Parolan leijona

Parolan leijona on keisari Aleksanteri II:n vierailun kunniaksi vuonna 1868 paljastettu muistomerkki Hattulan Parolannummella. Patsaan veisti kuvanveistäjä Andreas Fornander ja se sijaitsee varuskunnan harjoituskentän etelälaidassa.[1]

Parolan leijona
NimiParolan leijona
TekijäAndreas Fornander
Valmistumisvuosi1868
Taiteenlajikuvanveisto
Korkeus520 cm jalustoineen
SijaintiParolannummi
PaikkakuntaHattula
Koordinaatit, 024°21′50.0″E
Parolan leijona jalustoineen.

Metalliseokseen valettu veistos on leijona, jonka vasemman etukäpälän alla on pallo. Alhaalta porrastettu jalusta on harmaata graniittia. Muistomerkin kokonaiskorkeus on 5,2 metriä[2].

Graniittijalustaan on kirjoitettu versaalikirjaimin:

18 29/VII 63
KATSASTELI TÄÄLLÄ H. K. MAJEST: SA
SUOMEN SUURI RUHTINAS
ALEKSANDER II
SUOMEN SOTAVÄKEÄ

Muistomerkki liittyy Helsingin vuoden 1863 valtiopäiviä edeltävään Aleksanteri II:n Suomen matkaan. Suomen kaartin univormuun pukeutunut keisari tarkasti Parolannummella Suomen sotajoukot.[3]

Paikalla oli myös senattori J. V. Snellman, joka esitteli keisarille Kielireskriptin eli asetuksen, joka kohotti suomen kielen aseman Suomen suuriruhtinaskunnan valtionhallinnossa ruotsin rinnalle. Säädöksen mukaan suomenkielisiä asiakirjoja voitiin jättää virastoihin ja tuomioistuimiin välittömästi asetuksen voimaantulon jälkeen. Asetus velvoitti viranomaisia ryhtymään toimenpiteisiin, jotta valtion elimet ja laitokset pystyisivät 20 vuoden kuluttua asetuksen voimaantulosta tuottamaan itse suomenkielisiä asiakirjoja. Keisari hyväksyi asetuksen allekirjoittamalla sen seuraavana päivänä Hämeenlinnan maaherrantalossa.[3]

Kuvanveistäjä Andreas Fornander (1820–1903) opiskeli Tukholman taideakatemiassa. Hänet tunnetaan varsinkin eläimiä esittävistä savisista pienveistoksistaan, sekä maisemamaalauksistaan.[4] Keisarin elinaikana paljastettu veistos on vanhin Aleksanteri II:n muistomerkki.

Monumentti konservoitiin vuonna 2011 ja työn yhteydessä selvisi, että leijonapatsaan metalliseoksessa yli 50 prosenttia on lyijyä, noin 30 prosenttia tinaa ja noin 20 prosenttia sinkkiä[2]. Konservoinnin yhteydessä leijonan pinta pronssattiin paremman säilyvyyden takaamiseksi[2].

Katso myös

Lähteet

Aiheesta muualla