Bell Labs
Bells Labs eli Bell Telephone Laboratories oli vuonna 1925 perustettu yhdysvaltalaisen puhelinyhtiö AT&T:n tutkimus- ja tuotekehityshaara, joka tuotti 1900-luvulla useita läpimurtoja tietoliikennetekniikan, matematiikan, fysiikan, materiaalitieteen ja tietojenkäsittelytieteen aloilla. Bell Labsissa tehdystä tutkimuksesta on jaettu yhdeksän Nobel-palkintoa ja useita Turing-palkintoja.[1]
| Nokia Bell Labs | |
|---|---|
 | |
 | |
| Tutkimuslaitoksen tiedot | |
| Perustettu | 1925 |
| Sijainti | Murray Hill, New Jersey, Yhdysvallat |
| Kotisivu | |
Bell Labs on nykyään osa Nokian tutkimus- ja tuotekehitysosastoa Nokian ostettua Alcatel-Lucentin vuonna 2016. Nokia Bell Labsin päämaja sijaitsee Murray Hillissä, New Jerseyssä, Yhdysvalloissa, ja sillä on tutkimusosastoja ympäri maailmaa. Suomessa osastoja on Oulussa, Tampereella ja Espoossa.[2]
Historia
Bell Labs kehittyi AT&T:n teknisen osaston pohjalta. Alexander Graham Bellin alkuperäisten patenttien rauetessa 1900-luvun alussa, AT&T haki kilpailuetua paikallisten puhelinyhtiöiden suhteen kehittämällä pitkän kantaman puhelinyhteyksiä. Tämä vaati kuitenkin aiempaa parempia vahvistimia. Vuonna 1915 AT&T onnistui fyysikko Harold D. Arnoldin kehittämien triodivahvistimien avulla avaamaan puhelinyhteyden Yhdysvaltojen halki, New Yorkista San Franciscoon. A&T onnistui saamaan kaukopuhelumarkkinat itselleen, minkä jälkeen se osti paikallisia puhelinyhtiöitä, saavuttaen lopulta monopoliaseman Yhdysvaltain puhelinmarkkinoilla.[3]
AT&T:n sekä sen tytäryhtiön Western Electricin tekniset osastot järjesteltiin vuonna 1925 yhdeksi yhtiöksi, joka sai nimen Bell Telephone Laboratories. Yhtiöön siirtyi noin 4000 tiedemiestä ja insinööriä. Bell Labsin perustehtävä oli kehittää A&T:n puhelinverkkotoimintaa. A&T:n monopoliaseman turvin se teki alusta asti myös tutkimusta, josta ei ollut saatavilla välitöntä hyötyä. Laboratorion ensimmäinen tieteellinen läpimurto tapahtui vuonna 1927 Clinton Davissonin havaitessa elektronien siroavan nikkelikiteestä Louis de Broglien aineaaltohypoteesin mukaisesti. Davisson palkittiin löydöstä vuoden 1937 Nobelin fysiikanpalkinnon puolikkaalla.[3][4]
Toisen maailmansodan aikaan Bell Labsin tutkimus suuntautui sotilaselektroniikkaan. Yhtiössä kehitettiin esimerkiksi tutkaa ja kryptografiaa.[4]
Vuonna 1996 AT&T irrotti Bell Laboratories tutkimusyksikön ja laitteistovalmistuksen Lucent Technologiesiin.[5]
Vuonna 2007 Lucent ja Alcatel yhdistyivät muodostaen Alcatel-Lucentin. Bell Laboratories ja Alcatelin tutkimusyksikkö yhdistyivät.[5]
Vuonna 2016 Nokia osti yksikön ja yhdisti sen Nokian FutureWorks-yksikön kanssa.[5] Yrityskaupan eli fuusion toteuduttua kanssa osasto on osa Nokia-konsernia. Aiesopimus esitettiin huhtikuun puolivälissä 2015,[6] ja yhdistynyt yhtiö aloitti toimintansa tammikuussa 2016.[7]
Kehitys
Bell Labsissa on kehitetty muun muassa transistori, laser, informaatioteoria, Unix-käyttöjärjestelmä ja C-ohjelmointikieli.[8][9] Myös Plan 9 hajautettu käyttöjärjestelmä on saanut siellä alkunsa.[10]
Transistorin kehittivät William Shockley, John Bardeen ja Walter Brattain, jotka esittelivät keksintöä yhtiössä 23. joulukuuta 1947.[11] Bell Labs esitteli keksintöä julkisesti lehdistötilaisuudessa 30. kesäkuuta 1948.[11]
Vuonna 1979 Bell Labs esitteli ensimmäisen yhdelle piirille rakennetun digitaalisen signaaliprosessorin.[12]
Vuonna 1984 Bell Labsin työntekijä Bjarne Stroustrup oli saanut valmiiksi sisäisen referenssimanuaalin ja C++-ohjelmointikieli julkaistiin kaupallisesti vuonna 1985.[13]
Toiminta nykyään
Bell Labsilla työskenteli noin 700 ihmistä vuoden 2015 alussa. Sen tutkimus keskittyy kuuteen osa-alueeseen:
- fysikaaliset tieteet
- tietotekniikka ja tietokoneohjelmat
- matematiikka ja algoritmit
- tietoverkot
- optinen tiedonsiirto
- langattomuus eli langaton viestintä, kuten WLAN
Lähteet
Kirjallisuutta
- Bernstein, Jeremy: Three degrees above zero : Bell Labs in the information age. New American Library, 1986. ISBN 978-0-451-62529-8. Teoksen verkkoversio.
- Gertner, Jon: The idea factory : Bell Labs and the great age of American innovation. Penguin Press, 2012. ISBN 978-1-59420-328-2. Teoksen verkkoversio.
Aiheesta muualla
