Olli-Poika Parviainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Olli-Poika Parviainen
Hämeenlinnan kaupunginjohtaja
23. elokuuta 2021 –
EdeltäjäTimo Kenakkala
Kansanedustaja
2015–2019
Ryhmä/puolueVihreä eduskuntaryhmä
VaalipiiriPirkanmaan vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt20. syyskuuta 1980 (ikä 43)
Rauma
Tiedot
Sotilaspalvelus
Sotilasarvosiviilipalvelusmies
Aiheesta muualla
Kotisivu

Olli-Poika Parviainen (s. 20. syyskuuta 1980 Rauma[1]) on Hämeenlinnan kaupunginjohtaja.[2] Aikaisemmin Parviainen on toiminut valtiosihteerinä sisäministeriössä, vihreiden kansanedustajana, vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja Tampereen kaupunginvaltuutettuna sekä apulaispormestarina.[3][4][5][6]

Tausta ja työura

muokkaa wikitekstiä

Parviainen on valmistunut filosofian maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 2016 ja medianomiksi Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2004.[1][7] Hän kävi Rauman lyseon lukiota, josta valmistui ylioppilaaksi vuonna 1999.[1]

Parviainen nimitettiin kesäkuussa 2019 Rinteen hallituksen sisäministeri Maria Ohisalon valtiosihteeriksi.[8] Parviainen toimi vuosina 2015–2019 vihreiden kansanedustajana ja sitä ennen vuodet 2011–2015 Tampereen apulaispormestarina.[9]

Parviainen on toiminut myös vuosina 2017-2021 Fimlab Laboratoriot Oy:n ja Tampereen Särkänniemi Oy:n hallitusten puheenjohtajana.[9][7]

Varhaisemmin urallaan Parviainen työskenteli muun muassa yrittäjänä, kansanedustajan avustajana, Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan pääsihteerinä ja tietotekniikan tuntiopettajana.[10][1]

Parviainen valittiin Tampereen kaupunginvaltuustoon ensimmäisen kerran vuoden 2008 kunnallisvaaleissa ja uudelleen vuosina 2012, 2017 ja 2021.[2] Hän toimi kaupunginhallituksen jäsenenä vuosina 2009–2011 ja valtuustoryhmänsä puheenjohtajana 2009–2015. Tampereen apulaispormestarina hänen 2011–2015 vastuualueitaan olivat kaupungin osaamis- ja elinkeinopalvelut sekä elämänlaatu- ja sivistyspalvelut.[11]

Vuosina 2004–2009 Parviainen työskenteli vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkysen avustajana. Hän on ollut vihreiden puoluehallituksen jäsen (2007–2009) ja varajäsen (2005–2007). Vuonna 2005 Parviainen oli Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja ja vuonna 2004 varapuheenjohtaja. Hän on myös Tampereen vihreiden nuorten perustajajäsen ja entinen puheenjohtaja (2003–2004) ja Tampereen vihreiden entinen puheenjohtaja (2006−2008). Parviainen on toiminut vihreiden liikennepoliittisen työryhmän sihteerinä (2005–2009) ja puheenjohtajana (2016 alkaen), kunnallista ilmastopolitiikkaa valmistelevan työryhmän sihteerinä (2008) ja puolueen valtakunnallisen kunnallisvaaliohjelman laatineen työryhmän puheenjohtajana (2011−2012).[7]

Parviainen on ollut myös Maan ystävien hallituksen (2006), Reilun kaupan edistämisyhdistyksen hallituksen (2006) ja Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastovaltuuskunnan (2006–2008) jäsen.[7]

Kauppalehti Optio listasi Parviaisen yhdeksi tulevaisuuden johtavista poliitikoista 1980-luvulla syntyneitä käsittelevässä teemanumerossaan 18/2009.[12]

Parviainen oli ehdolla kansanedustajaksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Hän sai 1 145 ääntä eikä tullut valituksi.[13] Hän oli ehdolla vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Pirkanmaan vaalipiirissä, sai 4437 ääntä ja tuli valituksi.[4][14] Eduskuntavaaleissa 2019 Parviainen sai 3343 ääntä, mikä ei riittänyt valituksi tulemiseen.[15] Parviainen oli ehdolla myös Europarlamenttivaaleissa vuonna 2019 keräten 9121 ääntä.[16]

Eduskunnassa Parviainen oli jäsen hallintovaliokunnassa ja tulevaisuusvaliokunnassa, varajäsen Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnassa sekä varapuheenjohtaja vihreässä eduskuntaryhmässä.[1] Parviainen oli jäsen myös Sisäministeriön Poliisiasiain neuvottelukunnassa[17] ja varajäsen Tasa-arvoasiain neuvottelukunta TANEssa.[18] Poliittisiksi painopisteikseen hän nimesi työllisyys-, kulttuuri- ja tietoyhteiskuntapolitiikan.

Yksityiselämä

muokkaa wikitekstiä

Parviainen asui lapsuutensa ja nuoruutensa pääosin Raumalla. Parviaisen isoisä äidin puolelta on teollisuusneuvos Mauno Suoramaa. Tampereelle Parviainen muutti vuonna 2000 ja Hämeenlinnaan vuonna 2021. Parviainen on naimisissa ja hänellä on vuonna 2013 ja 2015 syntyneet lapset. Hän harrastaa muun muassa musiikkia, lukemista sekä tietokone- ja roolipelejä.[10]

Vuonna 2001 Iltasanomat haastatteli parikymppistä Parviaista, joka työsti opiskelukavereineen "Jääkäri"-nimistä tietokonepeliä Venäjän hyökkäyksestä Suomeen.[19]

Aiheesta muualla

muokkaa wikitekstiä

Navigointivalikko