Pink Cadillac

Pink Cadillac on vuonna 1989 ensi-iltansa saanut komediallinen toimintaelokuva, jonka pääosissa esiintyivät Clint Eastwood ja Bernadette Peters. Sen on ohjannut Buddy Van Horn.

Pink Cadillac
Alkuperäinen elokuvateatterijuliste
Alkuperäinen elokuvateatterijuliste
OhjaajaBuddy Van Horn
KäsikirjoittajaJohn Eskow
TuottajaMichael Gruskoff
David Valdes
SäveltäjäSteve Dorff
KuvaajaJack N. Green
LeikkaajaJoel Cox
PääosatClint Eastwood
Bernadette Peters
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
TuotantoyhtiöWarner Bros.
LevittäjäWarner Bros.
Netflix
Ensi-iltaYhdysvallat 26. toukokuuta 1989
Suomi 3. marraskuuta 1989
Kesto116 min
Alkuperäiskielienglanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Juoni

Eastwood on palkkionmetsästäjä[1] Tommy Nowak, jonka tehtävänä on ottaa kiinni takuita vastaan vapaaksi päässeet rikolliset. Työ sujuu rutiinilla, mutta Nowak on kovan paikan edessä, kun hänen on otettava kiinni Lou Ann McGuinn (Peters), pienen vauvan yksinhuoltaja, jolla on hallussaan neljä miljoonaa varastettua dollaria ja entinen miesystävä rikoskumppaneineen perässä.

Arvioita

Helsingin Sanomien Pertti Avola kirjoitti elokuvan ensi-illan aikoihin, ettei muista Clint Eastwoodin aiemmin näytelleen näin huonossa elokuvassa[2]. Myös Asko Alanen piti Video-oppaassa vuodelta 1994 Pink Cadillacia Eastwoodin uran ”syvimpänä pohjamutana” ja antoi sille yhden tähden viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”huono”.[1]

Lähteet