Maustetytöt

suomalainen yhtye

Maustetytöt on suomalainen yhtye, jonka jäsenet ovat siskokset kitaristi Anna Karjalainen ja kosketinsoittaja Kaisa Karjalainen. Yhtyeen esikoissingle ”Tein kai lottorivini väärin” ilmestyi helmikuussa 2019[3] ja esikoisalbumi Kaikki tiet vievät Peltolaan saman vuoden lokakuussa.[4]

Maustetytöt
Maustetytöt Kampin kauppakeskuksessa kesäkuussa 2019.
Maustetytöt Kampin kauppakeskuksessa kesäkuussa 2019.
Tiedot
Toiminnassa2017–
Tyylilajipop,[1] iskelmä[2]
KotipaikkaHelsinki
Laulukielisuomi
Jäsenet

Kaisa Karjalainen
Anna Karjalainen

Levy-yhtiö

Is This Art!

Aiheesta muualla
Kotisivut

Karjalaiset ovat kotoisin Vaalasta ja asuvat Helsingin Kalliossa. He kuuntelevat perinteistä suomalaista iskelmää, ja heidän esikuvansa on Leevi and the Leavings. Oskari Onninen sanoo Helsingin Sanomissa, että yhtye on ”suorastaan epäilyttävän ’aito’ ja epäkaupallinen”.[3] Kappaleet sisältävät Soundin Antti Luukkasen mukaan ”arkirealismia ja suorastaan kurjuuden glamouria”.[5] Yhtyeen levy-yhtiö Is This Art! kuvaa Maustetyttöjä indie pop -duoksi.[1]

Historia

Ennen Maustetytöt-yhtyettä Karjalaiset olivat olleet mukana Kaneli-yhtyeessä. Yhtyeessä oli heidän lisäkseen kolmas sisarus Maija, joka soitti yhtyeessä rumpuja.[5] Kaneli julkaisi EP:n Tommy's Broken Guitar (2012) ja LP:n Hazy Days (2016).[6][7][8][9] Kaisa Karjalaisella ja Janne Aslak Räsäsellä oli Ehkä-niminen yhtye, joka julkaisi muun muassa EP:t Työttömän yövuoro (2015) ja Sää, sääsket ja sä / Jätä mut, joulu, rauhaan (2016).[10]

Maustetyttöjen ensimmäinen single, helmikuun 2019 alussa julkaistu ”Tein kai lottorivini väärin”, keräsi kuukaudessa 219 000 näyttökertaa YouTubessa ja 245 000 kuuntelua Spotifyssa.[11] Yhtyeen coverversio Pelle Miljoona Oy:n ”Juokse villi lapsi” -kappaleesta soi hypermarketketju Prisman mainoksessa toukokuusta 2019 alkaen. Kappale julkaistiin myös YouTubessa, mutta virallista singleä siitä ei tehty.[12] Maustetytöt julkaisi 31. toukokuuta 2019 toisen singlensä ”Se oli SOS”, joka ilmestyi myös 7-tuumaisena vinyylilevynä.[13]

Musiikkilehti Rumba nimitti Maustetyttöjä vuoden 2019 hypetetyimmäksi ja kohutuimmaksi suomalaisyhtyeeksi. Kesällä 2019 yhtye teki lähes neljäkymmentä keikkaa ja esiintyi suurimmilla festivaaleilla kuten Flow, Provinssi, Ruisrock ja Ilosaarirock.[14][15] Yhtyeen kolmas single ”Viidestoista päivä” ilmestyi syyskuussa 2019. Kappale oli tribuutti Juice Leskiselle.[16] Niin ikään syyskuussa 2019 Maustetytöt esitti Yleisradion Livenä-sarjassa kappaleen ”Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään”.[17]

Maustetyttöjen esikoisalbumi Kaikki tiet vievät Peltolaan julkaistiin 25. lokakuuta 2019.[4] Se nousi avausviikollaan Suomen virallisella listalla sekä albumilistan että fyysisen albumilistan listaykköseksi.[18][19] Albumilta pois jäänyt ”Jos mulla ei ois sua, mulla ei ois mitään” julkaistiin singlenä joulukuussa 2019. Single julkaistiin digitaalisesti sekä rajoitettuna tuhannen kappaleen 7″ vinyylilevynä, joka myytiin loppuun viidessä minuutissa.[20] Vuonna 2019 Maustetytöt palkittiin Soundi-lehden Master of Pulpets -tulokaspalkinnolla.[21]

