Mestis-kausi 2011–2012

Kausi 2011–2012 oli jääkiekon Mestiksen 12. kausi. Suomi-sarjasta tai SM-liigasta ei tullut edellisen kauden päätteeksi uusia joukkueita Mestikseen, joten samat kaksitoista jatkoivat kuin edellisellä kaudella. Kaksi joukkuetta pelasi uusilla nimillä, kun heinolalainen HeKi muutti nimensä Peliitoiksi ja jyväskyläläinen D Team muutettiin JYP-Akatemiaksi. Hallitsevana mestarina kauteen lähti Vaasan Sport. Runkosarja alkoi 14. syyskuuta 2011 ja viimeiset ottelut pelattiin 15. helmikuuta 2012, minkä jälkeen siirryttiin pudotuspeleihin.

Mestis-kausi 2011–2012
Järjestyksessä oleva kausi12.
Joukkueiden määrä12
MestariSport
Toinen sijaJokipojat
Kolmas sijaKooKoo
Pudonneet joukkueetK-Laser (konkurssi 5.12.2011)
Ylempi sarjatasoSM-Liiga
Alempi sarjatasoSuomi-sarja

 ← 2010-2011

2012-2013 → 

Mestaruuden voitti Vaasan Sport, jolle mestaruus oli toinen perättäinen. Liigakarsinnassa Sport kohtasi SM-liigan viimeiseksi sijoittuneen Tampereen Ilveksen. Edelliskausien tapaan Mestiksen mestarilla oli mahdollisuus nousta SM-liigaan voittamalla liigassa viimeiseksi jäänyt joukkue liigakarsinnassa ja lunastamalla tältä ”liigalisenssi”. Liigakarsinta pelattiin paras seitsemästä -järjestelmällä siten, että SM-liigajoukkueella oli kotietu. Ilves voitti Sportin otteluvoitoin 4–1 ja säilytti paikkansa SM-liigassa.

Joukkueet 2011–2012

Runkosarja

Runkosarjassa pelattiin 12 joukkueen nelinkertainen sarja eli yhteensä 44 ottelua ja lisäksi sarjassa oli neljä kolmen joukkueen välisarjaa, joissa pelattiinkahta muuta saman välisarjan joukkuetta vastaan kerran kotona ja kerran vieraissa, eli yhteensä neljä ottelua. Välisarjat olivat:

Kiekko-Laserin luovuttua sarjasta 5. joulukuuta yhdistettiin kaksi ensinmainittua lohkoa: Jukurit, JYP-Akatemia, SaPKo, Hokki ja Jokipojat pelasivat yksinkertaisen välisarjan eli neljä ottelua per joukkue. Lisäksi sarjan loppuun lisättiin ylimääräisiä kierroksia, joissa kohtasivat joukkueet sijoituksen perusteella. Ottelut pelattiin seuraavasti: 1 vs 2 - back to back, palkintona runkosarjan menestyksestä ”taistelu runkosarjan voitosta”, 3-5 – yksinkertainen sarja ”haaste kotiedusta”, 6-8 – yksinkertainen sarja ”mukana pudotuspeleissä”, 9-11 – yksinkertainen sarja ”pudotuspeleihin tai vältä karsinnat”. Joukkueiden ottelumäärä putosi näin 46:een.

Toinen edelliskauden uutuus revanssiviikonloppu sau myöskin jatkoa ja ne pelattiin 4. ja 5. marraskuuta. Uudet otteluparit olivat:

  • Hokki ja K-Laser
  • Jokipojat ja SaPKo
  • Jukurit ja KooKoo
  • K-Vantaa ja Peliitat
  • Sport ja JYP-Akatemia
  • TUTO ja LeKi

Runkosarjan jälkeen kahdeksan parasta joukkuetta etenivät pudotuspeleihin. Pudotuspelit oli tarkoitus pelata kymmenen joukkueen pudotuspeleinä, mutta K-Laserin luovuttua sarjasta tätä ei toteutettu.

