Nuotin vierestä

vuoden 2016 elokuva

Nuotin vierestä on uudenvuodenpäivänä 2016 ensi-iltansa saanut suomalainen draamakomediaelokuva, jonka on ohjannut Lauri Nurkse. Elokuvan pääosissa nähdään muun muassa Riku Nieminen, Leena Uotila, Essi Hellén ja Pihla Viitala.

Nuotin vierestä
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
OhjaajaLauri Nurkse
Käsikirjoittaja
TuottajaElla Piesala[1]
SäveltäjäLauri Porra[2]
KuvaajaJuge Heikkilä[2]
Pääosat
Valmistustiedot
ValmistusmaaSuomi
TuotantoyhtiöFremantleMedia Finland
Ensi-ilta
Kesto98 minuuttia[3]
Alkuperäiskielisuomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Juoni

Pidättyväinen insinööri Arto Mulkonsaari (Riku Nieminen) asuu Helsingissä kontrolloivan ja tiukan Marjukka-vaimonsa (Pihla Viitala) kanssa. Arton juristiäiti Leena (Leena Uotila), jonka puoliso Kauko (Raimo Grönberg) on juuri kuollut, saa idean osallistua Kotkassa käytäviin karaoken SM-kilpailuihin ja pyytää Artoa viemään hänet paikalle. Arto vastustelee, mutta hänen mielensä muuttuu, kun hän huomaa, kuinka tärkeää laulaminen on äidille. Arto tutustuu myös kilpailun tuomariin, Susanna Salmiseen (Essi Hellén).

Näyttelijät

 Riku Nieminen  Arto Mulkonsaari 
 Leena Uotila  Leena Mulkonsaari 
 Essi Hellén  Susanna Salminen 
 Pihla Viitala  Marjukka Mulkonsaari 
 Juha Muje  Veikko "Veke" Hirvonen 
 Antti Luusuaniemi  Rainesalo 
 Raimo Grönberg  Kauko Mulkonsaari 
 Oskari Katajisto  Erik Pöppönen 
 Mona Kortelampi  Eija Alanko 
 Urho Mikkonen  Arto lapsena 
 Leena Pöysti  Leena nuorena 
 Tuukka Leppänen  Kauko nuorena 

Elokuvan ohjaaja Lauri Nurkse tekee roolin Leenan sydänkirurgina.[2]

Arvioita

Episodi
Jouni Vikman
[4]
Film-O-Holic.com
Emmi Koivumäki
[5]
Helsingin Sanomat
Leena Virtanen
[6]
Ilta-Sanomat
Taneli Topelius
[7]
Keskisuomalainen
Jarmo Valkola
[8]
Lapin Kansa
Pekka Eronen
[9]

Helsingin Sanomien Leena Virtasen mukaan Riku Niemisen pääroolista huolimatta Leena Uotila luo elokuvan hengen. ”Sekä Nieminen että Uotila tekevät hahmoistaan aitoja, enemmän kuin pelkkiä komediatyyppejä. [Pihla] Viitalan esittämä vaimo on kirjoitettu turhan yksinkertaisesti, mutta Viitala näyttelee hahmon sopivasti yli. Essi Hellén ei oikein löydä paikkaansa joukossa.”[6]Turun Sanomien Päivi Valotie oli kriittisempi. Hänen mielestään Nuotin vierestä kompastuu karikatyyrimäisiin henkilöhahmoihinsa, joiden tekemisiin ja tunnetiloihin on vaikea uskoa. Vain Leena Uotilan elämäniloisessa eläkeikäisessä hän näki mukavaa luontevuutta. Kerronta vaihtelee tyyliään pitkin matkaa koomisesta vakavaan. ”Hampaatonta ja hömelöä kokonaisuutta vaivaavat väkinäinen vitsailu ja umpikuluneet asetelmat.”[10] Episodin Jouni Vikman kirjoitti elokuvan olevan samanlaista höttöä kuin vähän aiemmin ensi-iltaan tullut Luokkakokous: ”Mutta vaikka senkin ytimessä on itsensä nolaaminen, Nuotin vierestä onnistuu käsittelemään aihetta positiivisuuden kautta henkisen ja fyysisen satuttamisen sekä mukarankkuuden sijaan. Jos farssi on oleellinen osa suomalaista elokuvaa, se voisi edes olla tämän kaltaista nössöilyä.”[4]

Näytelmäversio

Tamperelainen Pyynikin kesäteatteri toi kesällä 2019 ensi-iltaan näyttämösovituksen elokuvasta.[11]

Lähteet

Aiheesta muualla