Raga rock

Raga rock on musiikkigenre, joka sisältää vahvoja vaikutteita eteläaasialaisesta musiikista. Tämä ilmenee joko kappaleen rakenteessa, sointivärissä tai siinä käytetyissä soittimissa, joita soitetaan tavanomaisempien instrumenttien rinnalla. Esimerkiksi sitar ja tabla ovat yleisiä raga rockissa käytettyjä soittimia.[1][2]

Raga rock
Alkuperärock, pop, raga
Alkuperämaa Yhdistynyt kuningaskunta
 Yhdysvallat
Kehittymisen
ajankohta
1960-luvun puoliväli
Tyypillisiä
soittimia
sähkökitara, bassokitara, rummut, sitar, tabla, tambura, sähkösitar
Kehittyneitä
tyylilajeja /
suuntauksia
intialainen rock, psykedeelinen rock, acid rock, psykedeelinen pop

Raga rockin syntymäajankohdaksi on katsottu vuosi 1965, jolloin brittiläinen The Yardbirds levytti kappaleen ”Heart Full of Soul”. Se oli ilmeisesti ensimmäinen kerta, kun rock-kappaleessa käytettiin sitaria, vaikkakaan kyseistä versiota ei julkaistu lähes 20 vuoteen. Singlenä heinäkuussa 1965 julkaistussa versiossa Jeff Beck imitoi kitarallaan sitarin ääntä. Myöhemmin samana vuonna intialaisvaikutteisia julkaisuja tekivät myös niin ikään brittiläiset The Kinks- ja The Beatles -yhtyeet.[3]

Esimerkkejä raga rock -kappaleista

[1]

Lähteet

Viitteet