Mongolian presidentinvaali 2017

Mongolian presidentinvaali 2017 järjestettiin 26. kesäkuuta 2017. Istuva presidentti Tsahiagiin Elbegdorž oli valittu ensimmäistä kertaa vuonna 2009 ja uudestaan vuonna 2013 joten hän ei saanut asettua kolmatta kertaa ehdolle. Ensimmäistä kertaa kukaan ehdokkaista ei saanut ensimmäisellä kierroksella yli 50% ääniosuutta, joten vaaleissa järjestettiin toinen kierros kahden eniten ääniä saaneen ehdokkaan, Haltmaagiin Battulgan ja Mijeegombyn Enhboldin kesken.[1]

Mongolian presidentinvaali 2017
Mongolia
2013 ←
26. kesäkuuta 2017 (1. kierros)
7. heinäkuuta 2017 (2. kierros)
→ 2021

Äänestysprosentti60,67 %
 Haltmaagiin BattulgaMijeegombyn Enhbold
EhdokasHaltmaagiin BattulgaMijeegombyn Enhbold
PuolueDemokraattinen puolueKansanpuolue
Äänet611 226497 067
Kannatus55,15 %44,85 %

Presidentinvaalien tulokset

Presidentti ennen vaaleja

Tsahiagiin Elbegdorž
Demokraattinen puolue

Uusi presidentti

Haltmaagiin Battulga
Demokraattinen puolue

Ehdokkaat

Kolme poliittista puoluetta asetti ehdokkaita presidentinvaaleihin: Mongolian Kansanpuolue, Demokraattinen puolue ja Mongolian kansan vallankumouspuolue.

Miyeegombyn Enkhbold edusti Mongolian kansanpuoluetta. Hän oli toiminut Mongolian pääministerinä vuosina 2006–2007.

Khaltmaagiin Battulga edusti Demokraattista puoluetta. Taustaltaan Battulga on judoka.[2]

Mongolian kansan vallankumouspuolue oli valinnut alun perin ehdokkaakseen Nambaryn Enkhbayarin 5. toukokuuta pidetyssä kokouksessa. Mongolian äänikomissio kieltäytyi antamasta Enkhbayarille ehdokkuutta tämän pitkän rikoshistorian vuoksi. Lisäksi Enkhbayar ei ollut viettänyt viittä edellistä vuotta Mongoliassa, vaan oli ollut osan ajasta ulkomailla. Tämän vuoksi puolue päätyi valitsemaan ehdokkaakseen Sainkhuugiin Ganbaatarin.

Äänestäminen

Ensimmäisellä kierroksella kolmanneksi eniten ääniä saanut Sainkhüügiin Ganbaatar kieltäytyi hyväksymästä tulosta väittäen, että häneltä puuttuu ääniä. Ganbaatar olisi tarvinnut 1 849 ääntä enemmän päästäkseen toiselle kierrokselle.

Toisella kierroksella Battulga valittiin presidentiksi selkeällä äänienemmistöllä. Sant Maral -järjestön edustaja Luvsanvandan Sumati kommentoi presidentinvaaleja todeten, että yksikään ehdokkaista ei sovi presidentiksi.[3] Sumati myös kritisoi vaaleja huonoimmiksi Mongoliassa järjestetyiksi vaaleiksi.[3]

Tyhjien äänten käyttäminen äänestyksessä

Mongolian presidentinvaaleissa oltiin ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa äänestys meni toiselle kierrokselle. Mongolian keskusäänestystoimistolla ei ollut antaa selkeää ohjetta pudonneiden ehdokkaiden kampanjoinnista. Ensimmäisellä kierroksella pudonnut Sainkhuugiin Ganbaatar käytti tätä puutetta hyväkseen kehottamalla ihmisiä äänestämään tyhjää, jotta kumpikaan jäljellä olevista ehdokkaista ei saisi yli 50% ääniosuutta.

Toisella kierroksella tyhjiä äänestyslippuja palautettiin 99 494 kappaletta, joka oli 8,23% äänimäärästä.

Ensimmäisen kierrokset tulokset

Alueittain

EdustajaK. BattulgaProsentteina %M.EnkboldProsentteina %M. GanbaatarProsentteina %
Arkhangai12,39831,47 %12,05930,61 %14,93237,90 %
Bayan-ölgii14,21836,68 %19,33249,88 %5,20513,43 %
Bayankhorgor23,88660,44%11,49729,09 %4,13710,46%
Bulgan8,58532,23 %7,78229,22 %10,26338,53 %
Govi-Altai6,56527,06 %9,59239,54 %8,10133,39 %
Dornogovi9,20632,44 %9,53533,60 %9,63533,95 %
Govisumber2,41434,47 %2,03129,00 %2,55736,51 %
Dornod10,28833,94 %8,09226,70 %11,92439,34 %
Dundgovi5,41427,67 %5,14226,28 %9,00446,03 %
Zavkhan12,02238,46 %12,50540,01 %6,72621,52 %
Övörkhangai14,62431,50 %17,90838,58 %13,88329,91 %
Ömnögovi8,08730,16 %7,23826,99 %11,48442,83 %
Sukhbaatar9,32033,58 %10,02336,11 %8,41130,30 %
Selenge14,84432,28 %15,61933,96 %15,51933,75 %
Töv11,25327,67 %16,54640,69 %12,85531,62 %
Uvs10,35530,67 %16,69849,46 %6,70319,85 %
Khovd10,6029,58 %13,72440,35 %10,22130,05 %
Khövsgöl17,42032,24 %18,80234,80 %17,80432,95 %
Khentii11,25336,04 %7,80424,99 %12,16238,95 %
Darkhan-uul12,42730,05 %12,56530,39 %16,35139,54 %
Orkhon14,77134,28 %9,86322,89 %18,46142,82 %