Maustetyttöjen toinen studioalbumi Eivät enkelitkään ilman siipiä lennä julkaistiin 13. marraskuuta 2020.[22] Albumi nousi Suomen virallisella listalla sekä albumilistalla että fyysisellä albumilistalla toiselle sijalle.[23]

Emma-gaalassa 2020 Maustetytöt voitti Vuoden rock- ja Vuoden yhtye -palkinnot.[24]

Maustetytöt ja Agents aloittivat musiikillisen yhteistyön syksyllä 2021.[25] Yhteistyöprojekti kulki nimellä Maustetytöt X Agents. Kokoonpano julkaisi keväällä 2022 neljä kappaletta sisältävän EP:n[26] ja esiintyi samana vuonna muun muassa Ruisrockissa.[25] Maustetytöt esittivät kappaleensa "Syntynyt suruun ja puettu pettymyksin" Aki Kaurismäen elokuvassa Kuolleet lehdet (2023).[27] Elokuvan ensi-illan jälkeen Maustetytöt on esiintynyt viidessä loppuunmyydyssä konsertissa Saksassa, kahdessa konsertissa Ruotsissa ja yhdessä konsertissa Tšekin tasavallassa. Joulukuuksi 2023 on neljän keikan kiertue Italiassa ja vuonna 2024 on ainakin festariesiintyminen helmikuussa Sveitsissä, pitempi Keski-Euroopan kiertue Ranskassa ja Saksassa touko–kesäkuussa ja muutaman keikan kiertue syyskuussa Ruotsissa.[28]

Emma-äänestyksestä 2019 sulkeminen

”Tein kai lottorivini väärin” -kappale aiheutti keskustelua sosiaalisessa mediassa, koska kappaleen varhaisessa versiossa laulettiin ”Sudanin neekeripojista”. YouTubessa julkaistulla videolla yhtye esittää kyseistä versiota livenä keväällä 2018. Lopullisessa, levytetyssä versiossa lauletaan "Sudanin pienistä pojista". Maustetyttöjen levy-yhtiön Is This Art!:n Aki Roukalan mukaan kyseessä oli ”pienellä paikkakunnalla kasvaneiden nuorten ihmisten tietämättömyys ja huolimattomuus”.[29]Yhtye pahoitteli moneen otteeseen neekeri-sanan käyttöä, ja sanoittaja Kaisa Karjalaisen mukaan käytön syynä ei ollut tarkoituksellinen provokaatio vaan ajattelemattomuus. Yhtyettä ei raadin äänestyksen jälkeen otettu ehdokkaaksi Emma-gaalaan, jossa se alun perin oli ollut ehdolla neljässä kategoriassa.[30]YleX:n toimittaja Renaz Ebrahimin mukaan kappale oli muutenkin ongelmallinen, yhtye ei ollut pyytänyt kunnolla anteeksi, eikä se tullut YleX:n Yeboyah, Renaz & Wekesa -ohjelmaan keskustelemaan. Aihetta käsittelivät myös niin Yle,[31] Helsingin Sanomat[30] kuin Suomen Kuvalehtikin, jossa kirjoitettiin, että yhtye pudotettiin pois myös yleisöäänestyksestä, jossa se oli alun perin ollut, koska äänestyksen pelättiin muuttuvan ”poliittisten protestiäänien myötä luonteeltaan täysin muuksi kuin musiikkiperusteiseksi”.[19]

Albumi Kaikki tiet vievät Peltolaan pääsi lopulta Kriitikon valinta -ehdokkaaksi.[30] Sen voitti Jesse Markin albumillaan Folk.[32]

Tunnustukset

PalkintogaalaKategoriaVuosiTulosLähde
SoundiVuoden tulokas2019Voitto[21]
Emma-gaalaKriitikoiden valintaEhdokkuus[33]
Vuoden albumi2020Ehdokkuus[34]
Kriitikoiden valintaEhdokkuus[35]
Vuoden rockVoitto[24]
Vuoden yhtyeVoitto[24]
Vuoden yleisöäänestysEhdokkuus[36]
Vuoden alternative2023Voitto[37]
Vuoden yleisöäänestysEhdokkuus[38]

Diskografia

Studioalbumit

Lähteet

Aiheesta muualla