Mestis-kausi 2000–2001

Kausi 2000–2001 oli jääkiekon Mestiksen ensimmäinen kausi. I divisioonan nimi muutettiin Mestikseksi vuonna 2000 SM-liigan sulkemisen myötä. I divisioonan voitti edeltävänä kautena Oulun Kärpät, joka myös nousi SM-liigaan voitettuaan Lahden Pelicansin karsinnoissa. SM-liigaa laajennettiin 13 joukkueen sarjaksi, jolloin Pelicansia ei pudotettu Mestikseen. Liigan sulkemispäätös tapahtui 20. huhtikuuta 2000.[1]

Mestis-kausi 2000–2001
Järjestyksessä oleva kausi1.
Joukkueiden määrä12
Sarja alkoi20. syyskuuta 2000
Sarja päättyi7. huhtikuuta 2001
MestariJukurit
Toinen sijaTuTo
Kolmas sijaHermes
Pistepörssin voittajaMarkku Takala, K-Vantaa
Ylempi sarjatasoSM-Liiga
Alempi sarjatasoSuomi-sarja

 ← 1999-2000

2001-2002 → 

Uutena joukkueena Mestikseen oli edellisenä keväänä II-divisioonasta noussut Mikkelin Jukurit, joka karsinnoissa voitti Savonlinnan Pallokerhon. Mestiksen Runkosarja alkoi 20. syyskuuta 2000 ja päättyi 7. maaliskuuta 2001. Runkosarjan voitti TuTo, yhden pisteen erolla Jukureihin. Runkosarjan kärkikaksikko kohtasi lopulta myös loppuotteluissa. Mestiksen historian ensimmäisen mestaruuden voitti Mikkelin Jukurit. Mestaruuden ratkaissutta viidettä ottelua seurasi Turun Kupittaalla arviolta 800 mikkeliläistä. Runkosarjan pistepörssin voitti K-Vantaan Markku Takala.

Runkosarja

Play-offeihin
Karsintasarjaan
JoukkueOVTPHTMPMMEP
TuTo442789201126+7562
Jukurit4430113183100+8361
Hermes4425712153122+3157
K-Vantaa4422517160143+1749
Sport4421518153129+2447
Haukat4419916155135+2047
Diskos4420321157146+1143
Ahmat4416424134170-3636
FPS4415425130179-4934
Jokipojat4413724110161-5133
KooKoo4413526100147-4731
UJK4412428106184-7828

Runkosarjan pistepörssi

Mestiksen runkosarjan lopullinen pistepörssi

#PelaajaJoukkueOttelutMaalitSyötötPisteet
1.Markku TakalaK-Vantaa44263258
2.Markus JämsäSport40302555
3.Jani VäänänenJukurit44203050
4.Pasi KangasDiskos43202949
5.Tuomas JalavaTuTo42252146

Pudotuspelit (3 voittoa)

PuolivälierätVälierätLoppuottelu
          
10.3.–14.3.2001    
 TuTo 3
21.3–24.3.2001
 Ahmat 0 
 TuTo 3
10.3. –14.3.2001
  Sport 0 
 Jukurit 3
30.3–7.4.2001
 Diskos 0 
 TuTo 2
10.3.–14.3.2001
  Jukurit 3
 Hermes 3
21.3–26.3.2001
 Haukat 0 
 Jukurit 3Pronssiottelu
10.3.–14.3.2001
  Hermes 1 
 K-Vantaa 0 Hermes 1
 Sport 3  Sport 0
31.3.2001

Pudotuspelien pistepörssi

Mestiksen pudotuspelien lopullinen pistepörssi

#PelaajaJoukkueOttelutMaalitSyötötPisteet
1.Petri LehtonenJukurit1261117
2.Jarkko ImmonenTuTo115712
3.Antti LaaksoJukurit117411
4.Pasi JärvinenJukurit126511
5.Lasse KanervaJukurit12639

Karsintasarja

JoukkueOVTPHTMPMMEP
KalPa62402317+68
UJK63121617-17
EPS62131419-55
KooKoo6123151504

KalPa nousi Mestikseen, UJK säilytti sarjapaikkansa. Myös KooKoo sai pitää sarjapaikkansa Jokipoikien ja EPS:n ajauduttua konkurssiin.

Lähteet

Viitteet