Ulaanbaatarin duuregit

Ulaanbaatarin duuregitÄäniäProsentteinaÄäniäProsentteinaÄäniäProsentteina
Khan-Uul34,59546,50 %21,02728,26 %18,76125,22 %
Baganuur4,27535,34 %4,07733,71 %3,74230,94 %
Bagakhangai50925,94 %11,0456,26 %34917,78 %
Bayanzurkh67,33645,21 %37,91125,45 %43,66129,32 %
Nalaikh5,54234,28 %4,17225,81 %6,45039,90 %
Sukhbaatar29,40746,50 %18,30328,94 %15,52424,55 %
Chingeltei31,06543,39 %17,59124,57 %22,92332,02 %
Bayangol48,31450,59 %25,83127,04 %21,35022,35 %
Songino Khairkhan63,93838,47 %36,28625,86 %50,02235,65 %
Hylätyt2,97963,19 %99521,10 %74015,69 %
Yhteensä517,47838,10 %411,74830,30 %409,89930,19 %

Toisen kierroksen tulokset

Alueittain

ProvinssiK.BattulgaM.Enkhbold
Mongolian aimagitÄäniä%Ääniä%
Arkhangai16,76347,43 %15,55943,91 %
Bayan-Ölgii16,20142,11 %21,30651,38 %
Bayankhongor23,08564,65 %11,94433,45 %
Bulgan11,56849,95 %9,36040,42 %
Govi-Altai8,33440,51 %10,79352,46 %
Dornogovi11,65744,86 %12,45647,93 %
Govisumber2,76442,13 %3,33150,77 %
Dornod13,53551,52 %10,27139,09 %
Dundgovi6,42036,93 %8,24347,42 %
Zavkhan14,63248,99 %13,99346,85 %
Övörkhangai20,20948,46 %19,00145,57 %
Ömnögovi10,25848,14 %8,41239,48 %
Sukhbaatar11,62848,51 %10,86045,31 %
Selenge18,38144,16 %20,03248,12 %
Töv14,56240,22 %19,19253,01 %
Uvs12,17239,23 %17,36755,97 %
Khovd13,13544,10 %14,45148,52 %
Khövsgöl24,13549,20 %21,55043,93 %
Khentii14,45253,75 %9,65835,92 %
Darkhan-uul16,49645,54 %16,15444,59 %
Orkhon20,04253,78 %12,45233,41 %

Ulaanbaatarin duuregit

Ulaanbaatarin duuregitÄäniäProsentteinaÄäniäProsentteina
Khan-Uul38,04756,19 %23,47634,67 %
Baganuur5,19347,71 %4,79144,02 %
Bagakhangai68236,73 %1,10859,67 %
Bayanzurkh75,76555,11 %49,03035,66 %
Nalaikh6,67945,52 %7,06846,10 %
Sukhbaatar32,36455,60 %20,71735,30 %
Chingeltei34,80754,02 %23,38236,29 %
Bayangol51,59658,63 %29,10233,07 %
Songino Khairkhan64,27250,87 %50,34339,85 %
Hylätyt2,03075,86 %49718,57 %
Yhteensä611,22650,61 %497,06741,16 %

Vaalien tulokset kootusti

EhdokasPuolueÄänet ensimmäisellä kierroksella%Äänet toisella kierroksella%
Haltmaagiin BattulgaDemokraattinen puolue517,47838,11 %611,22650,61 %
Miyeegombyn EnkhboldMongolian kansanpuolue411,74830,32 %497,06541,16 %
Sainkhuugiin GanbaatarMongolian kansan vallankumouspuolue409,89930,19 %--
Virheellisiä/hylättyjä ääniä18,6631,37 %99,4948,23 %
Yhteensä-1,357,788100 %1,207,787100 %
Rekisteröityjä äänestäjiä-1,978,29868,27 %1,990,78760,67 %

Battulga vannoi virkavalansa 10. heinäkuuta 2017 ja painotti virkaanastujaispuheessaan maan teollistumisen vauhdittamista ja korruption kitkemistä. Lisäksi hän sanoi tekevänsä töitä sen eteen, että Mongolialla olisi mahdollisimman hyvät suhteet molempiin naapureihinsa: Venäjään ja Kiinaan.[4].

Lähteet