Maria Nordin

suomalainen arkkitehti, bloggaaja ja hyvinvointivalmentaja

Maria Nordin (s. 13. heinäkuuta 1983[1]) on bloggaaja, verkkokauppias, itseoppinut sisäilmakonsultti ja hyvinvointivalmentaja[2], joka markkinoi terveyteen ja lastenhoitoon liittyviä verkkovalmennuksia[3]. Koulutukseltaan Nordin on arkkitehti[4].

Laulaja Reino Nordinin kanssa elävä Maria Nordin nousi julkisuuteen Subin alkuvuodesta 2012 esittämästä Iholla-sarjasta, jota varten hän oli kuvannut puolen vuoden ajan päivittäistä elämäänsä pienten lasten kotiäitinä[5][6]. Nordin perusti Kotitalouskriisi-nimisen bloginsa myöhemmin samana vuonna[7].

Nordin on juontanut myös Keidas-televisiosarjaa ja julkaissut kolme kirjaa.

Nordin oli ehdolla vuoden 2012 kunnallisvaaleissa Helsingin vihreiden listalta ja vuoden 2021 kuntavaaleissa kristallipuolueen ehdokkaana[8].

Koulutus

Nordinin pääaine oli arkkitehtuurin historia[2]. Hänen diplomityönsä käsitteli Espoon peruskoulujen arkkitehtuurikasvatusta, ja sen osana syntyi Espoon arkkitehtuurista kertova verkkosivusto.[9]

Ura

Televisiossa

Nordin oli mukana vuonna 2012 Iholla-televisiosarjan ensimmäisellä tuotantokaudella. Sarjassa seurattiin Maria ja Reino Nordinin lapsiperhearkea ja ekotalohanketta Maria Nordinin kuvaamana.[1][10] Iholla-sarjan jälkeen Maria Nordin juonsi vuonna 2014 alkanutta Keidas-ohjelmaa, jossa hän ehosti julkisuuden henkilöiden pihoja ja puutarhoja.[1]

Sisäilmakonsultointi

Itsekin sisäilmaongelmista kärsinyt Nordin työskentelee myös yksityisenä sisäilmakonsulttina ja korjaussuunnittelijana[11][12][13][14]. Nordin ilmoittaa osallistuneensa RATEKO:n rakennusterveysasiantuntijakoulutukseen 2010-luvulla[15][14], mutta ei kuitenkaan valmistunut sieltä[16][17].

Blogi

Nordin pitää blogia omasta ja perheensä elämästä. Hän on suositellut siinä muun muassa lapsivuodeajan pidentämistä useampiin viikkoihin, minkä tarkoituksena on varmistaa äidin hyvä palautuminen synnytyksestä ja raskausajasta. Nordinin mukaan lapsivuodeajan kesto on monissa kulttuureissa jopa 40 päivää.[18]

Nordin on esittänyt blogissaan myös terveydenhuollon ammattilaisten kiistämiä väitteitä, kuten että kasvomaskien käyttö heikentäisi elimistön vastustuskykyä[19] tai että kipulääkityksestä voisi seurata esimerkiksi kuukautiskipujen lisääntymistä tai endometrioosi[20].

Verkkokauppa

Nordin on pyörittänyt kotimaisten saippuoiden verkkokauppaa vuodesta 2017[21][22][23].

Terveys- ja hyvinvointivalmennus

Nordinin markkinoiman Free to heal -menetelmän lähtökohtana on väite, jonka mukaan kaikki sairaudet saavat alkunsa ihmismielen ylireagoimisesta uhaksi tulkitsemiinsa asioihin[24]. Nordin mainostaa itsesuggestioon perustuvan Free to heal (ent. Eroon oireista) -tietoisuustaitoverkkokurssinsa parantavan muun muassa allergian, krooniset kivut, ahdistuksen, masennuksen, Parkinsonin taudin ja jopa ADHD:n[25][26].

