Muppettien joulu

Muppettien joulu (The Muppet Christmas Carol) on vuonna 1992 valmistunut yhdysvaltalainen komediallinen musikaalielokuva, jossa esiintyvät Muppetit. Se perustuu Charles Dickensin tunnettuun joulutarinaan, joka kertoo ilkeästä ja saidasta Ebenezer Scroogesta. Pääroolia näyttelee Michael Caine. Suuri osa Dickensin tarinan muista henkilöhahmoista on elokuvassa korvattu muppetti-hahmoilla. Elokuva tehtiin kaksi vuotta Muppetien luojan Jim Hensonin kuoleman jälkeen ja sen ohjasi hänen poikansa Brian Henson.

Muppettien joulu
The Muppet Christmas Carol
Elokuvan juliste
Elokuvan juliste
OhjaajaBrian Henson
KäsikirjoittajaJerry Juhl
TuottajaBrian Henson
Martin Baker (käännä suomeksi)
SäveltäjäMiles Goodman
Paul Williams
KuvaajaJohn Fenner (käännä suomeksi)
LeikkaajaMichael Jablow
TuotantosuunnittelijaVal Strazovec (käännä suomeksi)
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
TuotantoyhtiöWalt Disney Pictures
Jim Henson Productions
LevittäjäWalt Disney Studios Motion Pictures
Disney+
Ensi-ilta11. joulukuuta 1992
Kesto86 min.
Alkuperäiskielienglanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

Arvioita

Video-oppaassa vuodelta 1994 Muppettien joulu saa kolme tähteä viidestä, mikä vastaa sanallista arviota ”hyvä”.[1]

Lähteet

Aiheesta muualla

Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.