin piirin Uudenkirkon (ven. Poljany), pohjoisessa Kyyrölän (Krasnoselskoje) ja idässä Kivennavan (Pervomaiskoje) kuntiin, koillisessa Käkisalmen piirin Punnuksen (Krasnoozjornoje) kuntaan sekä etelässä Pietarin kaupunkiin[3]. Pinta-alasta 76,3 % on metsää, 12,8 % maatalousmaata ja 4,9 % asuinaluetta[4].
Kunnan alueella virtaavat Vuotjoki (ven. Volotšajevka) sekä Vammeljoki (Tšornaja) sivujokineen. Suurimmat järvet ovat Suulajärvi (Nahimovskoje), Vuotjärvi (Volotšajevskoje) ja Kanneljärvi (Pobednoje).[5] Hyötykaivannaisiin kuuluvat turve, sapropeeli, hiekka, sora, savi ja mineraalivärit[6]. Luonnonsuojelualueita ovat Vammeljärven (Gladyševskoje), Lintulan lehtikuusimetsän ja Onkijärven lähisoiden (Ozjornoje) rauhoitusalueet sekä Ilolan maisemansuojelualue[7].
Raivolan kaupunkimaisen taajaman lisäksi kuntaan kuuluu 11 taajamaa: Alakylä (ven. Ganino), Häme (Pušnoje), Ilola (Ovsjanoje), Kanneljärvi (Pobeda), Kanneljärven rautatieasema, Karhula (Volotšajevka), Kaukolempiälä (Tsvelodubovo), Kuuterselkä (Lebjažje), Lenstroitelin lepokoti, Nahimovskoje (entiset Hyrilä ja Kurppa) ja Sahakylä (Muhino)[8]. Yli tuhannen asukkaan keskuksia ovat Raivolan lisäksi Kanneljärvi, Kaukolempiälä ja Häme[1].
Taajaman asukasluvun kehitys
| 1959 | 1970 | 1979 | 1989 | 2002 | 2010 |
|---|---|---|---|---|---|
| 5 612[9] | 7 496[10] | 8 209[11] | 8 436[12] | 9 393[13] | 13 439[14] |
Historia
Kivennavan kuntaan ennen toista maailmansotaa kuulunut Raivolan kylä mainitaan ensimmäisen kerran 1500-luvulla[3]. Vuonna 1800 sinne perustettiin järvimalmia raaka-aineenaan käyttänyt rautaruukki,[15] jonka työvoimaksi tuotiin maaorjia Venäjältä. Maaorjuuden lakkauttamisen jälkeen Raivolanjoen rannalle muodostui venäläinen talonpoikaiskylä, jota kutsuttiin Venäjän- tai Ala-Raivolaksi. Suomalaisten asuttama Suomenkylä sijaitsi ylempänä kukkuloilla.[3]
Raivolan rautaruukki suljettiin vuonna 1874,[15] mutta vuosisadan lopulla sen tilalle syntyi uusi teollisuusalue, joka käsitti sähkölaitoksen, sahan, myllyn ja myöhemmin myös kotelotehtaan. Pietarin ja Viipurin väliselle rautatielle perustettiin vuonna 1870 Raivolan asema, jonka ympärille nousi uusi asemataajama. Rautatien rakentamisen jälkeen paikkakunnasta tuli pietarilaisten suosima huvila-alue. Raivolan ortodoksinen seurakunta sai vuonna 1881 uuden Pyhälle Nikolaokselle omistetun kirkon. Sen vieressä oli pieni hautausmaa, jonne on haudattu Pietarissa syntynyt ja Raivolassa suurimman osan elämästään viettänyt modernistirunoilija Edith Södergran. Lähistöllä sijaitsi Lintulan naisluostari.[3]
Raivolan rautatieaseman hallinnasta taisteltiin Suomen sisällissodassa 23. huhtikuuta 1918. Punaisten miehittämää asemaa vastaan hyökkäsi valkoisten majuri Rainer Stahelin johtama kahden pataljoonan vahvuinen osasto, joka valloitti aseman punaisilta 12 tuntia kestäneiden taisteluiden jälkeen. Punaisten 300 sotilaasta kaatui taistelussa toistasataa.[16]
Toisen maailmansodan jälkeen Raivolasta tuli piirikeskus, joka vuonna 1947 nimettiin ensin Andrei Ždanovin mukaan Ždanovskiksi ja vuonna 1948 Lintulan lehtikuusimetsän perusteella Roštšinoksi (ven. roštša ’lehto’). Vuonna 1959 se sai kaupunkimaisen taajaman statuksen. Suomeen kuuluneesta Raivolasta muistuttavat nykyään vain muutamat vanhat talot, tehdasrakennukset ja sähkölaitoksen pato.[3]
Liikenne, talous ja palvelut
Kunnan läpi kulkevat Pietarista Viipurin kautta Suomeen johtava valtatie M10 (eurooppatie 18) sekä Pietarin, Viipurin ja Suomen välinen rautatie[17]. Etäisyys Raivolasta Pietariin on 63 ja Suomen rajalle 90 kilometriä[2]. Taajamasta on linja-autoyhteydet Pietariin, Viipuriin, Kivennavalle, Kyyrölään ja Terijoelle[18]. Pietarin ja Viipurin väliset paikallisjunat pysähtyvät Raivolan ja Kanneljärven asemilla[19].
