On lautalla pienoinen kahvila

vuoden 1952 elokuva

On lautalla pienoinen kahvila on Thure Bahnen ohjaama suomalainen mustavalkoelokuva vuodelta 1952. Elokuva on Bahnen esikoisohjaus.

On lautalla pienoinen kahvila
OhjaajaThure Bahne
KäsikirjoittajaToivo Särkkä
PerustuuTatu Pekkarisen lauluun
TuottajaToivo Särkkä
SäveltäjäHarry Bergström
KuvaajaSulo Tammilehto
LeikkaajaArmas Vallasvuo
LavastajaAarre Koivisto
PääosatTuija Halonen
Siiri Angerkoski
Kalle Viherpuu
William Markus
Valmistustiedot
ValmistusmaaSuomi
TuotantoyhtiöSuomen Filmiteollisuus
Ensi-ilta30. toukokuuta 1952
Kesto91 min
Alkuperäiskielisuomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Suomen Filmiteollisuus teki niin sanottuna rallilinja-aikana useita iskelmän varaan rakennettuja elokuvia.[1] Monet niistä pohjautuivat Tatu Pekkarisen sanoituksiin, kuten tämäkin. Niiden juonisisältö jäi hyvin ohueksi.

Lauluyhtye Kipparikvartetti ei näy elokuvassa, vaan heidän ääntään mallaavat näyttelijät Aarne Helen, Armas Jokio, Anton Soini ja Kalle Viherpuu. Kahvilanpitäjä Hurma-Jussia näyttelee toimittaja Retu Kukkonen, urheiluselostaja Anssi Kukkosen isä.[1]

Tarinassa metsänhoitaja Vuoristo (William Markus) tekeytyy tukkilaiseksi, joka hurmaa työmaan naiset. Vähän ennen elokuvan ensi-iltaa kuollut Kalle Viherpuu esittää velmua Metkua.[2]

Näyttelijät

 Tuija Halonen  Savotan Sanni 
 Siiri Angerkoski  Marleena, tukkilaisten kahvittaja 
 Kalle Viherpuu  Metku, tukkilainen 
 William Markus  Eräs eli metsänhoitaja Vuoristo 
 Joel Asikainen  Kymppi, kirjuri 
 Aarne Helen  Virta, tukkilainen 
 Retu Kukkonen  Hurma-Jussi, kahvilanpitäjä 
 Pentti Viljanen  Noki-Joosu, pontikankeittäjä 
 Pentti Forsman  tukkilainen 
 Toivo Lahti  hinaajan kapteeni 
 Armas Jokio  Jäärä, tukkilainen 
 Anton Soini  Äimä, tukkilainen 
 Veikko Linna   
 Toppo Elonperä   
 Kauko Laurikainen   
 Paavo Hukkinen   
 Kaarlo Wilska   
 Aarne Laine   
 Arttu Suuntala   

Arviot

Aikalaisarvioissa elokuvan parhaana puolena ja kantavana voimana pidettiin yleisesti Harry Bergströmin musiikkia.[3]

Eräässä televisioajan arviossa elokuvaa on pidetty kömpelönä mutta toisaalta sympaattisena. Sen hauskin pariskunta on arvion mukaan kaksikko Viherpuu ja Angerkoski.[4] Kiitosta saavat niin Bergströmin sävelet kuin Pekkarisen nokkelat sanoituksetkin, jotka yhdistyvät yltiöriemukkaaksi elämäniloksi, ja Kipparikvartetin äänet soivat kriitikon arvion mukaan upeasti (Henri Waltter Rehnström, Tv-maailma 2014).[5]

Lähteet