Mummola (vuoden 2023 elokuva)

vuoden 2023 elokuva

Mummola on vuonna 2023 ensi-iltansa saanut Tia Kouvon ohjaama ja käsikirjoittama draamaelokuva. Elokuvassa erään perheen kolme sukupolvea kokoontuu yhteen viettämään joulua.[1]

Mummola
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
OhjaajaTia Kouvo
KäsikirjoittajaTia Kouvo
Tuottaja
SäveltäjäSveinung Nygaard
KuvaajaJesse Jalonen
LeikkaajaOkku Nuutilainen
LavastajaNanna Hirvonen
Pääosat
Valmistustiedot
ValmistusmaaSuomi
TuotantoyhtiöElokuvayhtiö Aamu
Vilda Bomben Film
LevittäjäAurora Studios
Ensi-ilta
Kesto114 minuuttia
Alkuperäiskielisuomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Mummola sai ensi-iltansa Berliinin elokuvajuhlilla.[2][3] Teatteriensi-iltansa se sai Suomessa 10. marraskuuta 2023. Elokuva voitti 10 000 dollarin arvoisen pääpalkinnon Soulin kansainvälisellä naisten elokuvafestivaalilla Etelä-Koreassa.[4]

Elokuva sai eniten ehdokkuuksia vuoden 2024 Jussi-gaalassa 11 ehdokkuudella.[5] Elokuva palkittiin kolmella Jussilla: vuoden elokuva, vuoden käsikirjoitus ja vuoden ohjaus.[6]

Näyttelijät

 Ria Kataja  Susanna 
 Elina Knihtilä  Helena 
 Leena Uotila  Ella 
 Tom Wentzel  Lasse 
 Jarkko Pajunen  Risto 
 Sakari Topi  Simo 
 Elli Paajanen  Hilla 
 Toomas Talikka  Kassu 

Arvosteluja

Helsingin Sanomat
Miska Rantanen
[7]
Hämeen Sanomat
Leevi Ikonen
[8]
Keskipohjanmaa
Hannu Björkbacka
[9]
Episodi
Jesse Raatikainen
[10]
Hufvudstadsbladet
Krister Uggeldahl
[11]

Palkintoja

  • Parhaan elokuvan palkinto Saksassa Lyypekin Nordic Film Days -festivaalilla (12 500 euroa).[12]
  • Parhaan elokuvan palkinto "Kultainen kukko" Latviassa Riian kansainvälisillä elokuvajuhlilla (4 000 euroa)[13]
  • Parhaan elokuvan palkinto Etelä-Koreassa Soulin kansainvälisillä naisten elokuvajuhlilla.[14] (10 000 dollaria)[15]
  • Tuomariston palkinto Brysselin kansainvälisillä elokuvajuhlilla Directors' week -esitysssarjassa (1 000 + 5 000 euroa)[16]
  • Tuomariston palkinto Transilvanian kansainvälisillä elokuvajuhlilla (1 500 euroa)[17]
  • Erityismaininta Reykjavikin kansainvälisillä elokuvajuhlilla[18]
  • Parhaan kuvaajan palkinto Espanjassa Valencian kansainvälisillä elokuvajuhlilla Cinema Jovessa [19]
  • Parhaan käsikirjoituksen Jussi-palkinto 2024[6]
  • Parhaan ohjauksen Jussi-palkinto 2024[6]
  • Parhaan elokuvan Jussi-palkinto 2024[6]

Lähteet

Tämä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.