Maria Veitola

Wikipediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Maria Veitola
Maria Veitola Porissa 2014 Suomi Areena -tapahtumassa.
Maria Veitola Porissa 2014 Suomi Areena -tapahtumassa.
Henkilötiedot
Syntynyt26. helmikuuta 1973 (ikä 51)
Eno
KansalaisuusSuomi
Ammattijuontaja, toimittaja

Maria Aleksandra Veitola (s. 26. helmikuuta 1973 Eno)[1] on suomalainen radio- ja televisiotoimittaja, käsikirjoittaja sekä talk show -emäntä. Hän toimi Radio Helsingin päätoimittajana syyskuusta 2013 kesään 2016[2][3] ja palasi sen sisältöjohtajaksi marraskuusta 2016 helmikuuhun 2022.[4][5] Elokuusta 2020 lähtien Veitola on toiminut Stockmannin vierailevana luovana johtajana.[6]

Veitolan toimittajan ura alkoi radion puolella, Radio Cityssä vuonna 1994. Hän aloitti Radio Helsingin lähetykset vuonna 2000. Sittemmin hän on vetänyt Radio Helsingissä muun muassa Faniklubi-, Menokone-, Helsingin henki- ja Musa vai Bisnes? -ohjelmia.[7]

Televisiossa Veitola emännöi vuosina 2006–2007 talk show -tyyppistä Maria, Maria -ohjelmaa Yle TV2:lla. Lisäksi hän on juontanut ja käsikirjoittanut Ilmaista lounasta TVTV:llä vuonna 2001, Touhutippaa Subtv:llä vuonna 2002, Voice Out!- ja Pop Klubi -ohjelmia TV2:lla vuonna 2005[8] sekä Tukijoukkoa MTV3:lla keväällä 2008.[9] Vuonna 2009 Veitola juonsi Venla-gaalan suoran lähetyksen Nelosella. Veitola juonsi Nelosella suorana lähetettyä keskusteluohjelmaa Maria! vuosina 2008–2011.[10][11]

Veitola juontaa MTV3-kanavalla ohjelmaa Yökylässä Maria Veitola, jossa hän on vieraillut esimerkiksi Sofi Oksasen ja Tuure Boeliuksen kodeissa. Veitola luotsaa Radio Helsingissä Musa vai bisnes -puheohjelmaa, jossa vaihtuvien vieraiden kanssa pureudutaan musiikkimaailman ajankohtaisiin ja ajattomiin ilmiöihin.[12]

Veitola on tehnyt Ylelle musiikkidokumentteja muun muassa Jukka Pojasta, Paula Koivuniemestä ja PMMP:stä. Joulukuussa 2010 TV2 esitti Veitolan toimittaman ja ohjaaman Silminnäkijä-dokumentin Tunnustus ja Katumus.

Veitola on käsikirjoittanut Idolsia ja Diiliä. Hän on kirjoittanut myös seurapiirikolumneja nimellä Bianca Poni sekä musiikkikolumneja Imageen ja Helsingin Sanomien Nyt-liitteeseen. Hän on Trendi-lehden vakituinen kolumnisti. Veitola on kirjoittanut myös Arno Kotron toimittamaan kirjaan 10 kirjettä ylioppilaalle (WSOY, 2012).[13]

Maria Veitola on valittu vuosina 2008 ja 2009 Vuoden TV-Persoonaksi ja vuonna 2014 Vuoden ohjelmapäälliköksi musiikkialan ammattilaisten Musiikki & Media -tapahtumassa. Vuonna 2009 hänet palkittiin Vuoden pukeutujana Elle-lehden Elle Style Awards -gaalassa.

Helmikuussa 2016 alkoi televisiossa MTV3:llä Enbuske, Veitola & Salminen -niminen talk show, joka lähetettiin torstai-iltaisin kerran viikossa. Ohjelmassa olivat juontajina Veitolan lisäksi Roope Salminen ja Tuomas Enbuske.[14]

Yksityiselämä

muokkaa wikitekstiä
Veitola Pride-tapahtumassa vuonna 2014.

Veitola asuu Helsingin Punavuoressa, miehensä Jotin ja heidän vuonna 2012 syntyneen poikansa kanssa.[15][16]

Veitolasta ilmestyi huhtikuussa 2018 Johnny Knigan kustantama 352-sivuinen Veitola-niminen omaelämäkerta.[17] Kirjassa Veitolan paljastettiin juhlineen paljon nuorena ja käyttäneen huumausaineita.[18] Veitolalta ilmestyi syksyllä 2019 Toisinpäin-niminen kirja, jonka kustansi Johnny Kniga -kustantamo.[19]

Vuonna 2022 Veitola sanoi identifioituvansa panseksuaaliksi.[20]

Aiheesta muualla

muokkaa wikitekstiä

Navigointivalikko