Minna Koskela

suomalainen freelancernäyttelijä

 

Minna Koskela
Henkilötiedot
Syntynyt3. kesäkuuta 1967 (ikä 57)
Janakkala
Ammattikäsikirjoittaja, näyttelijä, ohjaaja
Näyttelijä
Aktiivisena1992–
Merkittävät roolit
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Svensk Filmdatabas

Minna Hannele Koskela (s. 3. kesäkuuta 1967 Janakkala)[1] on suomalainen käsi­kirjoittaja, näyttelijä ja ohjaaja. Hän opiskeli Teatteri­korkea­koulussa 1988-1992.[1]

Ura

Minna Koskela on käsi­kirjoittanut televisio­sarjan Kumman kaa (2003–2005), jossa esiintyi Ellu Jokisen roolissa. Sarja voitti vuonna 2004 parhaan draama­sarjan Telvis-palkinnon.[2] Siitä tehtiin myös näytelmä Kummanki kaa ja mukana myös Vesa, jolla oli teatteri­kiertue 2009–2013. Näytelmällä oli yli 135 000 katsojaa[3][4].

Hän on ollut käsi­kirjoittajana televisio­sarjoissa Rilluma­rei ja reipasta menoa ja Ex-onnelliset[5].

Koskela on tehnyt töitä mm. Ryhmäteatterissa, Turun ja Helsingin kaupunginteatterissa.

Minna Koskela julkaisi ensimmäisen näytelmänsä Talo­yhtiö­musikaalin, joka sai ensi-iltansa Teatteri Avoimissa Ovissa vuonna 2008.[6] Hänen kirjoittamastaan ja ohjaamastaan viidestä näytelmästä Melkein kuin Emmer­dalessä (2014) on käännetty englanniksi nimellä Too Deep ja vuonna 2018 se valittiin 300 hakijan joukosta Los Angelesissa pidettäville The Road -näytelmä­festivaaleille, jossa se esitettiin luku­draamana[7]. Koskela käsi­kirjoitti ja ohjasi komedian Exän uus ja vanha (2018)[8], jota on esitetty Rauman Kaupunginteatterissa[9], Mikkelin Teatterissa[10], Keski-Uudenmaan Teatterissa[11] ja tuorein ensi-ilta on keväällä 2024 Turun Teatteri Akselissa[12].

Kesällä 2021 Koskela esiintyi Imatran kesä­teatterissa Pokka pitää -esityksen pää­roolissa Hyacinth Buckena[13] ja jatkaa samassa roolissa Tampereen Komediateatterissa 2023-2024[14].

Hän sovitti ja esittää kaikki roolit Luolanainen näytelmässä, jota esitettiin Aleksanterin Teatterissa Helsingissä 2019[15]–2022[16]. Näytelmä on kiertueella ympäri Suomea mm. Riihimäellä [17], Porissa [18], Mikkelissä[19] ja Kotkassa.

Koskela kiertää aktiivisesti Suomea näytelmissä Luolanainen, Anskin ja Minskin seks... eiku sketsishow[20]... ja Liksomin Napakymppi.[21]

Filmografia

Ääninäyttelijänä
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Lähteet

Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”EKK”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”KT”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.
Viittausvirhe: <ref>-elementin nimeä ”RT2018”, johon viitataan elementissä <references> ei käytetä edeltävässä tekstissä.

Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.