Pakojuna

vuoden 1985 elokuva

Pakojuna (Runaway Train) on vuonna 1985 ensi-iltansa saanut toimintatrilleri, jonka ohjasi Andrei Kontšalovski ja pääosissa ovat Jon Voight ja Eric Roberts.

Pakojuna
Runaway Train
OhjaajaAndrei Kontšalovski
Käsikirjoittaja
TuottajaYoram Globus
Menahem Golan
Henry T. Weinstein
SäveltäjäTrevor Jones
KuvaajaAlan Hume
LeikkaajaHenry Richardson
Pääosat
Valmistustiedot
ValmistusmaaYhdysvallat
TuotantoyhtiöMGM
LevittäjäCannon Films
Netflix
Ensi-ilta1985
Kesto111 min
AlkuperäiskieliEnglanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Akira Kurosawan aiheeseen perustuva[1] elokuva kertoo karskista vangista, Oscar ”Manny” Manheimista, joka on viettänyt kolme vuotta eristyssellissä, josta hänet kuitenkin vapautetaan oikeuden määräyksestä. Mannyllä on tietenkin ensimmäisenä mielessään pakeneminen ja hän onnistuu pakenemaan vankilasta nuoren Buckin avulla, joka päättääkin lähteä Mannyn matkaan. Pakomatkallaan kaksikko hyppää erääseen tavarajunaan. Hyvin alkanut pakomatka saa karmaisevan lopun, sillä veturin kuljettaja kuolee äkilliseen sydänkohtaukseen ja juna kiitää entistä kovempaa kohti tuhoaan...

Näyttelijät

 Jon Voight  Oscar ”Manny” Manheim 
 Eric Roberts  Buck 
 Rebecca De Mornay  Sara 
 Kyle T. Heffner  Frank Barstow 
 John P. Ryan  Warden Ranken 

Arvioita

Video-oppaassa vuodelta 1994 Asko Alanen antaa Pakojunalle neljä tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”erinomainen”.[1]

Lähteet

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.