Prinsessa (vuoden 2010 elokuva)

Arto Halosen ohjaama elokuva vuodelta 2010

Prinsessa on Arto Halosen ohjaama, yhdessä Paavo Westerbergin ja Pirjo Toikan kanssa käsikirjoittama suomalainen draamaelokuva. Prinsessa sai ensi-iltansa elokuvateattereissa 10. syyskuuta 2010 ja nousi ensimmäisellä esitysviikollaan Suomen katsotuimmaksi elokuvaksi. Elokuva piti ykkössijaa hallussaan viiden viikon ajan, nostaen elokuvan näin yhdeksi 2000-luvun menestyneimmistä kotimaisista elokuvista.[1]

Prinsessa
Prinsessa-elokuvan juliste
Prinsessa-elokuvan juliste
OhjaajaArto Halonen
KäsikirjoittajaPirjo Toikka, Arto Halonen, Paavo Westerberg
TuottajaArto Halonen
SäveltäjäTuomas Kantelinen
KuvaajaHannu-Pekka Vitikainen
LeikkaajaTuuli Kuittinen
LavastajaJukka Uusitalo
PääosatKatja Kukkola
Samuli Edelmann
Krista Kosonen
Peter Franzén
Pirkka-Pekka Petelius
Valmistustiedot
ValmistusmaaSuomi
TuotantoyhtiöArt Films Production
LevittäjäSandrew Metronome
Ensi-ilta10. syyskuuta 2010
Kesto104 min
Alkuperäiskielisuomi
Budjetti1 448 260
Katsojat301 104
Aiheesta muualla
Virallinen sivusto
IMDb
Elonet
AllMovie

Prinsessa kertoo todellisesta henkilöstä, Anna Lappalaisesta (1896–1988), joka oli diagnosoitu maanis-depressiiviseksi ja skitsofreniseksi. Elokuva kertoo hänen poikkeuksellisesta elämästään Kellokosken psykiatrisessa sairaalassa ”Kellokosken prinsessana”.

Synopsis

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Sijaiskodista toiseen riepoteltu kabareetanssija Anna Lappalainen (Katja Küttner o.s. Kukkola) päätyy mielisairaalahoitoon, ja pian henkilökunnalle ja muille potilaille selviää, että Lappalainen kärsii voimakkaasta harhasta. Hän kertoo olevansa Prinsessa, kuninkaallinen Buckinghamin palatsista. Vaikka Prinsessa on itsekin hoidettavien joukossa, hänen elämäntehtäväkseen muodostuu lähimmäisten auttaminen.

Prinsessan hovin muodostavat joukko potilastovereita (mm. Krista Kosonen, Peter Franzén ja Pirkka-Pekka Petelius). Hänen hallintoalueensa ulottuu aina Kellokosken kylään ja sen pankin johtajaan (Tapio Liinoja) asti. Hoitohenkilökunta ei kuitenkaan pääse sopuun siitä, onko Prinsessan harhan kanssa myötäeläminen parhaaksi Lappalaiselle. Lääkäri Grotenfelt (Samuli Edelmann) kannattaa moderneja hoitomuotoja ja uusi keksintö, lobotomia, tekee tuloaan myös Suomeen.

Elokuva kertoo yhteiskunnan perspektiivistä katsoen sairaasta ihmisestä, joka olemuksellaan parantaa ja ilostuttaa muita ihmisiä ja ympäristöään. Samalla kun päähenkilö parantaa ympäristöään vallitsevaa terveydenhoitojärjestelmää paremmin ja tehokkaammin, yrittää järjestelmä nujertaa yksilön valovoimaisuuden. Seuraa vuosia kestävä taistelu sairaalan hoitohenkilökunnan ja Anna Lappalaisen välillä hänen identiteetistään ja oikeudesta omaan persoonallisuuteensa.

Lopulta Kellokosken sairaalasta tulee Prinsessan linna, jonne Anna perustaa hovinsa. Vuosien saatossa valovoimainen ja rakastettava persoona saa osakseen ihailua ja kunnioitusta niin potilastovereilta, hoitohenkilökunnalta kuin koko ympäröivältä kyläyhteisöltäkin.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät

 Katja Kukkola  Anna Lappalainen 
 Samuli Edelmann  lääkäri Grotenfelt 
 Krista Kosonen  Christina von Heyroth 
 Irma Junnilainen  ylihoitaja Pakalén 
 Pirkka-Pekka Petelius  potilas Kuronen 
 Peter Franzén  potilas Saastamoinen 
 Antti Litja  ylilääkäri Soininen 
 Paavo Westerberg  lääkäri Lonka 
 Paula Vesala  hoitaja Elsa 
 Joanna Haartti  hoitaja Rauha 
 Panu Tuomikko  hoitaja 
 Tapio Liinoja  pankinjohtaja Granqvist 
 Pertti Koivula  lobotomialääkäri Mäkelä 
 Ulla Tapaninen  Iso-Iita 
 Janne Riekki  Kellokosken potilas 

Palkinnot

Elokuvan ohjannut Arto Halonen palkittiin työstään Helsingin kaupungin Kulttuuripalkinnolla,[2] Suomen mielenterveysseuran palkinnolla[3] ja Kansalaistoiminnan valtakunnallisella tunnustuspalkinnolla.[4] Halonen on ensimmäinen kulttuurialan ammattilainen, jolle kansalaistoiminnan tunnustuspalkinto on myönnetty.