Paikallisista elinkeinoista tärkeimpiä ovat jalostus (33 % työssäkäyvistä), rakentaminen (20 %) ja erilaiset palvelut[20]. Suurimmat tuotantolaitokset ovat Udarnikin suurkanala Kanneljärvellä ja Severnaja metštan kukkatarha Hämeessä[21]. Talonrakennusta harjoittavat Roštšinski dom ja Roštšinstroi -nimiset yritykset[22]
Raivolan taajaman palveluihin kuuluvat kaksi lastentarhaa, keskikoulu, lasten harrastuskeskus ja taidekoulu, kulttuuritalo, kirjasto ja poliklinikka. Julkisia palveluja on myös Kanneljärvellä, Hämeessä ja Kaukolempiälässä.[23] Raivolan entisen ortodoksikirkon paikalla kohoaa vuonna 1995 rakennettu uusi kirkko[3].
Matkailu ja nähtävyydet
Seutu on pietarilaisten suosima retkeily- ja vapaa-ajanviettokohde, jossa on paljon puutarhapalsta- ja kesämökkialueita[8]. Kunnassa toimii kaksi hotellia, täysihoitola, lomakylä, parantola, 11 lasten kesäleiriä sekä lukuisia ravitsemuspalveluita.[24]
Nähtävyyksiin kuuluvat Niemenhovin kartanoalue Kanneljärven länsipuolella entisen Lenstroitelin lepokodin alueella, Mannerheim-linjan varustukset ja Edith Södergranin hautamuistomerkki (W. ja M. Aaltonen, 1960[25]) Raivolanjärven lounaisrannan puistoalueella. Seudulla on myös useita toisen maailmansodan aikana kaatuneiden neuvostosotilaiden hautapaikkoja.[26]
Lintulan lehtikuusimetsä
Raivola on tunnettu Lintulan lehtikuusimetsästä, joka aikanaan oli Suomen suurin lehtikuusikko. Metsä istutettiin 1700-luvulla Pietari Suuren aloitteesta laivanrakennuspuun tuottamiseksi. Puusto on siperianlehtikuusta (Larix sibirica), joka oli lähtöisin Uralin ja Arkangelin alueilta. Nykyään metsä on säilynyt suojelutoimien ansiosta. Korkeimmat puut ovat yli 50-metrisiä, ja parhaimmillaan puuta on yli 1000 kuutiometriä hehtaarilla.
Lähteet
- Munitsipalnoje obrazovanije ”Roštšinskoje gorodskoje poselenije” munitsipalnogo obrazovanija ”Vyborgski raion” Leningradskoi oblasti: Materialy po obosnovaniju generalnogo plana 2014. Sankt-Peterburg – Roštšino: ENKO. Viitattu 22.2.2015. (venäjäksi)
Viitteet
Aiheesta muualla
- Raivolan kunnan sivusto (venäjäksi)
- Raivola Leningradin alueen kulttuuri -tietosanakirjassa (venäjäksi)
- Ristikivi: Raivola (venäjäksi)
- Raivola-Seura ry (Arkistoitu – Internet Archive)
- Pohjolan uljain metsä, Suomen Kuvalehti, 28.04.1923, nro 17, s. 14, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Raivolan lehtikuusimetsän perustamisesta 200 vuotta, Helsingin Sanomat, 06.04.1938, nro 93, s. 15, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
_(1993).png)
Hallinnollinen keskus: Viipuri
Kunnat:Antrea (Kamennogorsk) |Enso (Svetogorsk) |Johannes (Sovetski) |Kivennapa (Pervomaiskoje) |Koivisto (Primorsk) |Kyyrölä (Krasnoselskoje) |Kähäri (Gontšarovo) |Makslahti (Glebytševo) |Raivola (Roštšino) |Tienhaara (Seleznjovo) |Uuras (Vysotsk) |Uusikirkko (Poljany) |Viipuri (Vyborg)
Ahjärvi • Hartonen • Hiirelä • Holttila • Ikola • Jalkala • Joutselkä • Jäppinen • Kanala • Karvala • Kaukolempiälä • Kauksamo • Kekrola • Kivennavan kirkonkylä • Kontu • Korpikylä • Kotselkä • Lavola • Liikola • Lintula • Lipola • Miettilä • Multala • Mustapohja • Pamppala • Patrikki • Pihlainen • Polviselkä • Raivola • Rantakylä • Rasala • Riihisyrjä • Riihiö • Rontu • Räikylä • Saarenmaa • Seppälä • Siiranmäki • Soppikylä • Suurselkälä (Suurselkä) • Tammiselkä • Tirttula • Tonteri • Uupune • Vaittila • Vanhakylä • Vehmainen • Voipiala • Vuottaa • Ylentelä