Mäntyharjun Virkistys

Wikipediasta
Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Mäntyharjun Virkistys
Koko nimiMäntyharjun Virkistys
Perustettu1920
Entiset nimetMäntyharjun Virkistys
1920-
KaupunkiMäntyharju
KenttäMäntyharjun pesäpallokenttä
Värit         
PuheenjohtajaKirsi Kohonen
OmistajaMäntyharjun Virkistys ry

Mäntyharjun Virkistys on vuonna 1920 perustettu urheiluseura, johon kuuluu useita eri urheilulajeja.[1] Jäseniä seuralla on noin 700.[2]

Aluksi lajivalikoima painottui hiihtoon ja yleisurheiluun, vähitellen mukaan tuli myös pesäpallo. 1960-luvulla Virkistys erikoistui palloilun yleisseuraksi, Mäntyharjun Urheilijat -50 keskittyi muihin lajeihin. Lajivalikoima lisääntyi jääkiekolla ja koripallolla. Pesäpallo oli kohonnut paikkakunnan suosituimmaksi palloilulajiksi. 1970-luvulla mukaan tulivat myös tennis ja lentopallo, joista jälkimmäinen sai erityisen hyvän vastaanoton. Myöhemmin pesäpallo, jääkiekko ja lentopallo vakiinnuttivat asemiaan hyvän juniorityön ansiosta. Myöhemmin jääkiekon paikan on vallannut salibandy ja mukaan on tullut myös aerobic. MU-50 yhdistyi Virkistyksen kanssa ja näin ollen esimerkiksi yleisurheilu on MäVin toiminnan alaista.[1]

Lentopallossa vuonna 2007 saavutettiin Suomenmestaruus C-pojissa ja B-tytöt ovat sijoittuneet kaksi kertaa SM-hopealle. MäVittärien valmentaja Timo Ripatti palkittiin Suomen Juniori valmentajana vuonna 2008. Yleisurheilussa Mäntyharjua edustaa urheilija Veera Louhivuori, joka edustaa sekä yleisurheilussa että lentopallossa maajoukkuetta. Mäntyharjun Virkistyksessä panostetaan lasten ja nuorten liikkumiseen ja ohjaukseen.

Ykköspesiksen Itä-Länteen vuonna 2024 valittu Jani Hoteila on Mäntyharjun Virkistyksen kasvatti.[3]

Aiheesta muualla

muokkaa wikitekstiä

Navigointivalikko