Purjehduskenkä

Purjehduskenkä on louferityyppinen, matala, kumipohjainen, nahkainen nauhakenkä.[1] Kenkien paksu, kuvioitu kumipohja on suunniteltu pitämään aluksen liukkaalla kannella. Lisäksi pohjat valmistetaan väriäpäästämättömästä kumista. Päällysosa on perinteisesti käsitelty vettähylkiväksi ja suolavettä kestäväksi.

Ruskeat purjehduskengät

Purjehduskäytön lisäksi purjehduskengät ovat suositut vapaa-ajan kesäkengät. Tyylillisesti ne sopivat yhteen farmarihousujen, pellavahousujen, sortsien ja prässittömien puuvillahousujen kanssa.[2]

Ensimmäisen purjehduskenkämallin kehittäjäksi tiedetään yhdysvaltalainen vapaa-ajan purjehtija Paul Sperry. Hän pani merkille koiransa pitävän otteen, kun se juoksi mäessä jäisellä maalla. Tutkittuaan koiran tassuja lähemmin Sperry kehitti havaintojensa pohjalta kengän luonnonkumiseen pohjaan aaltomaisen kuvion. Hän sai keksinnölleen patentin, vaikka vastaava idea olikin keksitty jo aiemmin, vuonna 1923. Sperry onnistui myös saamaan Yhdysvaltain laivastolta jättimäisen kenkätilauksen vuonna 1939. Purjehduskenkä on edelleen osa Yhdysvaltain armeijan vapaa-ajan univormua. Nykyään markkinoilla on kymmeniä vastaavia tuotteita, mutta myös John Sperryn yritys on edelleen toiminnassa. [3]

Lähteet

Aiheesta muualla

Tämä vaatetukseen, muotiin tai kauneudenhoitoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.