Oulaisten Nuorisokuoro

suomalainen nuorisokuoro

Oulaisten Nuorisokuoro oli oulaistelainen nuorisokuoro, jossa oli vuosittain mukana noin 25 peruskoulu- ja lukioikäistä laulajaa.[1] Kuoro oli perustettu vuonna 1972, ja sitä johti koko olemassaolon ajan Tapani Tirilä, vuoteen 2022 saakka.[2][3]

Kuoro on tehnyt 36 ulkomaanmatkaa, muun muassa festivaaleihin ja kuorokilpailuihin, ja vastaavasti 20 ulkomaista kuoroa on vieraillut Oulaisissa. Vuosina 2000 ja 2008 kuoro esiintyi kutsuttuna Kansainvälisen musiikkikasvattajien järjestön maailmankonferenssissa ja vuonna 2010 Britannian kuoronjohtajien yhdistyksen seminaarissa. Kuoro on kantaesittänyt muun muassa Pekka Kostiaisen, Juhani Komulaisen, Olli Kortekankaan, Herman Rechbergerin, Harri Wessmanin, Seppo Pohjola, Riikka Talvitien, Reijo Kekkosen ja David Hamiltonin musiikkia ja osallistunut lukuisiin yhteistyöproduktioihin.[2]

Vuonna 1975 kuorolle myönnettiin Yleisradion harrastemusiikin kunniapunnus. Kuoro edusti Suomea Tallinnan laulujuhlilla 1980 ja lauloi eduskunnassa sen 75-vuotisjuhlassa 1982.[2] Yleisradion vuoden nuorisokuoro se on ollut kausilla 1989–1990 ja 2018–2019.[4]

Äänitteet

Oulaisten Nuorisokuoro on tehnyt yhdeksän äänitettä:

  • Haluan löytää uuden laulun (1975)
  • Pienet laulumme (1977)
  • Yhteinen joulu (1978; yhdessä Kouvolan Musiikkiluokkien Kuoron kanssa)[5]
  • Suojaavat siipes Jeesus (1986)
  • Joululauluja (1991; yhdessä Pyhäjokilaakson Mieslaulajien kanssa)[6]
  • Oulaisten Nuorisokuoro ajassa (2000)
  • Laulupuun kukkia 30 vuoden ajalta (2002)
  • Tuttu valo hohtaa (2007)
  • Virsiä (2012).

Lisäksi kuoro on mukana viidellä kokoomalevyllä.[7]

Lähteet

Aiheesta muualla

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.