Oodi (kappale)

Katri Ylander & Yksinäinen yhtyeen kappale
”Oodi”
Katri Ylander & Yksinäinen yhtye
Singlen ”Oodi” kansikuva
Singlen tiedot
 AlbumiltaUusi maa
 Julkaistu23. elokuuta 2013 (Radio)
30. elokuuta 2013 (Digi)
 Tuottaja(t)Katri Ylander
Matti Salovaara
 Kesto04.07 (Albumiversio)
04.01 (Radio edit) [1]
03.38 (Power Mix) [2]
 Levy-yhtiöSuomen Musiikki
Muut kannet
Power Mix-version kansikuva
Katri Ylander & Yksinäisen yhtyeen muut singlet
”Naamiot”
2013
”Oodi”
2013

Oodi on Katri Ylander & Yksinäinen yhtye -kokoonpanon kappale, joka julkaistiin yhtyeen syyskuussa 2013 julkaistun Uusi maa-albumin toisena singlenä.[3] Kappale jaettiin radioille 23. elokuuta ja julkaistiin digitaalisesti viikkoa myöhemmin, 30. elokuuta 2013.[3] Kappaleen on sanoittanut ja säveltänyt Ylander ja Matti Salovaara.[4]

Alkuvuodesta 2014 kappaleesta julkaistiin uusi versio lisänimellä Power Mix, joka nousi Yle Radio Suomen soitetuimmaksi kappaleeksi tammikuun lopussa 2014.[5][6]

Kappaleesta on julkaistu myös musiikkivideo, jonka on ohjannut Ylander ja Salovaara yhdessä Mikko Haataisen kanssa.[4]

Kappaleet

Digitaalinen lataus
  1. Oodi (Radio edit) – 4.01
Digitaalinen lataus
  1. Oodi (Power Mix) – 3.38

Listasijoitukset

ListaParas
sijoitus
Suomen virallinen singlelista
Suomen virallinen latauslista
Radiolista

Lähteet

Tämä singleen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.