Pudotuspelit voittanut joukkue kohtasi liigakarsinnoissa SM-liigan viimeiseksi jääneen joukkueen paras seitsemästä -ottelusarjassa. Mestiksen kaksi viimeistä puolestaan pelasivat paras viidestä -pudotuspelisarjan, jonka voittaja säilytti sarjapaikkansa ja häviäjä joutui karsimaan sarjapaikastaan Suomi-sarjan kolmen parhaan joukkueen kanssa. Karsintasarja pelattiin kaksinkertaisena ja sen kaksi parasta pelasivat Mestiksessä kaudella 2012–2013.[1]

Varsinaisella peliajalla saavutetusta voitosta sai kolme pistettä ja hävinnyt joukkue jäi pisteittä. Mikäli ottelu venyi jatkoajalle tai 5 minuutin jatkoajan jälkeen voittomaalikilpailuun, voittaja sai kaksi ja häviäjä yhden pisteen.

Sarjataulukko

# Joukkue O 3p 2p 1p 0p TM PM ME P
1 Jukurit46 25 7 5 9 164 107+5794
2 KooKoo46 25 3 10 8 121 94+2791
3 Sport46 24 4 8 10 154 104+5088
4 Jokipojat46 18 8 4 16 142 134+874
5 SaPKo46 18 6 3 19 136 126+1069
6 TUTO Hockey46 16 6 4 20 132 150-1864
7 Hokki46 15 4 10 17 113 125-1263
8 K-Vantaa46 13 6 6 21 118 143-2557
9 JYP-Akatemia46 14 7 0 25 104 156-5256
10 LeKi46 14 4 5 23 105 130-2555
11 Peliitat 46 12 4 4 26 103 123-2048

Pistepörssi

#PelaajaJoukkueOttelutMaalitSyötötPisteet
1.Jussi TapioSport44163147
2.Juuso RajalaJokipojat41113445
3.Mika HalavaSport45202343
4.Ville-Vesa VainiolaTUTO45152843
5.Jesper PiitulainenJukurit46162642
6.Antti VirtanenTUTO39152742
7.Mika KujanpääSport46191938
8.Iiro MemonenJukurit46152338
9.Tobias SalmelainenJukurit42132538
10.Mikael RuohomaaJokipojat44122638

Maalivahtien torjuntapörssi

PelaajaJoukkueOMin.PMTNPPMKT%
1.Mikko RämöKooKoo392355.4668111561,7394,25
2.Teemu SeppänenJukurit, SaPKo241404.264356941,8492,97
3.Antti RautiolaPeliitat231370.075364402,3292,40
4.Aaro PeltonenHokki321870.367081342,2592,07
5.Joni PuurulaSport311870.506980142,2192,07
6.Mikko PätsiLeKi321858.187888712,5291,92
7.Juho SantanenTUTO201183.455863632,9491,64
8.Sami RajaniemiJYP-Akatemia261528.358082703,1491,18
9.Antti OreJokipojat321907.548484142,6490,92
10.Niko KaulioSaPKo, KooKoo231276.306155512,8790,10

Pudotuspelit

PuolivälierätVälierätLoppuottelu
          
18.2. – 23.2.    
 Jukurit 4
2.3. – 7.3.
 K-Vantaa 0 
 Jukurit 1
18.2. – 25.2.
  Jokipojat 3 
 Jokipojat 4
11.3. – 15.3.
 SaPKo 1 
 Sport 3
18.2. – 27.2.
  Jokipojat 0
 KooKoo 4
2.3. – 7.3.
 Hokki 2 
 KooKoo 1Pronssiottelu
18.2. – 23.2.
  Sport 3 
 Sport 4 Jukurit 0
 TUTO 0  KooKoo 1
9.3.