Kertomansa mukaan lapsesta asti tuoksuyliherkkyydestä kärsinyt Nordin sairastui monikemikaaliherkkyyteen vuonna 2006 asuessaan talossa, jonka seinissä kasvoi hometta. Hän kertoi päässeensä kuitenkin eroon elämäänsä rajoittaneista oireista sekä myös kilpirauhasen autoimmuunitulehduksesta ja valkosormisuudesta vuonna 2017 tekemällä kanadalaisen Annie Hopperin vuonna 2008 kehittämiä DNRS (Dynamic Neural Retraining System) -harjoitteita. DNRS-metodin tavoitteena on vähentää hermoston ylivirittyneisyyttä opettamalla aivot reagoimaan vaimeammin oireita aiheuttaviin ärsykkeisiin.[27][28][29][30][31]

Nordin alkoi markkinoida keväällä 2019 laatimaansa suomenkielistä Eroon oireista -verkkokurssia, jonka tarkoituksena on saavuttaa oireeton elämä "aivojen uudelleenohjelmoinnin" avulla. Myöhemmin Free to heal-kurssiksi uudelleennimetty kurssi on saanut vaikutteita NLP-hypnoterapeutti Annie Hopperin kehittämästä DNRS-menetelmästä[32][33], Ashok Guptan kehittämästä Gupta-menetelmästä, Joe Dispenzan meditaatiomenetelmästä, Jon Kabat-Zinnin menetelmästä sekä Eft-tekniikasta[34]. Free to heal -menetelmään sisältyy myös Wim Hofin kehittämiä voimahengitysharjoituksia[35].

Nordin mainostaa kurssinsa perustuvan neuroplastisuuteen eli aivojen muovautumiskykyyn. Tämä tarkoittaa sitä, että uusien ajatusmallien ja asenteiden opettelu perustuisi aivojen hermoyhteyksien muuttumiseen samalla tavalla kuin kaikki muukin mieleen painaminen.[36]

Kurssin aikana tehdään harjoitteita tunti päivässä puolen vuoden ajan. Harjoitteisiin sisältyy esimerkiksi niin sanotun voimalauseen toistaminen, kuten esimerkiksi "Olen terve ja hyvinvoiva"[35]. Lisäksi pitää ajatella, että oireita aiheuttavat ärsykkeet ovat ihania ja niistä pitää olla kiitollinen, vaikka ne aiheuttaisivatkin esimerkiksi kipuja. Oireista kehotetaan myös käyttämään haaste-sanaa, koska oire-sanan käyttäminen ylläpitää Nordinin mukaan "oireita aiheuttavia hermoverkkoja".[37]

Kurssin tietoisuus- ja mielikuvaharjoitukset johtavat Nordinin mukaan tiedostamattoman kroonisen stressin vähenemiseen, aivojen uudelleenmuokkautumiseen ja kehon mikrobiston koostumuksen paranemiseen. Nordinin mukaan monet kurssille osallistuneet ovat kokeneet oireidensa lieventyneen ja osa on päässyt jopa kokonaan eroon vuosikausia vaivanneista terveysongelmistaan. Nordinin väitteen mukaan monet ovat kertoneet esimerkiksi voineensa vähentää tai lopettaa kokonaan allergiaoireisiin käyttämäänsä antihistamiinilääkityksen. Nordin on kertonut myös että yksi kurssilainen pääsi eroon pähkinäallergiastaan ja että joidenkin gynekologiset kasvaimet pienenivät tai katosivat ja yhden henkilön krooninen selkäkipu meni remissioon.[29][38][39]

Nordin on esittänyt monen lääkärin olevan sitä mieltä, että tutkimukset tukevat hänen kurssinsa sisältöä[29]. Esimerkiksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toiminnallisten häiriöiden klinikalla hoidettaville potilaille kerrotaan joidenkin ihmisten parantuneen Nordinin kurssin avulla[40]. Yksittäisten potilaiden paraneminen ei kuitenkaan riitä todisteeksi hoidon tehosta, koska monissa sairauksissa tapahtuu myös spontaaneja remissioita ja jopa syöpäkasvaimet saattavat kadota spontaanisti[41]. Nordin ei myöskään ilmoita, kuinka suuren osan parantuneet muodostavat kaikista verkkokurssin käyneistä[29], joita oli Nordinin mukaan vuonna 2023 jo 20 000[39].

