Pablo Aimar

argentiinalainen jalkapalloilija

Pablo César Aimar (s. 3. marraskuuta 1979[1] Rio Cuarto, Argentiina) on argentiinalainen jalkapalloilija, pelipaikaltaan keskikenttäpelaaja. Aimarin lempinimi on El Payaso (suom. pelle).

Aimar aloitti uransa River Platessa kaudella 1997–1998 ja osoitti nopeasti olevansa eräs Argentiinan lahjakkaimmista nuorista pelaajista. Vuonna 2001 Aimar siirtyi Valenciaan 24 miljoonalla eurolla. Jo samana vuonna Valencia voitti Espanjan-mestaruuden ja eteni Mestarien liigan loppuotteluun. Vuonna 2004 hän voitti Valencian riveissä UEFA Cupin. Hän on kärsinyt huomattavasti loukkaantumisista. Kesällä 2006 Aimar siirtyi Real Zaragozaan. Hän siirtyi heinäkuussa 2008 portugalilaisseura Benficaan, jossa hän pelasi viisi vuotta.

Aimar on yksi useista argentiinalaisista jalkapalloilijoista, josta on ennustettu uutta Maradonaa. Aimarin epätasaisuuden ja suuren loukkaantumisherkkyyden vuoksi hän ei lunastanut odotuksia.

Aimar pelasi Argentiinan joukkueessa vuosien 2002[2] ja 2006[3] MM-kilpailuissa. Hän pelasi kaikkiaan 52 maaottelua ja teki niissä kahdeksan maalia vuosina 1999–2009[4].

Lähteet

Aiheesta muualla


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.