Puolivälierät (paras seitsemästä)

Jukurit – K-Vantaa 4-0
18.2.2012 Jukurit K-Vantaa 8-2
19.2.2012 K-Vantaa Jukurit 1-5
21.2.2012 Jukurit K-Vantaa 3-2
23.2.2012 K-Vantaa Jukurit 1-4
Jukurit välieriin voitoin 4-0.
KooKoo – Hokki 4-2
18.2.2012 KooKoo Hokki 3-1
19.2.2012 Hokki KooKoo 2-1
21.2.2012 KooKoo Hokki 5-1
23.2.2012 Hokki KooKoo 3-2
25.2.2012 KooKoo Hokki 4-3 ja.
26.2.2012 Hokki KooKoo 0-3
KooKoo välieriin voitoin 4-2.

Sport – TuTo 4-0
18.2.2012 Sport TuTo 7-1
19.2.2012 TuTo Sport 3-4 ja.
21.2.2012 Sport TuTo 9-0
23.2.2012 TuTo Sport 1-4
Sport välieriin voitoin 4-0.
Jokipojat – SaPKo 4-1
18.2.2012 Jokipojat SaPKo 3-1
19.2.2012 SaPKo Jokipojat 2-1
21.2.2012 Jokipojat SaPKo 3-2 ja.
23.2.2012 SaPKo Jokipojat 1-2
25.2.2012 Jokipojat SaPKo 5-2
Jokipojat välieriin voitoin 4-1.

Välierät (paras viidestä)

Jukurit – Jokipojat 1-3
2.3.2012 Jukurit Jokipojat 2-4
3.3.2012 Jokipojat Jukurit 1-2
5.3.2012 Jukurit Jokipojat 1-5
7.3.2012 Jokipojat Jukurit 4-1
Jokipojat loppuotteluihin voitoin 3-1.

KooKoo – Sport 1-3
2.3.2012 KooKoo Sport 2-3 ja.
3.3.2012 Sport KooKoo 7-2
5.3.2012 KooKoo Sport 1-0 ja.
7.3.2012 Sport KooKoo 3-1
Sport loppuotteluihin voitoin 3-1.

Loppuottelut (paras viidestä)

Sport – Jokipojat 3-0
11.3.2012 Sport Jokipojat 1-0 ja.
12.3.2012 Jokipojat Sport 2-3 ja.
14.3.2012 Sport Jokipojat 2-1
Sport mestari voitoin 3-0.

Pronssiottelu

Jukurit – KooKoo 0-1
9.3.2012 Jukurit KooKoo 1-2 ja.
KooKoo voitti pronssia.

Mestiskarsinnat

Putoamiskarsintaottelut (paras seitsemästä)

LeKi – Peliitat 2-4
18.2.2012 LeKi Peliitat 1-0
22.2.2012 Peliitat LeKi 7-4
24.2.2012 LeKi Peliitat 2-1 ja.
26.2.2012 Peliitat LeKi 5-2
29.2.2012 LeKi Peliitat 4-5 ja.
2.3.2012 Peliitat LeKi 4-2
Peliitat säilytti sarjapaikkansa otteluvoitoin 4–2, LeKi karsintasarjaan

Karsintasarja

# Joukkue O 3p 2p 1p 0p TM PM ME P
1 LeKi6 5 0 0 1 31 13+1815
2 HCK6 4 0 0 2 30 15+1512
3 KeuPa HT6 2 0 0 4 20 40-206
4 KOOVEE6 1 0 0 5 18 31-133

LeKi säilyi ja HCK nousi Mestikseen.

Ottelut

Koti \ Vieras HCK Keu KV LeK
HCK 9-3 5-2 6-2
KeuPa 3-2 9-1 0-5
KOOVEE 1-5 9-3 1-4
LeKi 4-3 11-2 5-1


Lopulliset sijoitukset

SijaJoukkue
1.Sport
2.Jokipojat
3.KooKoo
4.Jukurit
5.SaPKo
6.TUTO Hockey
7.Hokki
8.K-Vantaa
9.JYP-Akatemia
10.Peliitat
11.LeKi

Lähteet

Aiheesta muualla