Nordinin menetelmää ei ole tutkittu tieteellisesti, mutta DNRS-menetelmän tehosta ympäristöherkkyyksien, kroonisen väsymysoireyhtymän, fibromyalgian ja monien autoimmuunisairauksien hoidossa tehtiin yksi seurantatutkimus vuonna 2016. Tutkimuksessa saattoi kuitenkin olla metodologisia heikkouksia, koska tieteelliset julkaisusarjat eivät hyväksyneet sitä julkaistavaksi.[30][28]

Suomen Akatemian Sydän- ja aineenvaihduntasairauksien tutkimuksen huippuyksikön johtaja professori Juhani Knuuti on kritisoinut Nordinin kurssivideoita pseudotieteellisiksi ja potentiaalisesti vaarallisiksi. Niissä annetaan esimerkiksi ymmärtää, että pientä määrää allergisoivaa ruoka-ainetta voisi maistaa mielikuvaharjoittelun jälkeen, vaikka jo pelkkä allergeenin maistaminen saattaa aiheuttaa hengenvaarallisen reaktion. Knuutin mukaan myös väitteet siitä, että kurssiharjoitteet tasapainoittaisivat aivojen autonomisten toimintojen ja tunteiden säätelyyn osallistuvaa limbistä järjestelmää ovat tieteellisesti kestämättömiä. Knuuti huomautti lisäksi kurssimateriaalin kohdasta, jonka mukaan negatiivisen kurssipalautteen antaminen ei olisi suotavaa.[42] Vastineessaan kritiikkiin Nordin ilmoitti ottavansa Knuutiin yhteyttä asianajajansa välityksellä.[43]

Myös Free to heal -kurssin osanottajat ovat syyttäneet Nordinia keskustelun sensuroinnista. Osanottajia esimerkiksi uhataan sillä, että heidän paranemisensa vaarantuu, jos he puhuvat oireistaan tai käyttävät sairauksistaan niiden oikeita nimiä.[44] Nordin on uhkaillut myös kurssilaisia ja somevaikuttajia asianajajan yhteydenotolla.[45]

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto vaati vuonna 2019, että Nordin sijoittaa kurssivideoihin huomautuksia siitä, ettei kurssi korvaa tai sulje pois lääketieteellistä hoitoa sekä kehotuksia "muistaa turvallisuus". Nordinin piti lisäksi poistaa verkkosivuiltaan maininta siitä, että kurssi tähtää lääkityksen vähentämiseen. Virasto asetti tämän lisäksi Nordinille 100 000 euron uhkasakon, jolla haluttiin varmistaa, ettei Nordin lisää opetusvideoilleen ohjeita tai väitteitä, jotka voisivat aiheuttaa vaaraa terveydelle. Tällainen ohje saattaisi liittyä esimerkiksi vakavan allergisen reaktion aiheuttaville allergeeneille altistamiseen. Hallinto-oikeus kumosi kuitenkin uhkasakon, koska Suomen lainsäädäntö ei mahdollista ennakollisen kieltopäätöksen käyttämistä.[46][47][48][49]

Kirjallinen tuotanto

Nordinilta ilmestyi syksyllä 2020 hänen verkkokurssinsa materiaaleihin perustuva kirja Eroon oireista - opi vapauttamaan parantava voimasi.[20] Vuonna 2022 julkaistu Kiitollisuuden vuosi sisältää samaan verkkokurssiin pohjautuvia ajatuksia, vinkkejä ja mielikuvaharjoitteita vuoden jokaiselle päivälle[50].

Nordinilta julkaistiin vuonna 2021 myös Taikamatka-niminen lastenkirja[51]. Nordinin kaikki teokset ovat kustannusosakeyhtiö Viisas elämän julkaisemia.

Yksityiselämä

Maria on naimisissa muusikko Reino Nordinin kanssa, ja parilla on neljä lasta.[52][53][54]

Eläinsuojelurikos ja eläintenpitokielto

Nordin tuomittiin Helsingin käräjäoikeudessa marraskuussa 2023 eläinsuojelurikoksesta 65 päiväsakkoon ja eläintenpitokieltoon 22. toukokuuta 2026 asti. Nordinin kissa tuomittiin valtiolle menetetyksi.Hän oli jättänyt viemättä eläinlääkäriin kanan, joka oli saanut koiran hyökkäyksestä muun muassa syvän puremahaavan, ja kissan, jota oli purrut kyy. Nordin oli kertonut asiasta 2020 Instagramissa.[55]

Lähteet

Aiheesta muualla