Nina ja Erik

vuoden 1960 elokuva

Nina ja Erik on Aarne Tarkaksen ohjaama suomalainen elokuva vuodelta 1960. Elokuva on sukupolvidraama[1].

Nina ja Erik
OhjaajaAarne Tarkas
KäsikirjoittajaAarne Tarkas
TuottajaT. J. Särkkä
SäveltäjäKalevi Hartti
KuvaajaKalle Peronkoski
LeikkaajaElmer Lahti
LavastajaAarre Koivisto
PääosatPirkko Mannola
Martti Katajisto
Tauno Palo
Ville-Veikko Salminen
Valmistustiedot
ValmistusmaaSuomi
TuotantoyhtiöSuomen Filmiteollisuus Oy
Ensi-ilta1960
Kesto82 minuuttia
Alkuperäiskielisuomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Tarkaksella oli käsikirjoitus valmiina pari vuotta, mutta sopivan näyttelijän puute esti toteutuksen, kunnes löytyi Pirkko Mannola. 33-vuotias Martti Katajisto on kuitenkin polvihousuista huolimatta liian vanha roolinsa ikäluokkaan. Tarina perustuu vuonna 1957 tapahtuneeseen autovarkauksien sarjaan, jonka takana oli nuorisoliiga.[2]

Arviot

Aikalaiskriitikoita ei miellyttänyt elokuvan syyttävän sormen kohdistaminen vanhempiin. Leo Nordberg (Uusi Suomi) kääntää ongelman ohjaaja-käsikirjoittaja Tarkakseen: "Tarkas [ei] ilmeisesti ole kylliksi perehtynyt tämän päivän nuorten elämään ja heidän ehkä hieman vaikeasti selitettävään moderniin hengenlaatuunsa". Matti Salo (Ylioppilaslehti) lataa: "Nina ja Erik on kurja elokuva. Se on myös törkeä elokuva. [– –] Nina ja Erik pahoinpitelee ihmisen kalleimpia aistinelimiä, silmää ja korvaa. Nina ja Erik on rikollinen elokuva. [– –] Suomessa tehdään maailman tylsimmät elokuvat." Salo menetti arvionsa vuoksi vapaalippuoikeuden. Mutta myönteisiäkin arvioita esitettiin: "...kaunista filmiä, raikasta, haurasta ja runollista", kuten Jukka Martinkari (Turun Sanomat) kirjoittaa.[3]

Myöhemmän televisioesityksenkin yhteydessä Arto Pajukallio arvioi, että osoittelevuudestaan huolimatta elokuva on herkkää rakkauden kuvausta.[1]

Näyttelijät

 Pirkko Mannola  Nina Swahn 
 Martti Katajisto  Erik Vaara 
 Tauno Palo  arkkitehti Tauno Vaara 
 Ville-Veikko Salminen  Heikki "Hessu" Korte 
 Gunvor Sandkvist  Kirsti Ström 
 Liisa Nevalainen  rouva Vaara 
 Maija Karhi  Lissu 
 Lena Ressler  Kati 
 Pertti Roisko  poika Lissun hipoissa 
 Martti Palo  poika Lissun hipoissa 
 Paavo Hukkinen  lääkäri 
 Mirja Karisto  sairaanhoitaja 
 Keijo Komppa  raastuvanoikeuden puheenjohtaja 
 Aarne Tarkas  valokuvaaja 
 Veikko Mård  valokuvaaja 
 Kalevi Hartti  poika Lissun hipoissa 
 Sirpa Särömaa  tyttö Lissun hipoissa 
 Vilho Ruuskanen  hautajaisvieras 
 Kalle Rouni  hautajaisvieras 
 Gunnel Hanén  hautajaisvieras 
 Laila Rihte  hautajaisvieras 
 Irja Kuusla  Hessun vuokraemäntä 
 Hugo Ahlberg  uutistenlukijan ääni 

Lähteet

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.