Lappalaista esittänyt Katja Küttner o.s. Kukkola palkittiin työstään parhaan naispääosan Jussi-palkinnolla[5] sekä Suomen Näyttelijäliiton Vuoden elokuvanäyttelijä-palkinnolla.[6] Hänet palkittiin myös Tallinnan elokuvajuhlilla vuoden parhaana naisnäyttelijänä. Viron ohella Prinsessa sai elokuvateatteriensi-iltansa Ranskassa 24. elokuuta 2016 [7] ja sen levitysoikeudet on myyty muun muassa Alankomaihin, Belgiaan, Luxemburgiin, Kreikkaan, Ruotsiin, Sveitsiin, Slovakiaan ja Tšekkiin.[8]

Tuotanto

Elokuvan on tuottanut Arto Halonen ja tuotantoyhtiönä toimi Art Films Production pääyhteistyökumppaninaan Mielenterveyden keskusliitto. Elokuvan on kuvannut Hannu-Pekka Vitikainen ja säveltänyt Tuomas Kantelinen. Äänisuunnittelusta vastasivat Samuli Pullinen, Antti Koukonen ja Heikki Innanen.

Elokuvan pukusuunnittelusta vastasi Ritva Muikku, maskeerauksesta Riikka Virtanen ja lavastuksesta Jukka Uusitalo. Elokuva kuvattiin vuoden 2009 aikana, jolloin ulkokuvauksia tehtiin muun muassa Kellokoskella, Niittylahdessa ja Tukholmassa.

Elokuvasta tehtiin myös Arto Halosen ohjaama menestysmusikaali, jota esitettiin Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä vuonna 2013.[9]

Vastaanotto

Arvioita

Episodi-lehden Mikael Saarinen antoi elokuvalle neljä tähteä. "Halonen selviytyy ensimmäisestä kokoillan pitkästään kunnialla ja pystyy luomaan mielenkiintoisen ajankuvauksen ja ennen kaikkea henkilökuvan ihmisestä, jonka tahto sananmukaisesti vei läpi harmaan kiven."[10]

Film-O-Holic-elokuvasivuston Tina Myllyniemi antoi elokuvalle neljä tähteä ja kommentoi sen kuvaavan "uskottavasti ja koskettavasti ihmisyyden eri puolia; toisaalta vallanhimoa ja kyynisyyttä, toisaalta kykyä asettua toisen ihmisen asemaan."[11]

Helsingin Sanomat antoi elokuvalle kolme tähteä, Veli-Pekka Lehtonen kirjoitti Nyt- viikkoliitteessä 10.9.2010 ”Elokuva on ammattimaisesti toteutettu. Keskeiset näyttelijät, säveltäjä Tuomas Kantelinen ja kuvaaja Hannu-Pekka Vitikainen etunenässä luovat Kellokosken sodanjälkeisen ajan ja miljöön uskottavaksi”.[8]

Palkinnot

Elokuva nähtiin lukuisilla festivaaleilla muun muassa Yhdysvalloissa, Saksassa, Japanissa, Italiassa, Kanadassa ja Alankomaissa.[8] Cape Winelands Film Festivaalilla teos palkittiin Parhaan elokuvan Grand Prix Jury -palkinnolla.[12] Prinsessa kiersi Yhdysvalloissa useilla paikkakunnilla myös tunnetun kriitikon Harlan Jacobsonin kuratoimassa suositussa Talk Cinema -konseptissa ja sai siellä lämpimän vastaanoton.[13]

Soundtrack

  1. Johanna Kurkela: Prinsessalle
  2. Anna ”Prinsessa” Lappalainen: Muistathan kai
  3. Juice Leskinen: Skitsofrenia
  4. PMMP: Maria Magdalena
  5. Pelle Miljoona: Gabriel
  6. Samuli Edelmann: Ihana ilta
  7. Olavi Uusivirta: Minä olen hullu
  8. Hector: Linnut linnut
  9. Vesa-Matti Loiri: Ystävän laulu
  10. Jonna Tervomaa: Se ei kuulu mulle
  11. Nylon Beat: Venäjää
  12. Jope Ruonansuu: Enkeleitä toisillemme
  13. Kari Tapio: Myrskyn jälkeen
  14. Paula Koivuniemi: Kadotettujen sielujen maa
  15. Saija Varjus: Adagio
  16. Junnu Vainio: Sellaista elämä on
  17. Anna ”Prinsessa” Lappalainen: Maalaistytön elo kaupungissa
  18. Johanna Kurkela: Ah armainen (Caro Mio Ben)

Lähteet

Aiheesta muualla